Tallinnan MC:ssä ei menestystä Paulukselle

kalpa maailmancup Paulus Tokola

Julkaistu: Sunnuntai, 14.2.2010


Oulun Miekkailuseuran Paulus Tokola ei saanut parhainta vaihdettaan päälle Tallinnassa käydyssä maailmancupin osakilpailussa, Tallinna Möökissä. Myös Glaive de Tallinn -nimellä kulkeva kilpailu keräsi kokoon 148 huipputason kalpamiekkailijaa kisaamaan maailmancupin pisteistä, joita saavat siis parhaat 64 miekkailijaa.

Maailmancupin osakilpailuissa kuusitoista korkeimmaksi sijoitettua miekkailijaa pääsee suoraan 64:n kierrokselle. Tällä kertaa maailman miekkailuliitto FIE:n ylläpitämän ranking-listan kärki ei ollut aivan kokonaisuudessaan paikalla: kymmenen joukosta paikalla oli neljä, kahdenkymmenen parhaan joukosta seitsemän. Parhaimmaksi sijoitettu oli Paolo Pizzo (FIE 4.) Italiasta ja toiseksi paras Sven Schmid (FIE 6.) Saksasta. Viimeisenä suoraan 64:n kierrokselle ja MC-pisteille pääsi sijalta 49 Joao Cordeiro Portugalista. Samassa joukossa olivat myös parhaat virolaiset, Sten Priinits (FIE 42.) ja Nikolai Novosjolov (FIE 9.).

Suomestakin paikalla oli reilun kokoinen joukkue, kansallisen rankingin mukaisessa järjestyksessä Dennis Bade (EM), Niko Vuorinen (HFM), Kasper Roslander (HFM), Teemu Seeve (TMÅF), Niku Kivekäs (HFM), András Koroknay-Pál (HFM), Tommi Kosunen (MM), Paulus Tokola (OMS), Gleb Sloujenikine (HFM) ja Pontus Huttunen (HFM).

Paulus ei päässyt alkuerissä kunnolla vauhtiin ja voitti vain kaksi kuudesta ottelustaan. Sekä viikon takaisen SAF Pokalen -kilpailun voittaja Tor Forsse että Tomas Krasikovas Liettuasta olivat selvästi kovempia ja voittivat oululaisen 5 - 1. Evgeni Zobnisev Kirgistanista ja Junjie Cao Norjasta hävisivät puolestaan selvästi Paulukselle. Harmillisesti ottelut Viron Georg-Marten Lannoa ja Ranskan Yannick Borelia vastaan päättyivät tiukasti 5 - 4. Kaksi voittoa riitti kuitenkin juuri ja juuri jatkoon pääsyyn.

Muista suomalaisista Tommi Kosunen, Kasper Roslander, Pontus Huttunen ja Niku Kivekäs karsiutuivat suoraan alkuerien jälkeen. Muut suomalaiset, Paulus siis mukaan lukien, etenivät kamppailemaan paikasta 64:n joukkoon.

Parin aktiivisen MC-kisakiertuekauden jälkeen hieman vähemmän aktiivista kautta miekkaileva Dennis Bade selvitti tiensä 64:n kierrokselle voittamalla ensin Jan Tiveniuksen Ruotsista tiukasti 8 - 7 ja sitten Arwin Kardoluksen Alankomaista selvästi 15 - 7. Myös hallitseva Suomen mestari András Koroknay-Pál taisteli jatkoon tiputtamalla ensin Ross Austenin Australiasta 15 - 8 ja sitten Viron Aivar Liimetsin 15 - 12. Teemu Seeven neljä alkuerävoittoa päästivät hänet suoraan toiselle uloslyöntikierrokselle, mutta Venäjän Anton Glebko tiputti nuoren suomalaisen selvästi 15 - 6.

Paulus Tokola kohtasi ensimmäisellä uloslyöntikierroksella Hong Kongista paikalle saapuneen Kam Tan Laun. Ottelu alkoi lyhyen aasialaisen nopeilla hyökkäyksillä, joilla hän sai muutaman pisteen johtoaseman. Ottelu eteni siitä eteenpäin tasaisesti, mutta oululainen ei pystynyt kaventamaan eroa kuin hieman, ennen kuin ottelu päättyi kahden pisteen erolla Laun voittoon 15 - 13. Paulus ei kuitenkaan ollut tyytymätön tulokseensa: "Taso oli reilusti viimeviikkoista SAF Pokalenia kovempi, mutta ei tässä pahasti turpaan tullut", hän toteaa. Ja kuten aina tiukasti päättyneet ottelut, olisi tämäkin voinut mennä myös toisin päin. Nyt tulokseksi jäi kuitenkin vaatimaton 116. sija. Myös Gleb Sloujenikine ja Niko Vuorinen joutuivat taipumaan ensimmäisen uloslyöntikierroksen otteluissa.

