Catharina Kockin kovat tulokset jatkuvat

kalpa juniorit Catharina Kock Coupe de Heracles

Julkaistu: Tiistai, 5.1.2010


Coupe Heraklesissa Budapestissa oteltiin maanantaina poikien floretin lisäksi myös tyttöjen kalpa. Suomesta paikalla olivat Catharina ja Michela Kock, Anna Balint sekä Anna-Riikka Penttinen.

Catharina ja Michaela voittivat molemmat neljä kuudesta ottelustaan ja pääsivät jatkoon. Myös Anna saavutti jatkopaikan kahdella voitollaan, mutta Anna-Riikka karsiutui nollalla voitolla. 64:n joukkoon ja MC-pisteille ei jatkoon päässeistä kuitenkaan selvinnyt kuin Catharina Kock.

Catharina miekkaili vakuuttavasti myös jatkokierroksilla ja voitti Ranskan Melissa Goramin 64:n kierroksella 15 - 13 sekä Italian Gaia Fratinin selvästi luvuin 15 - 9 32:n kierroksella. Kuudentoista kierroksella vastaan asettunut Ruotsin Johanna Bergdahl osoittautui kuitenkin liian kovaksi vastukseksi ja vei voiton suomalaisesta luvuin 15 - 7. Sijoitukseksi tuli kuitenkin erinomainen 13. sija yhdessä maailman kovimmista juniorikilpailuista - kilpailijoitahan kisassa oli yhteensä 151.


Lopputulokset:

Rang Pts Nom Nationalité Naiss. Licence

1. 32 HURLEY Courtney USA 30.09.90 30091990000
2. 26 BERGDAHL Johanna SWE 08.06.90 08061990000
3. 20 FIAMINGO Rossella ITA 14.07.91 14071991002
3. 20 BRIASCO Brenda ITA 19.08.91 19081991001
5. 14 BUDAI Dorina HUN 04.11.92 04111992000
.6 14 DOSTERT Sina GER 19.04.91 19041991000
7. 14 MALLO Auriane FRA 11.10.93 11101993000
8. 14 ANTAL Edina HUN 08.11.90 08111990001

9. 8 KOLOBOVA Violetta RUS 27.07.91 27071991002
10. 8 REMBI Lauren FRA 09.03.92 09031992000
11. 8 BAKHAREVA Yulia RUS 07.04.94 07041994002
12. 8 BATINI Camilla ITA 12.07.92 12071992000
13. 8 KOCK Catharina FIN 26.06.91 26061991000
14. 8 TATARAN Amalia ROU 15.07.94 15071994000
15. 8 BLACH Blanka POL 09.03.91 09031991000
15. 8 BEKEFI Edina HUN 01.04.91 01041991001

17. 4 VAGGO Emma SWE 02.12.90 02121990000
18. 4 BELJAJEVA Julia EST 21.07.92 21071992000
19. 4 BROCKMANN Beatrice GER 12.06.90 12061990000
20. 4 LUSHINA Valentina RUS 30.01.92 30011992000
21. 4 BABELA Arsenelle FRA 30.11.91 30111991001
22. 4 VOGT Marta POL 18.02.92 18021992003
23. 4 VASAS Dora HUN 26.04.91 26041991003
24. 4 NGOM Helene FRA 24.07.93 24071993005
24. 4 FERNANDEZ Clementine FRA 10.01.91 10011991001
26. 4 VOROBYEVA Yulia RUS 07.03.90 07031990001
27. 4 BEZHURA Dzhoan Feybi UKR 22.10.91 22101991002
28. 4 DOUBOVA Dominika CZE 17.05.90 17051990000
29. 4 FRATINI Gaia ITA 07.08.92 07081992001
30. 4 PELKA Szilvia HUN 05.04.91 05041991000
30. 4 SEREGINA Eugeniya RUS 16.01.90 16011990002
32. 4 BAZARBAYENA Dina USA 26.07.91 26071991001

