Julkaistu: Keskiviikko, 23.11.2016
Oulun Miekkailuseuran syyskokous pidettiin keskiviikkoiltana. Seuran uusi puheenjohtaja on Jani Kotikangas, ja hänen lisäkseen johtokuntaa täydentävät Marianne Hiltunen, Pekka Auvinen sekä Elina Väänänen. Anna-Maria Hietapelto valittiin jatkokaudelle ja lisäksi Uladzislau Ivanov valittiin varajäseneksi.
Seuran syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017. Tämän lisäksi tehtiin henkilövalintoja: seuran puheenjohtaja Ruusa Degerman sekä johtokunnan jäsen Timo Hirvelä jättävät tehtävänsä kesken kaksivuotiskauden, ja lisäksi johtokunnan jäsenistä erovuorossa Anna Lahtinen, Tero Luokkanen sekä Anna-Maria Hietapelto.
Seuran puheenjohtajaksi seuraavaksi kahdeksi vuodeksi valittiin ilman vastaehdokkaita Jani Kotikangas. Valinta on ensimmäinen useammallakin kriteerillä: Jani on ensimmäinen mies seuran puheenjohtajana ja samalla myös ensimmäinen juniorihuoltaja, joka ottaa vastaan näin merkittävän tehtävän seurassa. Tämän lisäksi hän on tullut seuran toimintaan mukaan vasta Sammakkosalissa, eli edustaa seuran harrastajakunnan uusimpia polvia.
Johtokuntapaikoista kiinnostuneita oli enemmän kuin avoimia paikkoja, mutta koska myös varajäseniä voitiin valita, ei kukaan jäänyt ilman johtokuntapaikkaa. Anna-Maria Hietapelto valittiin jatkokaudelle ja johtokuntaan hänen lisäkseen Marianne Hiltunen, Pekka Auvinen sekä Elina Väänänen. Lisäksi varajäseneksi valittiin Uladzislau Ivanov.
Onneksi olkoon kaikille!
(Teemu Tokola) -