Maamme-laulu soi MM-kisoissa Novosjoloville

kalpa MM 2010 Nikolai Novosjolov

Julkaistu: Maanantai, 8.11.2010


Viron ja Pohjoismaiden tämänhetkinen kärkimiekkailija Nikolai Novosjolov nosti kätensä voiton merkiksi Pariisin MM-kilpailujen miesten kalvan finaalissa. Pitkään korkealla tasolla miekkaillut Novosjolov ei ole tähän mennessä saanut hankittua itselleen arvokisamitaleja, mutta Pariisin kilpailuissa tulikin sitten kerralla jättipotti.

Novosjolov selvitti tiensä alkuerien kautta jatkoon ja miekkaili jäätävästi MM-finaaleissa. Siinä missä moni muu miekkailija finaalissa ei näyttänyt todellista osaamistaan ja tyytyi vain yksinkertaisiin liikkeisiin, miekkaili Novosjolov rohkeasti kaikissa otteluissaan ja esitteli upeasti teknistä ja taktista osaamistaan. Välierässä hän tiputti Unkarin Gabor Boczkon ja kohtasi finaaliottelussa isäntämaan Gauthier Grumierin. Novosjolov otti kuitenkin heti ottelun alusta alkaen yliotteen, ei osoittanut minkäänlaisia epäroinnin merkkejä ja ratkaisi ottelun hyväkseen rohkeilla käteen tehdyillä vastahyökkäyksillään.

"Olimme tietysti paikan päällä kannustamassa Novosjolovia voittoon", kertoo Oulun Miekkailuseuran Teemu Tokola, "ja tuntuihan se kivalta kuulla Maamme-laulu miekkailun MM-kisojen palkintojenjaossa - ehkäpä vielä jokin kerta joku suomalainen pääsee sitä soitattamaan."

Tulokset:

1. EST NOVOSJOLOV Nikolai 1980
2. FRA GRUMIER Gauthier 1984
3. HUN BOCZKO Gabor 1977
3. FRA LUCENAY Jean-Michel 1978
5. GER SCHMITT Martin 1981
6. ITA GAROZZO Enrico 1989
7. USA KELSEY Weston 1981
8. RUS SUKHOV Pavel 1988

9. ITA TAGLIARIOL Matteo 1983
10. NED VERWIJLEN Bas 1983
11. ESP ALVARADO Marius 1985
12. KAZ ALIMZHANOV Elmir 1986
13. KOR KIM Won Jin 1984
14. POL ZAWROTNIAK Radoslaw 1981
15. USA BRATTON Benjamin 1985
16. CHN LI Guojie 1985

17. GER FIEDLER Jörg 1978
18. ESP ABAJO Jose Luis 1978
19. KOR JUNG Seung Hwa 1981
20. ITA PIZZO Paolo 1983
21. SUI HEINZER Max 1987
22. RUS AVDEEV Anton 1986
23. ITA ROTA Alfredo 1975
24. UKR KARUCHENKO Dmitriy 1980
25. CHI INOSTROZA BUDINICH Paris A 1972
26. LAT JEFREMENKO Mihails 1980
27. LAT SJANITA Jurijs 1988
28. CUB MADRIGAL SARDINAS Guillerm 1983
29. POL ANDRZEJUK Robert 1975
30. CZE BERAN Jiri 1982
31. LTU KRASIKOVAS Tomas 1984
32. USA UNGAR Benjamin 1986

33. VEN LIMARDO Ruben 1985
34. FRA JEANNET Jerome 1977
35. POR VIDEIRA Joaquim 1984
36. FRA ROBEIRI Ulrich 1982
37. CAN BOISVERT-SIMARD Hugues 1981
38. VEN FERNANDEZ Silvio 1979
39. KOR PARK Kyoung Doo 1984
40. UKR KHVOROST Maksym 1982
41. ESP FONT Marc 1981
42. GBR PERRY Nicholas 1984
43. CHN HUANG Chao 1985
44. HUN IMRE Geza 1974
45. SUI KAUTER Fabian 1985
46. BRA BAUMGARTNER Ivan 1987
47. ROU POP Adrian 1985
48. ARG DOMINGUEZ Jose Felix 1983
49. AUT MATHE Jorg 1982
50. CAN PELLETIER Vincent 1976
51. KOR JUNG Jin Sun 1984
52. POL MIKOLAJCZAK Krzysztof 1984
53. SEN BOUZAID Alexandre 1981
54. BUL DOBREV Deyan 1975
55. GER SCHMID Sven 1978
56. CAN GANTSEVICH Igor 1988
57. UKR NIKISHIN Bogdan 1980

