Julkaistu: Maanantai, 1.3.2010
Helsingin Miekkailijoiden Niko Vuorinen on sijoittunut erinomaisesti 54. sijalle 175 osallistujan kalvan maailmancupin osakilpailussa Bernissä. Hämäävästi nimetty Grand Prix de Bern -niminen kilpailu ei kuitenkaan ole maailmancupin Grand Prix -kilpailu, vaan tavallinen maailmancupin osakilpailu. Koko kevään ahkerasti maailmancupin osakilpailuja kiertänyt Vuorinen on tähän mennessä miekkaillut hieman alavireisesti, sillä hän on koko kevään ajan tippunut yleensä ensimmäisessä uloslyöntiottelussa eikä ole vielä päässyt MC-pisteille.
Niko voitti alkuerässä neljä kuudesta ottelustaan ja pääsi suoraan toiselle karsintakierrokselle, jossa voitto Belgian Evert Bleusista luvuin 15 - 10 takasi paikan toiselle päivälle ja 64:n kierrokselle. Siellä vastaan asettui FIE-rankingissä sijalla 21 oleva Jonathan Willis Isosta-Britanniasta. Kovasta vastustajasta huolimatta Niko ei antautunut helpolla, vaan hävisi kohtuullisen tiukasti luvuin 15 - 11.
Sijoittumalla 64:n joukkoon Niko Vuorinen saavutti myös ensimmäiset miekkailuliiton karsintarankingpisteensä. Karsintarankingpisteitä ovat keränneet Nikon lisäksi tähän mennessä András Koroknay-Pál Helsingin Miekkailijoista, Dennis Bade Espoon Miekkailijoista sekä Paulus Tokola Oulun Miekkailuseurasta.
Lopulliset tulokset olivat:
1 ABAJO Jose Luis ESP
2 YIN Lianchi CHN
3 GAROZZO Enrico ITA
3 LIMARDO Ruben VEN
5 GRUMIER Gauthier FRA
6 ROTA Alfredo ITA
7 JUNG Jin Sun KOR
8 TORKILDSEN Sturla NOR
9 ROBEIRI Ulrich FRA
10 HEINZER Max SUI
11 KELSEY Weston USA
12 GUSTIN Ronan FRA
13 MATTERN Cody USA
14 AMBROZ Matyas CZE
15 MOTYKA Tomasz POL
16 STEFFEN Benjamin SUI
17 PIZZO Paolo ITA
18 TAGLIARIOL Matteo ITA
19 FERNANDEZ Silvio VEN
20 JUNG Seung Hwa KOR
21 WILLIS Jonathan GBR
22 YAGHOOBIAN Ali IRI
23 KIM Won Jin KOR
24 INOSTROZA BUDINICH Pari CHI
24 SCHMID Florian AUT
26 CONFALONIERI Diego ITA
27 LUCENAY Jean-Michel FRA
28 LIMARDO Francisco VEN
29 REIN Stephan GER
30 PITRA Pavel CZE
31 KOSTKA Karol POL
32 ANDRZEJUK Robert POL
33 JEANNET Jerome FRA
34 BOISVERT-SIMARD Hugues CAN
35 WANG Feng CHN
36 VERWIJLEN Bas NED
37 MIKOLAJCZAK Krzysztof POL
38 MARTINELLI Francesco ITA
39 LAUNER Steffen GER
40 KAUTER Fabian SUI
41 PELLETIER Vincent CAN
42 BACKER Fredrik NOR
42 KAUTER Michael SUI
44 BERTINETTI Roberto ITA
45 ROBIN Richard FRA
46 HEIDECKER Pascal CAN
47 KECK Maximilian GER
48 ADAMEK Michal POL
49 BOREL Yannick FRA
50 PADAR Tamas HUN
51 HILLESTAD Ludvig NOR
52 HANSEN Eric USA
53 VUORINEN Niko FIN
54 WIERCIOCH Adam POL
55 PETERDI Andras HUN
56 KAINZ Philipp AUT
57 KUDAYEV Ruslan UZB
58 BINO Michele ITA
59 BLASZYCK Alexandre FRA
60 CIPRIANI Andrea ITA