33. 2 LAWRENCE Corinna GBR 25.06.90 25061990000
34. 2 STAEHLI Laura SUI 31.12.91 31121991000
35. 2 NEVEU Grace USA 08.01.92 08011992000
36. 2 GUERRA Giulia ITA 28.01.92 28011992001
36. 2 CANDASSAMY Marie Florence FRA 26.02.91 26021991002
38. 2 SANTUCCIO Alberta ITA 22.10.94 22101994001
38. 2 BARBIN Laure FRA 05.09.92 05091992001
40. 2 MALLET Adele FRA 09.02.92 09021992005
41. 2 JACOB Louise FRA 23.07.93 23071993001
42. 2 MAGGIO Martina ITA 03.07.91 03071991001
43. 2 GORAM Melissa FRA 30.05.90 30051990001
44. 2 FODOR Kitty HUN 04.11.92 04111992003
45. 2 BRANDFIELD-HARVEY Neely USA 27.07.90 27071990001
46. 2 MIZERA Olga POL 18.03.91 18031991004
47. 2 ZADOROZHNA Olha UKR 19.09.90 19091990002
48. 2 EPEE Laurence FRA 15.11.90 15111990001
49. 2 SWATOWSKA Martyna POL 08.07.94 08071994000
50. 2 FERRARI Marta ITA 06.01.90 06011990000
51. 2 MICHELI Chiara ITA 24.09.92 24091992003
52. 2 SUHRBIER Stephanie GER 14.09.92 14091992002
53. 2 IVCHENKO Anastasia UKR 13.11.92 13111992000
54. 2 DIDIER Gaelle FRA 03.06.90 03061990003
55. 2 KROLAK Natalia POL 14.11.90 14111990001
56. 2 SEVERSON Ashley USA 08.05.93 08051993001
57. 2 ALBINI Elisa GBR 03.01.90 03011990001
58. 2 LUNACSEK Eszter HUN 16.03.94 16031994001
59. 2 VARNAI Vivien HUN 12.02.94 12021994002
60. 2 GAPONOVA Kateryna UKR 30.09.93 30091993003
61. 2 SAFAR Cintia HUN 10.09.90 10091990002
62. 2 AYRES Beatrice ITA 11.04.94 11041994001
63. 2 IMHOF Lara SUI 12.08.91 12081991001
64. 2 PAUCHARD Marie-Laure SUI 27.12.92 27121992000

65. 0 ST. CLAIR-JONES Sophie GBR 20.04.91 20041991001
66. 0 MIHALY Kata HUN 18.08.90 18081990002
67. 0 KOCK Michaela FIN 17.12.92 17121992000
67. 0 KOLCZONAY Anna HUN 25.10.92 25101992000
69. 0 NATALI Camilla SUI 22.06.90 22061990002
70. 0 DONNENBERG Elizabeth USA 22.04.92 22041992000
71. 0 PIASECKA Caroline NOR 17.10.90 17101990000
72. 0 PANTELYEYEVA Kseniya UKR 11.05.94 11051994000
72. 0 MAJCHER Marta POL 23.04.91 23041991002
74. 0 MYKA Marta POL 22.06.92 22061992007
75. 0 RUDKOVSKA Alexis D. Anna CAN 10.05.91 10051991003
76. 0 MOGNATO Martina ITA 09.01.90 09011990001
77. 0 HAGGLOF Olivia SWE 14.09.90 14091990001
78. 0 MAGDICH Alexandra RUS 05.05.92 05051992004
79. 0 CSASZAR Zsofia HUN 18.10.92 18101992003
80. 0 BASSA Francesca USA 08.01.91 08011991000
81. 0 ELVO Lucrezia ITA 02.04.90 02041990001
82. 0 ZAGALA Jagoda POL 27.06.94 27061994000
83. 0 FOURNIER Louise CAN 07.12.92 07121992000
84. 0 BONDARENKO Nataly UKR 17.07.93 17071993000
85. 0 SZIKLAVARI Franciska HUN 21.03.91 21031991001
86. 0 KLAFSTAD Pia NOR 07.05.90 07051990000
87. 0 LEGRADI Dora HUN 07.11.95 07111995001
87. 0 GABASOVA Eva SVK 08.04.94 08041994001
89. 0 KORES Gaja SLO 04.02.92 04021992002
90. 0 ZMIYEVS\'KA Polina UKR 16.10.92 16101992001
91. 0 HARICOVA Zuzana SVK 31.03.91 31031991000
92. 0 KHAVALDGIE Vladlena UKR 15.07.93 15071993000
93. 0 SCANLAN Susannah USA 04.06.90 04061990000
94. 0 MCGEEVER Jenny GBR 05.11.91 05111991001
95. 0 BAECKLUND Margareta SWE 05.06.91 05061991000
96. 0 STRUG Kamila POL 17.06.94 17061994000
97. 0 PECHOVOVA Michaela CZE 25.05.90 25051990004
97. 0 GRINDAT Ramona SUI 01.05.92 01051992003
99. 0 CHANG Caitlin GBR 17.04.93 17041993000
100. 0 WAKONIG Katharina AUT 18.06.93 18061993000
101. 0 CARRARD Camille SUI 18.08.91 18081991000
101. 0 HOPPE Malinka CAN 28.07.93 28071993000
103. 0 DAWES Lisa USA 14.02.92 14021992003
104. 0 KIRPU Erika EST 22.06.92 22061992002
105. 0 JUHASZ Helga HUN 06.08.94 06081994000
105. 0 MILIEVA Mila BUL 20.02.91 20021991003
105. 0 BALINT Anna FIN 07.06.92 07061992000
105. 0 KRIEGER Angela SUI 10.04.90 10041990001
109. 0 KISS Dominika HUN 13.10.91 13101991003
109. 0 BOHUS Reka HUN 26.01.95 26011995000
111. 0 PAJU Nelli EST 24.07.90 24071990002
112. 0 KRASNIANSKA Kateryna UKR 08.06.90 08061990004
112. 0 GONDA Borbala HUN 23.09.94 23091994001
114. 0 BOSSHARD Scout SUI 23.03.93 23031993000
115. 0 ANDREN Louise SWE 12.01.93 12011993001
116. 0 HOCHSTRASSER Anina SUI 21.08.92 21081992001
117. 0 KOSZTYU Andrea HUN 26.01.93 26011993000
118. 0 SHCHERBININA Darya RUS 02.01.90 02011990004
119. 0 MARCINKOWSKA Karolina POL 20.02.92 20021992002
119. 0 SUVOROVA Olga RUS 27.12.90 27121990000
121. 0 HOGUES Valerie CAN 13.12.90 13121990002
122. 0 CHLEBIEJ Katarzyna POL 25.06.91 25061991000
123. 0 KACA Justyna POL 27.08.93 27081993004
124. 0 LANGVAND Karis CAN 06.02.92 06021992002
125. 0 KOPECKY Lydia USA 06.01.91 06011991002
126. 0 DIMITROVA Gabriela BUL 22.10.92 22101992004
127. 0 HIGHTON Elizabeth GBR 13.12.90 13121990001
128. 0 JEZA Eva SLO 24.07.91 24071991004

