Julkaistu: Maanantai, 22.2.2010
Kansainvälinen miekkailuliitto FIE on julkaissut muutokset kisakauden 2010 - 2011 järjestelyihin. Muutokset ovat mittavia: MC-kilpailujen määrä on tiputettu lähes puoleen, ja rankingjärjestelmän pisteenlaskua on hieman muutettu. Ensi vuonna rankingiin lasketaan vain viisi kilpailua ja mestaruuskisat - kokonaisuudessaan MC-kisakiertueessa, joka kestää helmikuusta kesäkuun loppuun, tulee olemaan jokaista aselajia kohden kahdeksan MC-kilpailua, joista viisi tavallista ja kolme GP-kilpailua.
Uutuutena on sekin, että FIE nimittää tuomarit myös tavallisiin aikuisten MC-kisoihin eikä ainoastaan Grand Prix -kilpailuihin. Näin ollen MC-kilpailuissa ei jatkossa ole tuomarivelvoitetta, vaan FIE vastaa tuomareiden kutsumisesta ja kilpailunjärjestäjä heidän kustannuksistaan.
Käytännössä FIE:n kilpailujärjestelmän muutos merkitsee sitä, että maailmancupin osakilpailujen taso tulee selvästi nousemaan: nyt kiertueessa on monta MC-kilpailua, joissa koko kansainvälinen kärki ei ole läsnä, ja pisteille on siten helpompi päästä heikommallakin tasolla. Jatkossa MC-pisteiden saaminen maailmancupin osakilpailuista tulee olemaan takuuvarmasti erittäin hankalaa, sillä taso tulee kaikissa olemaan erinomaisen kova.
Myös Miekkailuliitossa valmistellaan tällä hetkellä kilpailujärjestelmän uudistusta, ja hallituksen alustava esitys onkin herättänyt paljon keskustelua liiton keskustelupalstalla. Myös liiton uudistuksessa yhtenä keskeisenä kohtana on kilpailujen vähentäminen jakamalla kilpailut eri kohderyhmille suunnatuiksi A- ja B-sarjojen kilpailuiksi.
FIE on omat muutoksensa tehnyt; liiton kilpailujärjestelmän kehittämiseen puolestaan toivotaan edelleen kommentteja seuroilta ja harrastajilta. Niitä voi lähettää liiton keskustelupalstalle.
(Teemu Tokola) -