Teemu Tokola ja Ruusa Degerman voittoihin Helsingissä

Erkki Kerttula Memorial Ruusa Degerman Teemu Tokola

Julkaistu: Sunnuntai, 29.3.2015

Erkki Kerttula Memorialissa Helsingissä nähtiin floretissa oululaisvoittajat, kun sekä Teemu Tokola että Ruusa Degerman voittivat omat kilpailunsa.

Erkki Kerttula Memorialin sunnuntaiaamun avasi miesten florettikilpailu, jossa Oulun Miekkailuseuralla oli kolme edustajaa: Teemu Tokola, Oskari Taponen ja Veikko Tirri. Oskari ja Veikko miekkailivat alavireisesti, ja Oskari karsiutui jatkosta saavutettuaan vain yhden voiton alkuerässään. Veikko keräsi pari voittoa enemmän, selvisi jatkoon ja löi kahdeksan kierroksella Helsingin Miekkailijoiden vahvasti miekkailleen Samuli Tarvaisen erittäin jännittävässä uloslyöntiottelussa numeroin 15 - 13. Välierässä Veikko hävisi kuitenkin seuratoverilleen Teemulle, joka eteni finaaliin HABDAn Gunnar Gräsbeckiä vastaan. Finaalista saatiinkin jännitysnäytelmä, kun kolmannen erän alkupuolella Teemu oli usean pisteen takaa-ajoasemassa numeroin 6 - 9, mutta nousi sieltä vielä tasoihin ja lopulta ohitse 15 - 13 päättyneessä ottelussa.

Miesten floretti EKM 2015

1. TOKOLA Teemu OMS Oulu Finland 1981 1

2. GRÄSBECK Gunnar HABDA Helsinki Finland 1993 2

3. KERMINEN Antti MM Helsinki Finland 1975 3

3. TIRRI Veikko OMS Oulu Finland 1998 3

5. TARVAINEN Samuli HFM Helsinki Finland 1985 5

5. WAHTERA Tuukka YM Helsinki Finland 1989 5

7. KALLANKARI Joonas YM Helsinki Finland 1988 7

8. HAARALA Ville YM Helsinki Finland 1987 8

9. ANDERSSON Hans HFM Helsinki Finland 1959 9

10. JOKIPII Ilkka YM Helsinki Finland 1986 10

11. KESKINIVA Arto PM-BF Porvoo Finland 1964 --

12. HUOVILAINEN Tatu YM Helsinki Finland 1988 --

13. TAPONEN Oskari OMS Oulu Finland 1997 --

14. JUSLIN Henry PM-BF Porvoo Finland 1967 --

Naisten kilpailu käytiin tällä kertaa kahden alkueräkierroksen järjestelmällä, ja OMS:n edustajina Ruusa Degerman ja Maria Hirvelä taistelivat Tampereen voimakaksikon, Aleksandra Dvoryanchikovan ja Sarbiya Gaynutdinovan, sekä Ylioppilasmiekkailijoiden Derya Ataksen kanssa. Alkuerien jälkeen kärjessä oli Maria, toisena Sarbiya ja kolmantena Ruusa.

Ulolsyöntiotteluissa taistelu paikoista oli erittäin tiukkaa. Ruusa voitti Sarbiyan pienellä erolla numeroin 15 - 13 ja eteni finaaliotteluun. Aleksandra puolestaan voitti ensin Deryan ja pääsi välierään Mariaa vastaan. Marian ja Aleksandran ottelussa nähtiin melkoista draamaa, kun Aleksandra eteni ensin peräti 8 - 2-johtoon, ennen kuin Maria sai vaihteen päälle ja teki yhdeksän pistoa putkeen edeten 11 - 8-johtoasemaan. Tämän jälkeen tilanne tasoittui ja molemmat tekivät tasaisesti pisteitä, kunnes Maria johti 14 - 12. Tämän jälkeen Aleksandra onnistui viemään kolme viimeistä pistettä voittaen ottelun sen viime sekunneilla numeroin 15 - 14. Myös finaaliottelu oli tasainen, mutta Ruusa vei sen nimiinsä lopulta ajalla numeroin 14 - 12.