129. 0 SHIPOVA Natalia RUS 22.02.91 22021991004
129. 0 ILIJASEV Roberta CRO 30.07.91 30071991001
131. 0 LUTZ Alexandra HUN 26.12.91 26121991001
131. 0 BHINDER Amrit USA 10.10.91 10101991000
133. 0 HILL Su-Mita AUS 06.07.91 06071991000
134. 0 STIBLERT Anna SWE 24.06.92 24061992002
135. 0 MYSKOVA Petra CZE 14.06.91 14061991001
135. 0 KOVACS Kinga CAN 13.01.90 13011990003
137. 0 SHYLINA Veronika UKR 27.06.93 27061993001
137. 0 BAJORUNAITE Paulina LTU 29.12.93 29121993000
139. 0 PARFENIUK Alina BLR 07.12.93 07121993000
140 0 DRAGUSIN Oana ROU 28.07.95 28071995000
141. 0 SARAC Bojana SRB 28.02.94 28021994001
142. 0 HOCHREITER Bettina AUT 18.04.91 18041991000
143. 0 KETTSYAN Arpi RUS 04.07.92 04071992000
143. 0 WENNE Emma SWE 25.11.93 25111993000
143. 0 NENIC Brana SRB 04.11.94 04111994001
146. 0 PENTTINEN Anna-Riikka FIN 24.01.90 24011990003
147. 0 TSEIKO Alena BLR 19.12.91 19121991001
148. 0 FARKASOVA Kristina SVK 03.03.92 03031992000
149. 0 BAZULKINA Katerina UKR 02.05.90 02051990004
149. 0 GEBER Janja CRO 13.06.94 13061994001
151. 0 GASSAUER-FLEISSNER Fiona AUT 08.05.90 08051990001


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 21747 kertaa 5.1.2010 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Kutsu seuran kevätkokoukseen
Kutsu seuran syyskokoukseen
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen
Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua
Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida
Sisäiset kilpailut V/2008

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 16.2.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 921 kertaa)
( 2.11.) Kutsu seuran syyskokoukseen (katsottu 799 kertaa)
( 10.3.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 2663 kertaa)
( 2.4.) Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen (katsottu 4297 kertaa)
(13.11.) Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua (katsottu 5449 kertaa)
(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 9775 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 9098 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 8484 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 8586 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 10201 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 9284 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 8645 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 9275 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 9065 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 14089 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 14264 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 14935 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 14491 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 14384 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 15203 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 93237 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 49977 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 47170 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 44084 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 41627 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 41229 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 40555 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 40091 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 39856 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 39557 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 37676 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 37171 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 36923 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 36798 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 36423 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita (katsottu 36412 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 36130 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 36086 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 35825 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 35568 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 44084 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 39856 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 41627 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 35215 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 37171 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 36086 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 33470 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 35825 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 36130 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 35066 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 35389 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 41229 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 34781 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 34847 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 36412 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 34266 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 33384 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 35061 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 36798 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 33513 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Ã…ke, Opettajani! (Ã…ke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 34288 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 34418 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 32668 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 33453 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 37676 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 32311 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 32964 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 39557 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 32463 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 33102 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 35568 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 47170 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 34008 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 32397 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 40555 kertaa)
( 4.3.2014) Kevään loput sisäiset kilpailut - 2 kommenttia (katsottu 27928 kertaa)
( 19.2.2010) Pauluksen kv-kisakiertue jatkuu - 2 kommenttia (katsottu 30902 kertaa)
( 31.3.2008) Riita balettitulkinnasta johti kaksintaisteluun v. 1958 - 2 kommenttia (katsottu 31036 kertaa)
( 10.5.2015) Maria Hirvelälle PM-kultaa! - 2 kommenttia (katsottu 27384 kertaa)
( 5.11.2010) Ero 64:n joukkoon jäi pieneksi Pauluksen MM-otteluissa - 2 kommenttia (katsottu 28710 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevät
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
oms_tagram
OMS-vauvat
OMS, harjoittelu
OMS;kevätkokous
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;syyskokous
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÃ…F
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
y-tunnus 1869494-4