Naisten satelliittimaailmancupissa nähtiin isoja tasoeroja

floretti juniorit kadetit Trekanten International seniorit

Julkaistu: Maanantai, 29.3.2010


Naisten satelliittimaailmancupin osakilpailussa sunnuntaina miekkailivat Oulusta Tanja Tammimies, Ruusa Degerman ja Maija Paavola. Heidän lisäkseen junioripoikien kilpailussa miekkaili Oskari Haapsamo ja kadettityttöjen kilpailussa Noora Uusitalo.

Naisten floretin kilpailu oli tänä vuonna varsin kovatasoinen, mutta tasoeroja saatiin silti aikaiseksi. Oululaisille kilpailu oli jälleen tärkeä kokemuksen keräämismatka, ja vaikka Tanja Tammimies olikin voittaa kahdeksan joukosta vain tiukasti luvuin 15 - 14 tippuneen Egyptin Amena Nourin (tappio luvuin 4 - 5), jäivät suomalaiset kilpailussa vaille voittoja.

Kovasta tasosta kertoo sekin, että hallitseva Pohjoismaiden mestari, Tanskan Sofie Meyer karsiutui myös jatkosta heti alkuerien jälkeen.

Jos matkaa satelliittimaailmancupin tasolle vielä onkin, niin on sitä matkaa siitäkin kansainväliseen kärkeen. Kilpailun kakkonen, Slovakian Michala Cellerova joutui toteamaan, että naisten FIE-rankingin 74., Marta Cammilletti Italiasta, oli aivan omaa luokkaansa: Italian naisista vasta kahdentenatoista FIE-listalla oleva Cammilletti vei nuorta slovakialaista miten tahtoi ja voitti ottelun 15 - 1. Vaikka monissa maissa Cammillettin tasoinen miekkailija olisi maajoukkueen kirkkaina kärkeä, italialaisena Cammilletti on rankingin perusteella vasta Italian kolmosjoukkueen varanainen...

Alle 20-vuotiaiden poikien kilpailussa Oskari Haapsamo voitti yhden otteluistaan ja karsiutui jatkosta. Poikien kilpailu oli erittäin kovatasoinen - löytyyhän kärkitiloilta pitkälti samoja nimiä kuin edellispäiväisestä miesten satelliittimaailmancupin osakilpailun kärjestä.

Poikien kilpailun tulokset
1 STIJLAART Mats NED SCARAMOUCHE
2 PAVINSKY Andrey RUS SKT PETERBURG
3 FILIPPOV Evyeniy RUS SKT PETERBURG
3 NOITE Alvaro POR
5 DROBYSHEV Alexander RUS SKT PETERBURG
6 TSORONIS Alexander DEN FK TREKANTEN
7 JØRGENSEN Patrick DEN HFK
8 JESSING Oliver Birk DEN FK TREKANTEN
9 KIIL Filip DEN FK TREKANTEN
10 FOERSTER Tristan GER TG Dörnigheim
11 JOHANSEN Søren DEN FK TREKANTEN
12 SIMON Rizell SWE GFK
13 ANDERSEN Tobias DEN FK TREKANTEN
14 BELLINO Edoardo ITA Schermistica lucana potenza
15 RAHBEK Mikkel DEN HFK
16 SUNDBYE Ricard SWE GFK
17 RIECKMANN Nels GER WINZEN
18 BROSCHEID Frederik GER Hanseatischer Fechtclub
19 ISAKSON Erik SWE MF19
20 SHALABY Khaled EGY EL GEZIRA
21 WIKSTRÖM Olle SWE KFK
22 MALDOOM Edwin GBR 126 FENCING
23 BÖRÖCZ Andras HUN MTZ
24 PUGGAARD-HESS Mikkel DEN FK TREKANTEN
25 KLINGER Felix GER FC JENGEN
26 MARTIN Julius SWE GFK
27 REINDAHL Jeppe DEN FK TREKANTEN
28 FOERSTER Arno GER TG Dörnigheim
29 HAAPSAMO Oskari FIN OMS
30 GROSS Niv ISR FC BEER-SHEVA
31 CARLSEN jasper DEN Varde
32 EVERITT Marcus DEN FK TREKANTEN
32 SAND Robin SWE GFK
34 ASTRUP Christian DEN Varde
35 ZARETSKY Adam ISR FC BEER-SHEVA



Noora Uusitalo puolestaan aloitti kadettien kilpailun vahvasti ja johti ensimmäistä otteluaan suunnilleen itsensä tasoista unkarilaista vastaan jo 4 - 1, mutta joutui lopulta taipumaan siinä 5 - 4-tappioon. Lopuissa otteluissa vastaan asettui taas selvästi kovempia vastustajia, ja Noora jäi ilman voittoja.

