OMS kalpa sisäiset kilpailut floretti Merikoski-malja juniorit Julkaistu: Sunnuntai, 25.1.2009
Junnukisan voittoon
Ruusa Degerman vei voiton OMS:n vuoden 2009 ensimmäisten sisäisten kilpailujen alle 20-vuotiaiden florettikilpailussa. Syksyn ja talven jatkunut sairastelu näkyi kuitenkin jaksamisessa, ja tyytyväinen voittaja oli ottelun jälkeen aivan puhki. Luvassa onkin kuntoharjoittelua, jotta taso säilyy pitemmissäkin kilpailuissa.
Oulun Miekkailuseuran sisäiset kilpailut jatkuivat viikonloppuna Rajakylän yläasteella alle 20-vuotiaiden kalvalla ja floretilla. Viikonloppu ja alkukevään flunssaputki karsivat hieman osallistujia, mutta molemmilla aseilla päästiin kuitenkin tosissaan kamppailemaan.
Lauantaina oteltiin kalvalla, ja viiden miekkailijan kilpailu käytiin tuttuun tapaan yhtenä alkueränä ja suorana uloslyöntinä. Alkuerien jälkeen sekä Anna Leppävuori että Juha Lumijärvi olivat keränneet kolme voittoa ja indeksikin oli tasoissa (7). Juha kuitenkin sijoittui ykköseksi yhdeksällätoista annetulla osumalla Annan kahdeksaatoista vastaan. Uloslyöntiotteluissa Matleena Autio voitti Elli Keskinarkauksen 15 - 10, mutta hävisi sitten Juha Lumijärvelle välierässä luvuin 15 - 6. Jaakko Räkköläinen ja Anna Leppävuori kohtasivat toisessa välierässä, ja tiukka ottelu päättyi Jaakolle luvuin 15 - 12. Finaaliottelussa Juha säilytti asemansa seuran parhaimpana juniorikalpamiekkailijana voittamalla Jaakon luvuin 15 - 9. Pronssiottelussa Anna voitti Ellin luvuin 15 - 8.
- Juha Lumijärvi
- Jaakko Räkköläinen
- Anna Leppävuori
- Matleena Autio
- Elli Keskinarkaus
Sunnuntaina käytiin puolestaan florettisarja, tällä kertaa kuuden miekkailijan voimin. Kilpailussa nähtiin tiukkoja otteluja jo alkuerässä, jonka jälkeen Ruusa Degerman, Lauri Hirvelä ja Juha Lumijärvi olivat kärjessä. Alkuerän jälkeen neljäntenä ollut Arttu Nivala kohtasi Anna Leppävuoren uloslyönneissä voitettuaan hänet ensin alkuerässä peräti 5 - 0. Anna lähti kuitenkin uloslyöntiin toisella asenteella ja pystyi kolmannen erän alussa luomaan johdon, jota Arttu ei enää saanut kiinni, ja ottelu päättyi ajalla lukuihin 14 - 8. Toisessa puolivälieräottelussa Maiju Degerman hävisi Juha Lumijärvelle luvuin 15 - 7. Ensimmäisessä välierässä kohtasivat Ruusa Degerman ja Anna Leppävuori. Ruusa otti alkuun selvän johdon, mutta Anna kiri tilanteen tasaiseksi, ennen kuin Ruusa sai uudestaan pelistä kiinni, otti viimeiset pisteet itselleen ja voitti ottelun 15 - 10 ja siten myös tyttöjen Merikoski-maljan osakilpailun. Toisessa välierässä Juha Lumijärvi ja Lauri Hirvelä kamppailivat poikien Merikoski-maljan voitosta. Lauri oli voittanut Juhan alkuerissä selvänlaisesti 5 - 2, mutta Juha paransi peliään uloslyöntikierrokselle ja voitti ottelun peräti 15 - 9. Tiukassa pronssiottelussa Anna ja Lauri olivat vuorotellen johdossa, ja jännitys säilyi loppuun asti: Lauri siirtyi ensin 14 - 13-johtoon, mutta Anna vei kaksi viimeistä pistoa ja otti kolmannen sijan.
Finaaliottelussa Juha siirtyi ensin vakuuttavaan 4 - 0-johtoon Ruusasta, mutta Ruusa kiri eron kiinni, ja ottelu eteni seitsemän pisteen kohdilta miekkailijoiden ottaessa pisteitä lähes vuorotellen. Yhdentoista pisteen jälkeen Ruusa onnistui kuitenkin viemään johdon itselleen ja lopulta ottamaan sisäisen kilpailun voiton luvuin 15 - 13. Ruusalla on ollut muutaman viime kauden aikana useita sairastumisista ja loukkaantumisista johtuneita taukoja harjoittelusta ja kilpailusta, ja tämänpäiväinen voitto toivon mukaan merkitsee paluuta aktiiviseen ja menestyksekkääseen kilpailutoimintaan hänen osaltaan.
- Ruusa Degerman
- Juha Lumijärvi
- Anna Leppävuori
- Lauri Hirvelä
- Arttu Nivala
- Maiju Degerman
(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 25818 kertaa 25.1.2009 jälkeen.
Kommentit