Julkaistu: Perjantai, 2.9.2005
Yhdysvaltojen Tampassa järjestetyssä veteraanien miekkailun MM-kisoissa Suomea edusti 50 - 59-vuotiaiden sarjassa Helsingin Miekkailijoiden Marja-Liisa Someroja. Marja-Liisan saavutuksiin veteraanikisoissa kuuluvat mm. Euroopan mestaruus tältä vuodelta kalvassa, maailmanmestaruus kalvassa kaksi vuotta sitten ja maailmanmestaruudet sekä floretissa että kalvassa kolme vuotta sitten.
Perjantaina floretissa Marja-Liisa oli alkuerien jälkeen toisena, pääsi suoraan kuudentoista kierrokselle, mutta hävisi harmillisesti Japanin Yumiko Tanakalle 10-7. Marja-Liisa sijoittui näin lopputuloksissa yhdeksänneksi 24 miekkailijan joukossa. Tanaka sijoittui lopputuloksissa toiseksi, jaetulle kolmannelle sijalle päätyivät Ison-Britannian Clare Halsted ja Hilary Philbin. Voitto tuli Pohjoismaihin, kun Ruotsin Kerstin Palm jatkoi alkuerien vakuuttavaa esitystään (hän oli 1. alkuerien jälkeen) ja raivasi tiensä maailmanmestariksi.
Muissa perjantain sarjoissa suomalaisia ei kilpaillut. Iso-Britannian Richard Cohen voitti miesten (50 - 59v) säilän perässään kolme yhdysvaltalaista, Edward Korfanty, Steve Mormando ja Joseph Streb. Kilpailussa oli yhteensä 20 osallistujaa. Saksan Thomas Klein puolestaan vei miesten (60+v) floretin loppuottelussa mestaruuden näytöstyyliin: loppuottelussa kaatui Ranskan Guy Mercier 10-0! Japanin Shinki Akira ja Yhdysvaltain Ray Sexton III olivat jaetulla kolmannella sijalla 24 miekkailijan kilpailussa.
Ensimmäistä kertaa mukana olleessa naisten säilässä (60+v) voiton vei Brigitte Greunke Saksasta jättäen taakseen Yhdysvaltain Louisa Feltyn, maannaisensa Irina Bunnin sekä Ranskan Brigitte Martinin kymmenen miekkailijan sarjassa.
Kilpailuun voi tutustua myös kilpailun virallisilla sivuilla osoitteessa:
http://centralflfencing.com/wvc2005/
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.