Julkaistu: Tiistai, 29.9.2020
Mestari Antonio di Ciolo, Oulun Miekkailuseuran päävalmentaja Javier Menéndezin oma mestari, on kuollut 86 vuoden iässä. Myös useat oululaiset miekkailijat pääsivät henkilökohtaisesti tutustumaan yhteen viimeisen vuosisadan menestyksekkäimpään miekkailuvalmentajaan Pisaan tehtyjen leirimatkojen yhteydessä.
Mestari Antonio di Ciolo syntyi Pisassa vuonna 1934, saavutti mestariarvon vuonna 1960 ja hänen lukuisat oppilaansa ovat menestyneet lasten ikäluokista olympialaisiin saakka, näistä huomionarvoisimpana olympiavoittajat Alessandro Puccini, Simone Vanni ja Salvatore Sanzo. Vielä ennen koronapandemian aiheuttamia rajoituksia hän oli tuttu näky Italian lasten kilpailusarjassa seuraamassa seuransa miekkailijoiden edesottamuksia.
Tämän lisäksi mestari Antonio di Ciolo tunnetaan kehittämästään miekkailuvalmennuksen koulukunnasta, jonka perintöä jatkavat ja vievät eteenpäin hänen lukuisat oppilaansa, jotka ovat jatkaneet miekkailu-uraansa mestareina joko Club Scherma Pisa "Antonio di Ciolo"ssa tai muissa seuroissa, ja myös oululaiset miekkailijamme ovat saaneet etuoikeuden olla osa tätä perintöä mestari Javier Menéndezin kautta.
Seuran päävalmentaja Javier Menéndez siirtyi mestari Antonio di Ciolon oppilaaksi 2000-luvun alkupuolella, ja monen muun lailla löysi mestari Antoniosta vieraanvaraisen valmentajan, joka auttoi oppilaitaan ei ainoastaan miekkailussa vaan myös ymmärtämään elämää. Mestari Javier Menéndezin yhteistyö valmentajansa kanssa huipentui menestykseen maailmancupissa sekä paikkaan Pekingin olympialaisissa vuonna 2008.
Mestari Antonio di Cioloa jäävät kaipaamaan lapsensa mestari Enrico di Ciolo sekä Laura di Ciolo perheineen.
(Teemu Tokola) -