Julkaistu: Keskiviikko, 17.6.2009
Oulun Miekkailuseuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola on saanut opinto-oikeuden Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan valmennus- ja testausopin pääaineeseen. Hän haki paikkaa jo viime keväänä, mutta opinto-oikeuden myöntäminen viivästyi pääsykokeisiin liittyvän epäselvyyden takia. "IB-ylioppilaana en saanut kaikkia minulle kuuluneita pisteitä, ja ne piti käydä hakemassa hallinto-oikeuden kautta", seuran valmennuspäällikkö kertoo, mutta toteaa samalla, ettei tästä prosessista jäänyt kuitenkaan mitään hampaankoloon yliopistoa vastaan: "Päinvastoin, odotan innolla mahdollisuutta päästä syventämään valmennusosaamistani Jyväskylän yliopistossa."
Jyväskylään Teemu ei kuitenkaan ole muuttamassa, vaan opinnot etenevät perheen, töiden ja miekkailuharrastuksen ehdoilla: "Käyn Jyväskylässä vain silloin kun se on ehdottoman välttämätöntä - hoidan opinnot mahdollisimman pitkälti täältä Oulusta käsin."
Miekkailuliiton hallituksessa ja koulutustyöryhmän puheenjohtajana toimiva Teemu Tokola uskoo, että opiskelupaikalla on paljon käytännön merkitystä: "Uskon, että saan tätä kautta paljon lisää ammattitaitoa sekä liittotason suunnittelutoimintaan että käytännön valmennustyöhön seurassa miekkailijoiden ja ohjaajien valmentamisessa."
(Teemu Tokola) -