Julkaistu: Torstai, 16.2.2012
Rovaniemen leiri järjestetään toista kertaa RM:n salilla (Louhikkotie 28). Viime vuonna oululaisia osanottajia oli kymmenisen kappaletta, ja tänä vuonna odotetaan suunnilleen saman kokoista joukkoa. Matka Rovaniemelle ja takaisin tapahtuu junalla. Liput on tarkoitus ostaa seuran kautta, jotta leiriläiset saavat istua vierekkäin. Leiri on tarkoitettu kaikille junnuille miekkailukerholaisista minijunnuihin ja kadetteihin.
Leirin hinta on 30 euroa, ja se sisältää illallisen ja aamiaisen sekä yöpymisen Rovaniemen miekkailijoiden salilla. Valmentajat yöpyvät miekkailijoiden kanssa salilla. Mukaan kannattaa varata riittävästi eväitä ja jonkin verran taskurahaa.
Leirin hintaan sisältyy myös yksi yksityisoppitunti. Valmentajina leirillä toimivat omasta seurastamme Ruusa Degerman ja Sofia Blanco, rovaniemeläisistä Leo Pekkala ja Sai Väyrynen. Leirikisa ei ole virallinen kansallinen kisa, joten sitä varten ei tarvitse hankkia erillistä kilpailulisenssiä. Leirikisassa ikäryhmien tulokset eriytetään. Mikäli miekkailijalla ei ole vielä omia varusteita, ne voi lainata Oulun Miekkailuseuralta, kunhan asiasta sopii hyvissä ajoin etukäteen.
Lauantai 25.2.
klo 8:00 Lähtö Oulun juna-asemalta. OLETHAN AJOISSA PAIKALLA! Viimeistään klo 07:45, mielellään aikaisemmin.
klo 10:40 Rovaniemen juna-asema ja sieltä siirtyminen Rovaniemen miekkailijoiden salille.
klo 12:00 Leiri alkaa.
Noin klo 19:00 Illallinen ja leffan katselua.
klo 22:00 Hiljaisuus.
Sunnuntai 26.2.
klo 7:30 Herätys ja aamutouhut.
klo 9:00 Lämmittelyt ja leirikisa.
klo 15:00 Leiri päättyy.
klo 16:16 Juna lähtee Rovaniemeltä Ouluun.
klo 18:44 Juna on Oulussa.
Ilmoita siis ilmoittautumisen yhteydessä
- tuletko junalla vai omalla kyydillä (seura ostaa junaliput, ja osallistujat maksavat ne OMS:n tilille),
- tarvitsetko varusteita, vai onko sinulla omat,
- mahdolliset ruoka-allergiat tai erityisruokavalio,
- miekkailijan puhelinnumero ja vanhempien puhelinnumero.
Ota leirille mukaan
- makuupussi ja tyyny (nukutaan salin lattialla),
- riittävästi evästä, joka ei pilaannu huoneenlämmössä (karkit, sipsit ja limsat eivät kuulu leiriläisen eväspussiin; niitä voi syödä leirin jälkeen),
- varusteet (sisäliikuntakamppeet, miekkailutakki, kypärä, hanska, (sähkö)miekka; jos on omat: sähkötakki, johto, housut ja alusliivi sekä pitkät sukat,
- pyyhe, hammasharja yms. peseytymiseen tarvittavat asiat,
- oma puhelin ja jonkin verran taskurahaa, kelakortti tms. todistus iästä, jos konduktööri ei usko alle 16-vuotiaaksi. ;)
Kysymykset leiriin liittyen voi esittää Ruusalle sähköpostilla tai treeneissä. Ruusa on salilla joka arkipäivä noin viidestä seitsemään.
(Teemu Tokola) -