Julkaistu: Torstai, 27.11.2008
Suomen nykyaikaisen 5-ottelun liitto uskoo Suomen hyötyvän uusista sääntömuutoksista, erityisesti ratsastukseen liittyvistä parannuksista. Sääntömuutoksiin liittyvässä tiedotteessaan liitto muistuttaa, että myös nykyaikaisen viisiottelun olympia-asema arvioidaan vuonna 2013, kun kansainvälinen olympiakomitea päättää, mitkä lajit jatkavat ohjelmassa ja mitä uusia lajeja ohjelmaan mahdollisesti sisällytetään.
Ampumahiihdosta mallinsa saanut uusi ampumajuoksu tulee olemaan erillisiä lajeja yleisöystävällisempi ja jännittävämpi, liitossa uskotaan. Liitto tiedottaa myös, että Lontoon olympialaisiin tähtäävässä suomalaisryhmässä on joukko erittäin lupaavia ja jo kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita ja että liiton urheilijat ja valmentajat ovat valmiita myös uusiin ampumajuoksun tuomiin haasteisiin. Lisäksi suomalaisen viisiottelun ratsastusvalmennuksen korkea taso tulee liiton mukaan hyödyttämään suomalaisia, sillä ratsastuksen uudet säännöt edellyttävät kilpailijoilta suurempaa panostusta ratsastustaitoon.
(Teemu Tokola) -