Julkaistu: Torstai, 4.3.2010
Oulun Miekkailuseuran Paulus Tokola on perjantaina miekkailu-uransa kovimmassa paikassa, kun hän aloittaa urakkansa Challenge Bernadotte -kilpailussa Tukholmassa. Tämänvuotinen Challenge Bernadotte on yksi viime aikojen kovatasoisimpia maailmancupin kilpailuja, sillä maailmanrankingin 32:n kärki on kokonaisuudessaan paikalla!
Pauluksen erä alkaa perjantaina kello 11, ja hyvällä tuurilla alueelta saattaa olla suoraa videolähetystä saatavilla kilpailun verkkosivulla osoitteessa http://www.challengebernadotte.org/, sillä neljällä kilpailun miekkailualueista on asennettuna suora videolähetysmahdollisuus. Tämän lisäksi tuloksia voi seurata suoraan kilpailun sivulta sekä Ophardt Teamin sivuilta.
Pauluksen erässä miekkailevat seuraavat vastustajat: Saksalainen Norman Ackerman on vuoden 2003 juniorien MM-pronssimitalisti ja on myös aikuisten MM-kisoissa päässyt 32:n joukkoon (2005 Leipzigissa 24. sija ja 2007 Pietarissa 25. sija). Tällä hetkellä hän on FIE-rankingin sijalla 166. Japanin vasenkätisellä Minobe Kazuyasulla puolestaan ei ole arvokisaedustuksia, mutta hän on kerännyt tänä vuonna jo 20 MC-pistettä ja on FIE-rankingin sijalla 107. Siarhei Kuzmich Valko-Venäjältä on myös osallistunut Leipzigin ja Pietarin MM-kisoihin, mutta ei ole Pietarin kisojen jälkeen osallistunut kovinkaan aktiivisesti MC-kisoihin. Nytkin hänellä on pisteitä vain viime vuoden Bernadottesta sekä viime vuoden EM-kilpailuista. 186-senttinen valkovenäläinen onkin vasta sijalla 326, mutta on varmasti tätä sijoitusta kovempi vastustaja.
Erän ykkössijoitettu on vasenkätinen Francesco Martinelli Italiasta, joka sijoittui Antalyan MM-kilpailuissa viime vuonna sijalle 24 ja oli vuoden päätteeksi FIE-rankingin sijalla 13 - nyt hän on sijalla 30. Sveitsiläisen Michael Kauterin paras sijoitus on puolestaan sijoittuminen kahdeksan joukkoon Torinon MM-kilpailuissa vuonna 2006, mutta huonoja eivät ole senkään jälkeiset arvokisatulokset. Pitkiä kalpamiekkailijoita edustava 188-senttinen sveitsiläinen on nyt FIE-rankingin sijalla 63.
Ainut Paulusta heikommaksi rankattu miekkailija erässä onkin Kirgisian Denis Nikitin, jonka tulosluettelo on kohtuullisen samankaltainen Pauluksen kanssa: hänellä on kaikkiaan kerättynä edellisiltä vuosilta muutama MC-piste, ja hän onkin vastustaja, joka Pauluksen pitää ainakin voittaa, mikäli mielii päästä jatkoon kilpailussa.
Muut kaksi suomalaista kilpailussa ovat Niko Vuorinen, joka aloittaa ottelunsa kello yhdeksältä, ja Dennis Bade, joka aloittaa ottelunsa kello 13.
(Teemu Tokola) -
Terveiset Tukholmasta!
Paikan päältä vielä yö-myöhäiset kommentit...
Paulus, lauantaina, 6.3.2010 kello 2:26
Alkueriin olen kovasti tyytyväinen; vasurit pääsin yllättämään, Kuzmich olisi ollut voitettavissa vielä. Jatkoajalla omalla edulla olisi piste pitänyt viedä, mutta Kuzmich pääsi rokottamaan pienen tasapainonmenetyksen. Ackermann vei kuin vierasta sikaa ja Kauter on sen verran liikkuva kaveri, ettei minun taidoilla pysynyt mukana. Mutta missään vaiheessa oma tuntuma ei hävinnyt ja jokaisessa ottelussa pystyi olemaan täysillä mukana. Päivän epistola olkoon lämmittelyottelun merkitys; Unkarilainen Redli herätti hyvin ja kun jo lämmittelyottelussa joutui vähän venymään että sai edes muutamia hyviä omia pistoja niin alkuerät pääsi aloittamaan virkeänä.