61 STOEV Martin BUL
62 SZENYI Peter HUN
63 HUANG Chao CHN
64 GYORGYI Levente Tamas HUN
65 JANVIER Benoit FRA
66 COURTOIS Romain FRA
67 STEINBERGER Raphael GER
68 ZINGERMAN Viacheslav ISR
69 CAROZZO Stefano ITA
70 ZAWROTNIAK Radoslaw POL
71 BUDAI Daniel HUN
72 CAPEK Martin CZE
73 BAJGORIC Tigran CAN
74 BERAN Jiri CZE
74 PARK Kyoung Doo KOR
76 NYCZ Mateusz POL
77 PARAVICINI Giacomo SUI
78 BLEUS Evert BEL
79 GANTSEVICH Igor CAN
80 NIGGELER Michele SUI
81 AMBROZ Jakub CZE
82 KNEIST Toni GER
83 LAMON Sebastien SUI
84 BRATTON Benjamin USA
85 GAUTHIER Simon SUI
86 LAVOIE Christophe CAN
87 COLLING Michel LUX
88 PIASECKI Bartosz NOR
89 HANZWIKKEL Mark HUN
90 PENSO-TSAI Adrien FRA
91 LI Guojie CHN
92 TRAGER Matthew ITA
93 CERUTTI Franco SUI
94 LEBLANC Marc-Andre CAN
94 SEIDL Julian CZE
96 MARMILLOD Valentin SUI
97 ABEDI Sadegh IRI
98 KARDOLUS Arwin NED
99 PORRELLO Matteo ITA
100 VIDEIRA Joaquim POR
101 CLENIN Laurent SUI
102 BENNETT Thomas GBR
103 SEDAGHATY Hamed IRI
104 MOUTOU Jeremy FRA
105 BOJTE Szabolcs HUN
106 WANG Sen CHN
107 KRUCZEK Piotr POL
107 ROKOSZ Lukasz POL
107 TRAN Te-Mao GER
110 SCHMIDLIN Jerome SUI
111 DA SILVA SOUZA Flavio SUI
112 MARINOV Kiril BUL
113 LANE Tristan GBR
114 MOODY Jimmy USA
115 ACKERMANN Rouven GER
116 DI MAGGIO Nicolas SUI
117 THORNTON James GBR
118 LOVRIC Ivan CRO
119 KAUTER Vincent SUI
120 DE SEPIBUS Severin SUI
121 ERDOFFY Andreas GER
122 LAMBERT Mykael CAN
123 CAPALDO Daniel SUI
124 LUNARDI Fabiano BRA
125 GARDNER Karl CAN
126 MESSMER Tobias SUI
127 TARKOVSKIJ HEMMI Alexa NOR
128 RODNEY Adam USA
129 CIPAR Stefan SVK
130 DECHAMPS Quentin BEL
130 SMITH Dwight USA
132 PANNATIER Christophe SUI
133 MULTERER Niklas GER
134 COUFAL Zdenek CZE
135 NICKEL Rolf CHI
136 BORSKY Peer SUI
137 YERUBAYEV Alibek KAZ
138 STAUB Florian SUI
139 PIREK Valentin SUI
140 LUSIC Miro CRO
141 BRINCK-CROTEAU Maxime CAN
141 FERAGE Thibault BEL
143 KNOLL Anton AUT
144 RAYNIS Michael USA
145 NATSCHKOV Georgi SUI
146 MACIEJCZYK Piotr POL
147 MATIC Ivan CRO
148 LINDBLAD Lars SWE
149 STOJADINOVIC Igor SRB
150 DOUSSE Christian SUI
151 SEBESTA Marek CZE
152 PIKMAN Leonid AUT
153 BLAAS Bjorn NED
154 SOUREK Dino CRO
155 HOLSTEGE Arnaud NED
156 VARGAS Ricardo BRA
157 DOBREV Deyan BUL
158 FALCK-YTTER Jan NOR
159 EDONGO ELOUNGOU Herve CMR
160 AUSTEN Ross AUS
161 ROOSE Christophe BEL
162 GHIJS Laurent BEL
163 BALENT Uros SLO
164 AZEVEDO Felipe BRA
164 SATO Natsuki JPN
166 LOSONCZY David HUN
167 SOBOCAN Rok SLO
168 HURME Tommi USA
169 MATHE Jorg AUT
170 HOFER Nikolaus AUT
171 CLAESSENS Bart BEL
172 CASNY Dietmar AUT
173 BATEMAN Steven GBR
174 VASILYEV Igor RUS
175 LUNDESGAARD Dan NOR
(Teemu Tokola) -