Julkaistu: Sunnuntai, 4.5.2014
Suomen miesten kalpamaajoukkue joutui tyytymään tappioon Pariisin MC-kilpailussa, kun lopulta pronssille miekkaillut Korean joukkue löi Suomen 45 - 34.
Joukkuekilpailujen ikävyys etenkin miesten kalpasarjassa on, että joukkueita on paljon ja kilpailu käydään suoraan uloslyöntinä. Vain kuudentoista parhaan joukkoon selvinneet joukkueet taistelevat sijoitusotteluissa, joten 32:n kierroksella karsiutuvat joukkueet eivät saa kokemusta kuin yhden ottelun verran.
Suomi on kuitenkin tästä huolimatta noussut ahkeralla kisojen kiertämisellä jo maailmanrankingin sijalle 25, ja ensimmäisen kierroksen vastustajat ovat sitä myöten myös helpottuneet. Toivon mukaan kokemusta ja rankingpisteitä on kertynyt siihen malliin, että joukkue pystyy nousemaan kuudentoista kierrokselle ainakin ajoittain jo ensi kaudella.
(Teemu Tokola) -