Alkuerän jälkeen oli suunnilleen neljä tuntia odottelua, siinä saikin sitten taas puonia miten saa tankattua energiaa ja pystyy aloittamaan pudotuspelit mahdollisimman vireänä. Ihan täysin ei valmistautuminen onnistunut ja ensimmäinen cup-ottelu meinasi jo kaatua omaan väsymiseen. Vastustaja oli minulle varsin sopiva, tempolla pystyi pistot hyvin hakemaan mutta hieman vireämpänä ottelusta ei olisi tarvinnut noin tiukkaa tehdä. Viimeisetkin mehut puristaen sai sen kuitenkin omaksi voitoksi käännettyä.
Toisesta cup-ottelusta ei paljoa veisteltävää jäänytkään, Reyzlinillä vaikutti jäävän vielä aika paljon paukkuja käyttämättä ja ottelu olisi voinut paljon rumempiinkin lukemiin päättyä.
Kokonaisuuteen voi olla todella tyytyväinen, yllättävän hyvin näinkin kovatasoisessa kisassa pysyy mukana ja pystyy haastamaan parempia miekkailijoita. Huomenna mennään vielä katsomon puolelle ottamaan oppia kuinka asiat oikeasti pitää tehdä!
Kisaterveisin,Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
Tappio tuli
Paulus hävisi hyvän taistelun jälkeen 15-9 - ero repesi 10-8 -tilanteesta, siihen asti meni tasaisesti.
Teemu, perjantaina, 5.3.2010 kello 19:12
Mutta kova tulos silti, vaikka 64:n joukkoon ei tällä kertaa päässytkään.Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
Paulus voitti 15-13
Paulus voitti Sergey Shabalinin 15 - 13 ja on nyt 96:n joukossa, eli tarvitsee yhden voiton päästäkseen 64:n kierrokselle ja sitä myöten jatkamaan otteluja huomenna. Vastassa on kuitenkin melkoinen tekijämies, eli helpolla ei jatkopaikka tule...
Teemu, perjantaina, 5.3.2010 kello 17:42
Dennis hävisi oman ottelunsa, Niko puolestaan voitti (nousi 13-10 -tilanteesta).Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
3-3
Lopulta 3 voittoa, 3 tappiota. Sillä pääsee jatkoon. Indeksi Pauluksella -1. Nikolla muuten samat, mutta indeksi -2... Nyt jännätään Denniksen tuloksia...
Teemu, perjantaina, 5.3.2010 kello 13:31Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
Aika veto
Hienoa Paulus!
Leo, perjantaina, 5.3.2010 kello 12:18Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
Hah!
Erän ykkössijoitettu, Francesco Martinelli kaatui 5-2! Hyvä Paulus!
Teemu, perjantaina, 5.3.2010 kello 12:12Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
1-1
Joo, itsekin olin toiveikas, mutta väärät ukot siellä olivat.
Teemu, perjantaina, 5.3.2010 kello 11:49
Paulus hävisi Kuzmichille 4-3 ja voitti Nikitinin 5-4, eli vielä näyttää ihan kohtuulliselta.Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
Alueet taas
Tosin nyt ko kattelee noita matseja niin näyttäis, ettei alueet menekkään ihan niin ko olin aiemmin kattovinani...
Miika, perjantaina, 5.3.2010 kello 9:02Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.
Alueet
Näköjään Pauluksen ja Denniksen ottelut näkee livenä; Paulus on alueella 3 klo 11-> ja Dennis alueella 4 klo 13->. Niko ottelee nyt aamusta alueella, jolta ei ole videokuvaa.
Miika, perjantaina, 5.3.2010 kello 8:30
Melko raskas live-feedi... kuva pyörii ihan hyvin, mutta muuten selain hyytyy.Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.