Julkaistu: Sunnuntai, 29.4.2007
Belgiassa miekkaileva Outi Supponen on voittanut lauantaina 28.4.2007 järjestetyn kadettien Belgian mestaruuskilpailun floretilla. Suomea myös Turkin Belekissä järjestetyissä MM-kilpailuissa edustanut Supponen oli saavuttanut floretilla hopeaa jo viime vuoden marraskuun lopussa naisten Belgian mestaruuskisoissa, joten hän oli epäilemättä kilpailussa ennakkosuosikin asemassa. Belgiassa Supponen edustaa le Cercle d'Escrime européen de Bruxelles -seuraa, Suomessa Helsingin Miekkailijoita. Outi on kilpaillut viime vuodet aktiivisesti osallistuen korkeimman mahdollisen tason kilpailuihin niin kadeteissa kuin junioreissa. Kovan harjoittelun ja kilpailujen tulokset ovatkin alkaneet näkyä. Viime aikoina Outi on pärjännyt erinomaisesti: hän voitti vastikään Nivellessä järjestetyn kadettityttöjen kilpailun ja sijoittui Brysselin NATO challenge -kilpailussa kolmanneksi.
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.