Julkaistu: Lauantai, 5.5.2018
Oulun Miekkailuseuran uusi sali Limingantullissa näki lauantaina ensimmäiset kisansa. Kahden alueen kilpailuja salilla voi viedä hyvin lävitse, mutta isompiin kilpailuihin sali ei sovellu. Anni Järvinen, Oskari Repo ja Teemu Tokola miekkailivat järjestettyjen sarjojen voittoihin.
Kahdella keskimmäisellä alueella on hyvin tilaa otteluihin, mutta valitettavasti isompiin kilpailuihin uusi sali ei taivu. Seuran sisäisiä kisoja varten ne kuitenkin soveltuvat mainiosti - mutta mikäli kisat ovat yhtä suuret kuin esimerkiksi viime vuoden viimeiset sisäiset, niin aikataulua pitää muuttaa nykyisestä.
Lauantaina kisattiin yhdistetyssä U8&U10 -sarjassa, yhdistetyssä U12/U14/U17 -sarjassa sekä yleisessä sarjassa floretilla. Pienimpien sarjassa nähtiin erittäin jännittävät finaaliottelut Limingan Jimi-Justus Toivoniemen ja Anni Järvisen välillä, sekä pronssiottelussa, joka päättyi vain piston erolla Okko Klemolalle. Alle 17-vuotiaiden sarjassa puolestaan alkuerien jälkeen tulosluettelon häntäpäässä ollut Oskari Repo nousi uloslyöntiotteluissa kisan voittoon saakka.
Yleisessä sarjassa voitosta kisasivat viimeisimmän Helsingissä järjestetyn kansallisen kisan finaalipari: seuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola sekä hallitseva miesten Suomen mestari Ilmari Heiskari. Tälläkin kertaa voitto meni kokeneemmalle kisaajalle.
U10
1. Anni Järvinen
2. Jimi-Justus Toivoniemi
3. Okko Klemola
4. Taavi Koskela
U17
1. Oskari Repo
2. Kalle Sipponen
3. Vilhelmiina Heiskari
4. Luka Gasic
5. Jimi-Justus Toivoniemi
Yleinen sarja
1. Teemu Tokola
2. Ilmari Heiskari
3. Mika Heiskari
4. Vilhelmiina Heiskari
5. Anniina Honkanen
6. Hannu Kerkkänen (LPM)
Seuraavat kilpailut Oulussa ovatkin sitten Oulun kesäkisat 9. - 10. kesäkuuta! Laittakaa päivämäärät kalentereihin!
(Teemu Tokola) -