Sunnuntaina 64:n kierroksella Dennis Baden urakka alkoi kilpailun kakkossijoitettua Sven Schmidiä vastaan käydyllä ottelulla. Tiukassa paikassa saksalainen vei kuitenkin tällä kertaa pidemmän korren ottelun päätyttyä äärimmäisen tiukkaan 15 - 14-tilanteeseen. Se oli harmillinen päätös Dennis Baden kevätkauden ensimmäiselle MC-kisalle, mutta tuloksena oli kuitenkin 64. sija ja kaksi MC-pistettä. András Koroknay-Pál puolestaan yllätti 64:n kierroksella isäntämaan Sten Priinitsin luvuin 12 - 11, mutta 32:n kierroksella Ranskan Daniel Jerent tiputti Suomen pitkäaikaisen ykkösnimen tiukasti luvuin 15 - 13. Kolmaskymmenestoinen sija oli kuitenkin suomalaiselle hyvä tulos - edellisen kerran András on miekkaillut MC-kilpailussa pisteille samassa kilpailussa vuonna 2007, jolloin hän pääsi sijalle 31.

Isäntämaan riemuksi kilpailun voiton vei Nikolai Novosjolov. Finaalissa kaatui Italian Diego Confalonieri. Lopulliset tulokset olivat:

1 NOVOSJOLOV Nikolai EST
2 CONFALONIERI Diego ITA
3 TIKHOMIROV Alexey RUS
3 TOURCHINE Igor RUS
5 WILLIS Jonathan GBR
6 MOERCH Claus NOR
7 BLASZYCK Alexandre FRA
8 PERRY Nicholas GBR

9 LIMARDO Ruben VEN
10 SCHMITT Martin GER
11 ALIMZHANOV Elmir KAZ
12 PENSO-TSAI Adrien FRA
13 JERENT Daniel FRA
14 DYMAR Olexander UKR
15 VELIKANOV Alexander RUS
16 KECK Maximilian GER

17 PIZZO Paolo ITA
18 SCHMID Sven GER
19 LAUNER Steffen GER
20 BACKER Fredrik NOR
21 GUSTIN Ronan FRA
22 CANDEIAS Ricardo POR
23 ALLIKA Marno EST
24 BOREL Yannick FRA
25 MANCINI Lorenzo ITA
26 KHODOS Sergey RUS
27 GUSEVS Genadijs LAT
28 SUKHOV Pavel RUS
29 JANVIER Benoit FRA
30 MULTERER Niklas GER
31 RENNU Tonis EST
32 KOROKNAY-PAL Andras FIN
33 AVDEEV Anton RUS
34 FERNANDEZ Silvio VEN
35 VIDEIRA Joaquim POR
36 PRIINITS Sten EST
37 CORDEIRO Joao POR
38 EFREMENKO Andrii UKR
39 MARCHAL Virgile FRA
40 FORSSE Tor SWE
40 KRASIKOVAS Tomas LTU
42 ADAMOV Anton RUS
43 ACKERMANN Rouven GER
44 TARKOVSKIJ HEMMI Alexandr NOR
45 SALM Juhan EST
46 FONSON Erwan FRA
47 FALCINI Giacomo ITA
48 VAHT Sergei EST
49 DE VRIES Matthijs NED
50 TORKILDSEN Sturla NOR
51 TRAN Te-Mao GER
52 KATCHIOURINE Serguei KGZ
53 ALEXANIN Dmitriy KAZ
54 CHERNYKH Alexander KGZ
55 CINOTTI Stefano ITA
56 LARSSON Adam SWE
57 SALM Juri EST
58 GLEBKO Anton RUS
59 MOUTOU Jeremy FRA
60 SCHMID Florian AUT
61 FRISELL Carl SWE
62 SCHIAVINA Riccardo ITA
63 VON PLATEN Philip SWE
64 BADE Dennis FIN
65 KASE Robin SWE
66 GRYAZNOV Dmitryi KAZ
67 LIMARDO Francisco VEN
68 HAUWEL Stephane FRA
69 PIASECKI Bartosz NOR
70 BER Eduard EST
71 COURTOIS Romain FRA
71 SEEVE Teemu FIN
73 SUNDMAN Joar SWE
74 LIIMETS Aivar EST
75 KARDOLUS Arwin NED
76 JUSSIFOV Kenan EST
77 KNEIP Christoph GER
78 ACKERMANN Norman GER
79 HOFER Nikolaus AUT
80 TCHALDIN Nikolay LTU
81 HILLESTAD Ludvig NOR
82 GRIPAS Artiom POL
83 SARANTSUK German EST
84 SIKA Sandris LAT
85 LAU Kam Tan HKG
86 KNEIST Toni GER
87 ERDOFFY Andreas GER
88 YARINOVSKY Roman ISR
89 SAMUELSSON Anton SWE
90 PROKHOROV Dimitry ISR
91 EDONGO ELOUNGOU Herve CMR
92 BACZEK Marek POL
93 GALLO Carlo ITA
94 FENWICK Andrew IRL
95 REIN Stephan GER
96 CADMAN Thomas GBR
97 BERTOLAZZI Massimiliano ITA
98 TIVENIUS Jan SWE
99 ALSTON Vincent SWE
100 VUORINEN Niko FIN
101 MIRGORODSIY Yevgen UKR
102 KRAMARICS Zoltan Michael NOR
103 SVALHEIM Anders NOR
103 WU Siu Cheung HKG
105 NIKITIN Denis KGZ
105 SOUREK Dino CRO
107 GUSTAVSSON Christian SWE
108 HERPE Ido ISR
109 MORGOEV Vseslav RUS
110 CHAMBERS Benedict IRL
111 MAALINN Runno EST
112 MARKULIS Aleksejs LAT
113 SLOUJENIKINE Gleb FIN
114 GREGORY David GBR
115 KUKK Ilmar EST
116 TOKOLA Paulus FIN
117 FERRARI Andrea ITA
118 ZOBNISEV Evgeni KGZ
119 IVANOV Michail KGZ
120 NICHOLLS Taran GBR
121 AUSTEN Ross AUS
122 TONG Chun Kit Jonathan HKG
123 LANNO Georg-Marten EST
124 RUDENKO Sergej UKR
125 DRAGUNOV Roman EST
126 JEFREMENKO Mihails LAT
126 KHREBTOV Andrei KGZ
128 AZIZOV Elmar EST
128 MARK Rainer EST
130 NEFAS Edvinas LTU
130 SATO Natsuki JPN
132 KIVEKAS Niku FIN
133 BATEMAN Steven GBR
134 VALIULIN Dmitri EST
135 LANDAU Daniel ISR
136 BETHEL Dylan USA
137 HUTTUNEN Pontus FIN
138 RUSSAKOV Aleksandr EST
139 ROSLANDER Kasper FIN
140 LOIT Meelis EST
141 LUNDESGAARD Dan NOR
142 NEILANDS Juris LAT
143 CERKOVSKIS Deniss LAT
144 KOSUNEN Tommi FIN
145 KARLSSON Philip SWE
146 CAO Junjie NOR
147 FALCK-YTTER Jan NOR
148 ALIYEV Kanan AZE