58. FIN LAHTINEN Alexander 1991

59. UZB KUDAYEV Ruslan 1980
60. ROU ARKOSI Bertalan 1982
61. COL SUAREZ Javier 1981
62. ISR LEVIT Doron 1976
63. GER KNEIP Christoph 1980
64. TUR BOJTE Yusuf 1992
65. NOR PIASECKI Bartosz 1986

66. FIN BADE Dennis 1985

67. GBR WILLIS Jonathan 1981
68. POL MOTYKA Tomasz 1981
69. LTU TCHALDIN Nikolay 1975
70. UZB ALEKSANDROV Roman 1989
71. NOR TARKOVSKIJ HEMMI Alexandr 1986
71. JPN NISHIDA Shogo 1982
73. SVK CIPAR Stefan 1988
74. ARM GHAZARYAN Mikayel 1987
75. JPN SAKAMOTO Keisuke 1984
76. HUN PADAR Tamas 1982
77. ESP CANTO Ignacio 1981

78. FIN TOKOLA Paulus 1983

79. EGY NABIL Ahmed 1986
80. LUX COLLING Michel 1984
80. SRB STOJADINOVIC Igor 1987
82. HUN SOMFAI Peter 1980
83. KAZ GRYAZNOV Dmitryi 1986
84. ISR BESKIN Grigori 1987
85. POR CANDEIAS Ricardo 1984
86. IRI YAGHOOBIAN Ali 1981
87. RUS TIKHOMIROV Alexey 1983
88. SWE FRISELL Carl 1982
89. UKR REYZLIN Igor 1984
90. KAZ SHABALIN Sergey 1971
91. JPN MINOBE Kazuyasu 1987
92. HKG TSUI Yiu Chung 1978
93. LAT KARPACOVS Vitalijs 1972
94. LIB MICHON Alessandro 1992
95. EST RENNU Tonis 1982
96. IRL FENWICK Andrew 1987
97. CZE CAPEK Martin 1983
98. RUS KHODOS Sergey 1986
99. SUI STEFFEN Benjamin 1982
100. VEN MEJIAS Wolfgang 1983
101. CHN YIN Lianchi 1984
102. SUI LAMON Sebastien 1987
103. CMR EDONGO ELOUNGOU Herve 1974
104. POR AREDE Pedro 1988
105. SLO SLODNJAK Martin 1976
106. BRA GRUNHAUSER Richard 1991
107. SRB NIKOLIC Luka 1990
108. EGY ALAA EL DIN FAYZ Ayman 1991
109. NOR BACKER Fredrik 1987
110. HKG LEUNG Ka Ming 1988
111. ISR PROKHOROV Dimitry 1990
112. CHN WANG Sen 1988
113. MAS JOSHUA KOH I-Jie 1990
114. CAN BAJGORIC Tigran 1983
115. USA MATTERN Cody 1981
116. BRA SCHWANTES Athos 1985
117. GBR BENNETT Thomas 1986
118. EST PRIINITS Sten 1987
119. THA KONGSUWANKEEREE Witsarach 1983
120. AUT KAINZ Philipp 1984
121. ROU KORTYANU Cosmin 1987
122. AUT SCHMID Florian 1985
123. POR CORDEIRO Joao 1987
124. AUS LEWIS James 1989
125. BEL FERAGE Thibault 1988
126. IRI REZAEI TADI Mohammad 1981
127. KAZ AXENOV Alexandr 1975
128. SRB NIKOLIC Danilo 1982
129. ISR HERPE Ido 1991
130. CZE COUFAL Zdenek 1977
131. IND DUDHARE Ajinkya Ashok 1990
132. NED KARDOLUS Arwin 1964
133. CRO DEBIC Ozren 1979
134. BEL BLEUS Evert 1987
135. LAT GUSEVS Genadijs 1971

136. FIN VUORINEN Niko 1989

137. VEN LIMARDO Francisco 1987
138. SRB VESIC Ognjen 1988
139. AUS CASAGRANDE Zaccaria 1977
140. RSA MALAHE Michael 1988
141. TUR KARADENIZ Okan 1993
142. HKG LAU Kam Tan 1980
143. BRA LAZZARINI Roberto 1961
144. GRE KOUTSOUFLAKIS Aris 1967

