Julkaistu: Sunnuntai, 29.9.2013
Oulun Miekkailuseuran viisiottelijat iskivät ensimmäistä kertaa virallisissa kilpailuissa lauantaina Helsingissä. Sonja Rajakangas otteli erinomaisesti vahvoissa lajeissaan ja hyvin heikommissa ja saavutti lopulta SM-hopeaa. Kirsi Yrjölä oli kiinni SM-pronssissa vielä ampumajuoksun alkaessa, mutta Helsingin Nykyaikaisten 5-ottelijoiden Saskia Halminen kiri hänen ohitseen juuri ampumajuoksussa. Anne Kenttä otteli tasaisen kilpailun, mutta heikot kuntolajit ja ennakoitua huonompi ratsastustulos jättivät hänet ennakkoarviota huonommille pisteille. Kilpailun voiton vei ylivoimaisella tuloksella Eevi Bengs Helsingin Nykyaikaisista 5-ottelijoista.
Suomenmestaruuskilpailujen ennakkoasetelma oli toisaalta selvä, toisaalta hyvin mielenkiintoinen: Eevi Bengs tulisi viemään mestaruuden, jos pystyisi viemään kilpailun läpi asti, mutta koska Dagny Bengs on maailmancupin osakilpailussa ja Laura Salminen sekä Julia Hermans sairaana, hopea- ja pronssisijat jäisivät kokemattomampien ottelijoiden sekä masters-kilpailijoiden jaettavaksi. Suomen kärjen keskinäinen kisailu mitaleista siis vaihtui haastajien välienselvittelyyn.
Käytännössä kisa käytiin siis Helsingin Nykyaikaisten viisiottelijoiden verrattain uusien kisaajien Alisa Matomäen, Saskia Halmisen sekä Jessica Welanderin, Oulun Miekkailuseuran myös vastikään aloittaneiden viisiottelijoiden Kirsi Yrjölän, Anne Kentän ja Sonja Rajakankaan sekä pitkän linjan viisiottelija Heidi Wallin (HN5O) välisenä kamppailuna.
Uintiosuus oli Oulun Sonja Rajankankaan juhlaa: EM-tasolla asti kilpaillut uimari kellotti ylivoimaisen voittoajan osalajiin ja keräsi pisteitä peräti 1108! Myös Kirsi Yrjölä ui hienosti, yli 20 sekuntia omaa ennakkoarviotaan paremmin ja keräsi pisteitä 752 kappaletta. Anne Kenttä puolestaan jäi pisteittä, ja uimista pitää vielä parantaa reilulla 30 sekunnilla, että pisteitä tästä osalajista irtoaa.
Miekkailuosuudessa oululaiset miekkailivat ennakoidusti: Sonja jäi osion viimeiseksi mutta keräsi silti 544 pistettä, Kirsi otteli hieman paremmin keräten 640 pistettä ja Anne parhaiten 760 pisteellään, jolla hän oli naisten miekkailuosuuden kolmas.
Ratsastuksessa ei hirveästi eroja synny suomalaisissa viisiottelukilpailuissa naisten välille: käytännössä kaikki ovat erinomaisia ratsastajia, ja kysymys oli ainoastaan siitä, kuka menettää pisteitä virheisiin. Tällä kertaa täysistä pisteistä jäivät Israelin Berkman (1080 p.) ja OMS:n Anne Kenttä (1040 p.), seka Heidi Walli, joka ei osallistunut ratsastukseen.
Viimeiseen osalajiin eli ampumajuoksuun lähdettiin oululaisittain mielenkiintoisesta tilanteesta: Sonja Rajakangas oli kokonaiskilpailun kolmantena ja Kirsi Yrjölä neljäntenä - ja kun israelilainen Noah Berkman ei sääntöjen mukaan voi saavuttaa SM-mitaleita, tämä tarkoitti käytännössä, että oululaiset olivat kiinni mitaleissa.
