Julkaistu: Sunnuntai, 11.12.2005
Ylioppilasmiekkailijat järjestivät kuluneena viikonloppuna säilämiekkailun SM-kilpailut. Vain miesten kilpailuilla oli SM-arvo koska naisten kilpailuun ei tullut riittävästi osallistujia.
Henkilökohtaisessa kilpailussa Suomen Mestariksi miekkaili Tapanilan Erän Olli Mahlamäki, liiton puheenjohtajan, Ylioppilasmiekkailijoiden Kimmo Pentikäisen jäädessä toiseksi. Pronssisijan jakoivat Tapanilan Erän Mika Roman ja Timo Sarpola yhteensä yhdentoista miekkailijan kilpailussa.
Sunnuntaina järjestetyssä joukkuekilpailussa Tapanilan Erän ykkösjoukkue, Mahlamäki, Sarpola, Kim Kärkkäinen ja Henrik Salonen voittivat kultaa Ylioppilasmiekkailijat puolestaan hopeaa joukkueella Pentikäinen, Teemu Perheentupa, Ari Rautanen ja Eric Zamel. Viimeiseksi kolmen joukkueen kilpailussa sijoittui Tapanilan Erän kakkosjoukkue.
Lauantaina järjestetyssä naisten säiläkilpailussa Marika Mänttäri Tapanilan Erästä voitti, Ylioppilasmiekkailijoiden Majella Clarke oli toinen ja Oulun Miekkailuseuran Dana Pillsbury jakoi kolmannen sijan Ylioppilasmiekkailijoiden Anna Santaholman kanssa.
Kilpailujen täydelliset tulokset saatavilla liiton verkkosivujen keskustelupalstalta.
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.