eliminated in round 1
145. NED HOLSTEGE Arnaud 1982
146. MON MOUFLARD Roland 1985
146. PER LANDAVERE Alex 1991
148. RSA MADUMA Sello Given 1987
149. CRC CRUZ Alberto 1987
149. CIV MEMEL Lorng Joseph Desire 1978
151. NOR TORKILDSEN Sturla 1981
152. TUR SIR Guray 1981
153. BUL BOYADZHIEV Kristian 1991
154. COL PINTO Santiago 1992
155. SLO BIDOVEC Jan 1989
156. NED TULEN Tristan 1991
157. CZE AMBROZ Jakub 1986
158. HKG WU Siu Cheung 1981
159. GUA MORALES Gerber 1990
159. UZB BRIL Dionis 1981
161. AUS AUSTEN Ross 1978
161. AUS HUNTER Alexander 1991
163. RSA NEW Jarryd 1986
163. LBA BUHDEIMA Khaled 1983
165. CIV KONAN Euloge 1971
166. QAT MIRZAEI Mohammad Ali 1989
167. CHI NICKEL Rolf 1991
167. ARM VARDANYAN Gharib 1966
169. QAT AL YAMI Fahad 1976
170. GRE AGGELIS Constantinos 1966
171. ARM MURADYAN Arkadi 1987
172. RSA WOOD Michael 1971
173. NCA CALDERON MARTINEZ William 1971
174. MON TONELLI Vincent 1986
175. LTU STALMAKOV Javgenij 1982
176. CHI CISTERNAS LAGUNA Bernardo 1978
177. CIV KONE Sindou 1988
178. SRI CHANDRASEKARA MUDIYANSELAG 1990
179. DOM LOCKHUART GUERRERO Jose Ra 1991
179. CIV TANOH Kouassi Stanislas 1979
181. TUN MILED Jawhar 1989
182. EST ALLIKA Marno 1982
183. JPN SUZUKI Masafumi 1989
184. KGZ BARANOV Grigorii 1978
185. TUR UZUNAY Mert 1990
186. GUI DIALLO Mamadou Alpha 1991
187. ECU CHAVEZ Milton 1985
187. NAM JACOBS Justin Ashley 1992
189. URU BARRETO Martin 1981
190. ARU JOHNSON Len Reynaldo 1920
190. MGL ENKHBAYAR Bayarbat 1987
190. BAR RODRIGUEZ Joseph Ryan 1972
190. BAR STRAKER Kurt Matthew 1972


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 15874 kertaa 8.11.2010 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi
Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana
Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi
Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle
Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam
Santeri vahvana Saksassa

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
SM-mitalit seuroittain 2009
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 1673 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 1594 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 1549 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 1544 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 1839 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 1651 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 1539 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 2034 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 1986 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 7173 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 6900 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 7509 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 7403 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 7362 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 7899 kertaa)
( 28.8.) Syyskauden huipentuma Oulussa itsenäisyysviikonloppuna (katsottu 8537 kertaa)
( 13.5.) Kansainvälinen kisakausi päättyi hienosti Riigassa (katsottu 8809 kertaa)
( 5.1.) Kevään 2019 harjoitusaikataulut (katsottu 8989 kertaa)
(10.12.) OMS vei lähes kaiken SM-kotikisoissa (katsottu 9488 kertaa)
( 1.12.) OMS valmistautui SM-kisoihin Limingassa (katsottu 8977 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 85293 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 39193 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 36099 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 35028 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 32334 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 32093 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 31676 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 31584 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 31365 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 30797 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 29986 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 28735 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 28591 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 28500 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 28487 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 28178 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 27553 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset (katsottu 27406 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 27360 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 27349 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 35028 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 31584 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 32334 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 27360 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 28735 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 28487 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 25950 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 26996 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 27553 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 27009 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 26675 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 32093 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 26629 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 26379 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 27216 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 25603 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 25781 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 27406 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 28178 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 25440 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Åke, Opettajani! (Åke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 25091 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 24633 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 26544 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 25767 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 29986 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 24744 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 24352 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 30797 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 24852 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 25079 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 31365 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 39193 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 24868 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 26257 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 27349 kertaa)
( 25.8.2010) Paulus valittu MM-kilpailuihin - 2 kommenttia (katsottu 23490 kertaa)
( 5.11.2010) Ero 64:n joukkoon jäi pieneksi Pauluksen MM-otteluissa - 2 kommenttia (katsottu 22159 kertaa)
( 22.6.2014) Liiton florettileiri siirtyy Ouluun - 2 kommenttia (katsottu 22099 kertaa)
( 7.2.2016) Oululaiset Pariisissa - 2 kommenttia (katsottu 17563 kertaa)
( 3.2.2009) OMS:lle tasa-arvoisen liikuntakulttuurin tunnustuspalkinto - 2 kommenttia (katsottu 23606 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oms_tagram
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÅF
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4