1. DEGERMAN Ruusa OMS Oulu Finland 1989 1

2. DVORYANCHIKOVA Aleksandra KaVe Tampere Finland 1975 2

3. HIRVELÄ Maria OMS Oulu Finland 1999 3

3. GAYNUTDINOVA Sarbiya KaVe Tampere Russian Federation 1984 3

5. ATAS Derya YM Helsinki Turkey 1988 5

Sunnuntain säiläkilpailussa voittajaksi miekkaili Olli Mahlamäki Tapanilan Erästä ennen Kimmo Pentikäistä.

1. MAHLAMÄKI Olli TapErä Helsinki Finland 1982 1

2. PENTIKÄINEN Kimmo SÄILÄKLUBI VANTAA Finland 1968 2

3. ROMAN Mika SÄILÄKLUBI VANTAA Finland 1974 3

3. SANTAHOLMA Anna YM Helsinki Finland 1977 3

5. KUUSELA Jarmo TMÅF Turku Finland 1973 5

6. DRAYTON Ruben TapErä Helsinki Finland 1997 6

7. SAARI Ville YM Helsinki Finland 1976 7

Lauantain kalpakilpailuissa puolestaan voittajiksi miekkailivat Kasper Roslander (HABDA) miehissä ja seuratoverinsa Anna Salminen naisissa. Oululaisia ei tällä kertaa nähty kalpakilpailuissa ollenkaan.