Ampumajuoksu osoittautui oululaisten heikoimmaksi lajiksi ja jättää eniten parantamisen varaa. Anne saavutti kokonaisajan 20,51 ja 196 pistettä, Kirsi ajan 19,36 ja 496 pistettä ja Sonja parhaana 17,51, jolla irtosi 916 pistettä. Kun kovin helsinkiläishaastaja Saskia Halminen juoksi ja ampui samaan aikaan 15,58, hän ohitti Kirsin lopulta yli 300 pisteellä ja nappasi SM-pronssia. Sonjan hopeamitali ei ollut vielä vaarassa, sillä Sonjalla oli vielä lähes saman verran etumatkaa Saskiaan nähden. Tuloksena oli siis seuran ensimmäinen mitali nykyaikaisen viisiottelun SM-kilpailuissa ja hieno aloitus Sonjan ottelu-uralle!
Haastajien kannalta lauantain kisan kärkikaksikko Eevi Bengs ja Israelin Noah Berkman näyttävät kuitenkin tiukan esimerkin siitä, missä maailman kärki kulkee. Aikaan 13,18 ampumajuoksun vetänyt Berkman oli minuuttitolkulla muita edellä, ja vaikka Eevi Bengsin aika 14,03 riitti voittoon yli kahdensadan pisteen marginaalilla israelilaiseen, se on silti yli kaksi minuuttia hitaampi kuin Eevin ennätysaika 11,55 sekuntia vuoden 2012 EM-kisoista. Kun suoriteajat alkavat olla kohdillaan, ero tehdään miekkailussa, jossa Eevi Bengs näytti 27 - 12-tuloksellaan (voittoa - tappiota) ja 1000 kisapisteellään, minkälainen merkitys kisapisteisiin on sillä, että erottuu osalajissa muista. Niin oululaisille kuin helsinkiläisille haastajille jää siis vielä tekemistä kärjen saavuttamiseksi, mutta ero ei toisaalta ollut kovimpien eli Sonjan ja Saskian osalta niin iso kuin ennakkoarvioissa ajateltiin.
SM-kisatulokset:
Naiset:
1. Eevi Bengs, seura: HN5O, pisteet 4960
2. Sonja Rajakangas, seura: OMS, pisteet 3768
3. Saskia Halminen, seura: HN5O, pisteet 3480
4. Kirsi Yrjölä, seura: OMS, pisteet 3112
5. Alisa Matomäki, seura: HN5O, pisteet 2464
6. Jessica Welander, seura: HN5O, pisteet 2364
7. Anne Kenttä, seura: OMS, pisteet 1996
8. Heidi Walli, seura: HN5O, pisteet 664
Miesten kilpailussa ennakkoasetelma oli jännittävä, sillä Jan Bade oli ainut kokeneempi ottelija, eikä muiden kisakunnosta ollut tietoa. Tuloksena oli jännittävä kilpailu, jossa Uudenmaankadun Ritarien Taneli Pahkala saavutti lopulta 3964 pistettä ja Suomen mestaruuden. Hopea meni Helsingin nykyaikaisten viisiottelijoiden Janne Soiniselle, ja pronssia otti Porvoon Miekkailijoiden Toivo Kivirinta.
Miehet:
1. Taneli Pahkala, seura: UR33, pisteet 3964
2. Janne Soininen, seura: HN5O, pisteet 3136
3. Toivo Kivirinta, seura: PM-BF, pisteet 3016
4. Jan Bade, seura: UR33, pisteet 2296
5. Roope Takala, seura: YM, pisteet 1876
(Teemu Tokola) -
Nykyaikaisen viisiottelun naisten SM-mitalistit vuodelta 2013. Vasemmalta Sonja Rajakangas (Oulun Miekkailuseura) hopeaa, Eevi Bengs (Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat HN5O) kultaa, Saskia Halminen (HN5O) pronssia.[kuvaaja: Kirsi Yrjölä]