Tyttöjen kilpailun tulokset:
1 DORDEVIC Larisa SWE FKARAMIS
2 SEMENOVA Irina RUS SKT PETERBURG
3 DABELSTEIN Lena GER PINNEBERG
3 LINEHAM Amy GBR SALLE PAUL FC
5 MIHÓK Réka HUN Zalaegerzeg
6 KJÆRGAARD Laura DEN FK TREKANTEN
7 MITROVIC Lana SWE MF19
8 LAWTON Josefina DEN FK TREKANTEN
9 FRANKLIN Jessica GBR SALLE PAUL FC
10 RAUSCHNING Marie GER PINNEBERG
11 IHAB Habiba EGY EL GEZIRA
12 KARVALICS Réka HUN Zalaegerzeg
13 FYNBOE laura DEN JAF
14 UUSITALO Noora FIN OMS



Naisten satelliittimaialmancupin tulokset

1 4 CAMMILLETTI Marta ITA 09.04.84 09041984001
2 3 CELLEROVA Michala SVK 23.01.94 23011994000
3 2 TROIANO Sophie GBR 18.03.87 18031987000
3 2 YAKOVLEVA Diana RUS 13.04.88 13041988002
5 1 SCHILLER Veronika GER 14.05.87 14051987002
6 1 KOPPELWISER Theresa GER 24.09.90 24091990000
7 1 BOTROS Christine BRA 21.06.88 21061988002
8 1 PETROVA Alexandra RUS 13.07.89 13071989006

9 0 NG Elizabeth GBR 16.10.90 16101990000
10 0 KLAR Carin SWE 14.09.88 14091988000
11 0 MCKENZIE Lisa GBR 29.04.89 29041989001
12 0 KOROLKOVA Alena RUS 20.02.89 20021989002
13 0 EL BATRAWY Farah EGY 04.05.91 04051991001
14 0 SCHOESS Elisabeth GER 09.09.91 09091991003
15 0 NOUR Amena EGY 10.07.90 10071990003
16 0 HUSSIEN Shrouk EGY 24.07.92 24071992000

17 0 EL HOUSSIENY Rana EGY 14.09.91 14091991000
18 0 SCHUYLENBURG Fenja GER 07.05.93 07051993002
19 0 SOUEIF Salma EGY 11.08.87 11081987008
20 0 NETTERSHEIM Katharina GER 16.03.94 16031994002
21 0 MITROVIC Lana SWE 06.05.94 06051994000
22 0 SCHULZ Marie-Luise GER 27.10.93 27101993001
23 0 BARLOW Nikki GBR 22.11.90 22111990000
24 0 GOTHBERG VON TROIL Gabrielle SWE 03.10.89 03101989001
24 0 PIETRASANTA Sara ITA 18.01.75 18011975001
26 0 JENSEN Lene DEN 13.10.68 13101968000
27 0 MEYER Sofie DEN 20.11.91 20111991002
28 0 DORDEVIC Larisa SWE 21.06.94 21061994000
29 0 TAMMIMIES Tanja FIN 01.01.79 01011979004
30 0 DEGERMAN Ruusa FIN 15.10.89 15101989003
31 0 PAAVOLA Maija FIN 28.07.88 28071988003



(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 22930 kertaa 29.3.2010 jälkeen.

Kommentit


Junnutulokset lisätty

Juniorikilpailujen tulokset, jotka puuttuivat uutisesta, on nyt lisätty mukaan.

Teemu, torstaina, 1.4.2010 kello 22:06

Tämän viestin kirjoittaja ei ole tunnistautunut.

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Kutsu seuran kevätkokoukseen
Kutsu seuran syyskokoukseen
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen
Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua
Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Sisäiset kilpailut V/2008
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 16.2.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 541 kertaa)
( 2.11.) Kutsu seuran syyskokoukseen (katsottu 676 kertaa)
( 10.3.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 2539 kertaa)
( 2.4.) Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen (katsottu 4209 kertaa)
(13.11.) Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua (katsottu 5335 kertaa)
(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 9616 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 8948 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 8376 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 8471 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 10070 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 9149 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 8521 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 9144 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 8950 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 13949 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 14136 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 14799 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 14369 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 14267 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 15055 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 93097 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 49739 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 47028 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 43937 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 41450 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 41034 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 40373 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 39930 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 39703 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 39395 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 37533 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 37010 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 36776 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 36608 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 36256 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita (katsottu 36204 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 36005 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 35935 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 35696 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 35444 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 43937 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 39703 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 41450 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 35059 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 37010 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 35935 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 33311 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 35696 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 34906 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 36005 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 35190 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 41034 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 34571 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 34634 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 36204 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 34094 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 33229 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 34916 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 33363 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 36608 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Ã…ke, Opettajani! (Ã…ke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 34129 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 34267 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 32465 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 33298 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 32156 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 37533 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 32869 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 32806 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 39395 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 32296 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 47028 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 33839 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 32270 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 40373 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 35444 kertaa)
( 5.11.2010) Ero 64:n joukkoon jäi pieneksi Pauluksen MM-otteluissa - 2 kommenttia (katsottu 28551 kertaa)
( 13.3.2009) Liiton rankingjärjestelmä uusiksi? - 2 kommenttia (katsottu 31192 kertaa)
( 3.2.2009) OMS:lle tasa-arvoisen liikuntakulttuurin tunnustuspalkinto - 2 kommenttia (katsottu 30648 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 27975 kertaa)
( 7.2.2016) Oululaiset Pariisissa - 2 kommenttia (katsottu 24947 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevät
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
oms_tagram
OMS-vauvat
OMS, harjoittelu
OMS;kevätkokous
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;syyskokous
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÃ…F
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
y-tunnus 1869494-4