Miesten kalpa, EKM 2015

1. ROSLANDER Kasper HABDA Helsinki Finland 1992 1

2. LAHTINEN Alexander HFM Helsinki Finland 1991 2

3. SEEVE Teemu TMÅF Turku Finland 1992 3

3. BADE Dennis UR33 Helsinki Finland 1985 3

5. KERMINEN Antti MM Helsinki Finland 1975 5

6. KOROKNAY-PÁL Andras HFM Helsinki Finland 1976 6

6. PAAVOLAINEN Jaakko HFM Helsinki Finland 1996 6

8. SERGUN Eduard UR33 Helsinki Finland 1970 8

9. GRÄSBECK Gunnar HABDA Helsinki Finland 1993 9

10. JACK Thomas HFM Helsinki Finland 1994 10

11. TAURIAINEN Topias EM Espoo Finland 1999 11

12. PANELIUS Rufus EM Espoo Finland 1997 12

13. ANTTILA Santeri TMÅF Turku Finland 1996 13

14. KILJANDER Oskar TMÅF Turku Finland 1999 14

15. HÄMÄLÄINEN Roni PM-BF Porvoo Finland 1999 15

16. JOLSVAI Jozsef UR33 Helsinki Hungary 1980 16

17. PULLI Matti UR33 Helsinki Finland 1977 17

18. BADE Jan UR33 Helsinki Finland 1955 18

19. KYLLÖNEN Markus HABDA Helsinki Finland 1995 19

19. NUOTIO Tatu HABDA Helsinki Finland 1994 19

21. KUVAJA Ville MM Helsinki Finland 1978 21

22. ASPLUND Janne HFM Helsinki Finland 1966 22

23. KIVIRINTA Toivo PM-BF Porvoo Finland 1980 23

24. JUSLIN Henry PM-BF Porvoo Finland 1967 24

25. LEHTONEN Matias KaVe Tampere Finland 1981 25

26. HONKASALO Mikko TMÅF Turku Finland 1978 26

27. SAARI Ville YM Helsinki Finland 1976 27

28. ANDSTEN Carl-Johan UR33 Helsinki Finland 1991 28

29. SKOGSTER Moritz HFM Helsinki Finland 1999 29

29. MIETTINEN Sami KUMI Kuopio Finland 1972 29

31. NUUJA Kalle HN5O Helsinki Finland 1979 31

32. LÖNNBERG Oskar EM Espoo Finland 1968 32

33. HAARALA Ville YM Helsinki Finland 1987 --

34. SAVELAINEN Joonas EM Espoo Finland 1999 --

35. ANDERSSON Hans HFM Helsinki Finland 1959 --

36. KOIVUNEN Joonas TMÅF Turku Finland 1998 --

37. SAIKKO Marko SASÄ Lappeenranta Finland 1974 --

38. JÄRÄ Mika KUMI Kuopio Finland 1986 --

39. KORHONEN Jonni SASÄ Lappeenranta Finland 1996 --

40. KESKINIVA Arto PM-BF Porvoo Finland 1964 --

40. SAARINEN Ilari SASÄ Lappeenranta Finland 1944 --

42. KALLANKARI Joonas YM Helsinki Finland 1988 --

43. STENVALL Rurik PM-BF Porvoo Finland 2000 --

Naisten kalpa, EKM 2015

1. SALMINEN Anna HABDA Helsinki Finland 1995 1

2. KOCK Catharina HFM Helsinki Finland 1991 2

3. SYVÄLÄ Ilona HABDA Helsinki Finland 1996 3

3. LEHTONEN Suvi KaVe Tampere Finland 1983 3

5. TAURIAINEN Sofia EM Espoo Finland 1997 5

6. MUSTONEN Selma EM Espoo Finland 1996 6

7. HÄMÄLÄINEN Hilla YM Helsinki Finland 1977 7

8. MATTSSON Elena TMÅF Turku Finland 1991 8

9. NISSINEN Niina MM Helsinki Finland 1979 9

10. KOCK Michaela HFM Helsinki Finland 1992 10

11. DVORYANCHIKOVA Aleksandra KaVe Tampere Finland 1975 11

12. SALMINEN Laura HN5O Helsinki Finland 1987 12

13. LUMME Terhi HFM Helsinki Finland 1985 13

14. HEINÄMAA Anna HFM Helsinki Finland 1961 14

15. BENGS Dagny HN5O Helsinki Finland 1990 15

16. SALMINEN Sara HABDA Helsinki Finland 1997 16

17. BENGS Eevi HN5O Helsinki Finland 1990 17

18. ATAS Derya YM Helsinki Turkey 1988 18

19. EARL Emilie HABDA Helsinki Finland 1997 19

20. LEHTONEN Ritva-Leena KaVe Tampere Finland 1955 20

21. JÄMSEN Milla MM Helsinki Finland 1998 --

22. ALHONEN Annette HFM Helsinki Finland 1993 --

23. WESTERHOLM Annika HN5O Helsinki Finland 1990 --

24. HALMINEN Saskia HN5O Helsinki Finland 1986 --

25. PITKÄNEN Riinaliisa HN5O Helsinki Finland 1986 --


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 19809 kertaa 29.3.2015 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Kutsu seuran kevätkokoukseen
Kutsu seuran syyskokoukseen
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen
Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua
Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Sisäiset kilpailut V/2008
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 16.2.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 514 kertaa)
( 2.11.) Kutsu seuran syyskokoukseen (katsottu 659 kertaa)
( 10.3.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 2526 kertaa)
( 2.4.) Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen (katsottu 4200 kertaa)
(13.11.) Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua (katsottu 5320 kertaa)
(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 9606 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 8934 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 8367 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 8455 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 10051 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 9134 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 8513 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 9131 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 8936 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 13938 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 14122 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 14791 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 14357 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 14258 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 15043 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 93089 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 49727 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 47014 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 43927 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 41437 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 41024 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 40356 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 39920 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 39694 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 39384 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 37521 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 36998 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 36756 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 36592 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 36244 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita (katsottu 36189 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 35994 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 35922 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 35682 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 35430 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 43927 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 39694 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 41437 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 35049 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 36998 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 35922 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 33300 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 35682 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 34899 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 35994 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 35173 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 41024 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 34565 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 34620 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 36189 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 34080 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 33216 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 34901 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 33353 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 36592 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmt kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Åke, Opettajani! (Åke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 34118 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 34252 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 32452 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 33289 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 32147 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 37521 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 32852 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 32796 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 39384 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 32284 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 47014 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 33819 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 32262 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 40356 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 35430 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 27956 kertaa)
( 7.2.2016) Oululaiset Pariisissa - 2 kommenttia (katsottu 24937 kertaa)
( 9.8.2015) Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia - 2 kommenttia (katsottu 26207 kertaa)
( 22.6.2014) Liiton florettileiri siirtyy Ouluun - 2 kommenttia (katsottu 28204 kertaa)
( 25.8.2010) Paulus valittu MM-kilpailuihin - 2 kommenttia (katsottu 31221 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevät
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
oms_tagram
OMS-vauvat
OMS, harjoittelu
OMS;kevätkokous
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;syyskokous
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÅF
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
y-tunnus 1869494-4