Julkaistu: Sunnuntai, 2.3.2014
Jerusalemin MM-kilpailuissa oteltiin lauantaina ja sunnuntaina alle 20-vuotiaiden eli juniorien kalvan henkilökohtaiset kilpailut. Suomalaisia eteni hyvin alkueristä jatkoon, mutta siellä ei menestystä enää tullut, ja jatkokierrokset jäivät suomalaisilta tällä kertaa haaveeksi.
Lauantaina poikien kilpailu alkoi siinä mielessä poikkeuksellisissa merkeissä, että Jerusalemin kilpailut muuttuivat Tel Avivin kilpailuiksi, kun kilpailun järjestäminen sapattina ei lopulta käynytkään ja kisapaikaksi vaihtui uskonnollisesti vähemmän radikaali kaupunki. Tarkempia tietoja tästä kaplakasta ei toimituksen tiedossa ole.
Suomen joukkueessa miekkailivat Pauli Lappalainen (EM), Valter Mickwitz (HABDA), Markus Kyllönen (HABDA) sekä Thomas Jack (HFM). Alkuerät sujuivat lupaavasti, sillä ainoastaan Thomas jäi alkuerien jälkeen ulos kilpailusta muiden jatkaessa 64:n parhaan joukkoon - Pauli parhaimpana neljällä voitolla kuudesta. Ensimmäisellä uloslyöntikierroksella suomalaiset eivät kuitenkaan olleet enää vahvoilla, vaan tappiot tulivat lopulta verrattain selvin luvuin: Valter hävisi Unkarin Zsombor Banyaille 6 - 15, Pauli isäntämaa Israelin Alexander Bogdanoville 9 - 15 ja Markus Ison-Britannian Philip Marshille 10 - 15.
Loppusijoitukset:
1. FREILICH Yuval Shalom ISR
2. PEREIRA Yulen ESP
3. BANYAI Zsombor HUN ja HAMAR Balazs HUN
---
41. Pauli Lappalainen
61. Valter Mickwitz
64. Markus Kyllönen
74. Thomas Jack
89 os.
Myös tyttöjen kilpailussa suomalaistulokset olivat samansuuntaisia. Anna Salminen (HABDA) miekkaili alkuerän lupaavasti neljällä voitolla, ja myös Selma Mustonen (EM) selvitti tiensä alkueristä jatkoon. Sara Salminen (HABDA) ja Sofia Tauriainen (EM) jäivät yhteen voittoon ja karsiutuivat alkuerien jälkeen. Myös tyttöjen uloslyöntiottelut olivat varsin selviä tappioita, eli jossiteltavaa ei jäänyt: Anna hävisi Unkarin Reka Bohusille 6 - 15 ja Selma Puolan Jagoda Zagalalle 5 - 15.
1 BRUNNER Pauline SUI
2 MARZANI Roberta ITA
3 BOHUS Reka HUN ja PYTKA Kamila POL
---
35. SALMINEN Anna FIN
54. MUSTONEN Selma FIN
64. SALMIENN Sara FIN
66. TAURIAINEN Sofia FIN
75 os.
Suomalaisten kilpailut jatkuvat alkuviikosta joukkuekilpailuilla. Ensimmäisenä vuorossa on poikien kilpailu, jossa Suomi kohtaa 32:n kierroksella Belgian. Ensimmäinen ottelu on samalla myös tärkein, sillä vaikka henkilökohtaisten kilpailujen tulosten perusteella Suomen joukkueelle ei voikaan povata menestystä kilpailussa, pääsy 16:n joukkoon takaisi heille neljän ottelun verran kovatasoista arvokisakokemusta.
(Teemu Tokola) -