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 21499 kertaa 14.2.2010 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Kutsu seuran kevätkokoukseen
Kutsu seuran syyskokoukseen
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen
Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua
Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Sisäiset kilpailut V/2008
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 16.2.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 520 kertaa)
( 2.11.) Kutsu seuran syyskokoukseen (katsottu 667 kertaa)
( 10.3.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 2530 kertaa)
( 2.4.) Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen (katsottu 4202 kertaa)
(13.11.) Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua (katsottu 5325 kertaa)
(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 9610 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 8940 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 8370 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 8463 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 10055 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 9138 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 8517 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 9137 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 8942 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 13940 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 14127 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 14794 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 14362 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 14259 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 15046 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 93091 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 49732 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 47018 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 43930 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 41440 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 41025 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 40361 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 39922 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 39696 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 39386 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 37527 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 37001 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 36762 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 36595 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 36245 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita (katsottu 36195 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 35997 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 35924 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 35683 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 35434 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 43930 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 39696 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 41440 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 35052 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 37001 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 35924 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 33303 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 35683 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 34900 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 35997 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 35177 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 41025 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 34565 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 34622 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 36195 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 34082 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 33218 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 34905 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 33353 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 36595 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Ã…ke, Opettajani! (Ã…ke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 34120 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 34254 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 32453 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 33293 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 37527 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 32149 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 32857 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 32797 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 39386 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 32285 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 40361 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 35434 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 47018 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 33822 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 32264 kertaa)
( 25.8.2010) Paulus valittu MM-kilpailuihin - 2 kommenttia (katsottu 31227 kertaa)
( 22.6.2014) Liiton florettileiri siirtyy Ouluun - 2 kommenttia (katsottu 28205 kertaa)
( 15.5.2012) Johtokunta tiedottaa 1 - 2 kommenttia (katsottu 28222 kertaa)
(28.12.2009) Oululaisnuoret matkalla maailmalle tammikuussa - 2 kommenttia (katsottu 29351 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 28542 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevät
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
oms_tagram
OMS-vauvat
OMS, harjoittelu
OMS;kevätkokous
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;syyskokous
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÃ…F
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
y-tunnus 1869494-4