Trekanten Open

kalpa Trekanten

Julkaistu: Sunnuntai, 26.10.2008


Suomalaisedustajat eivät menestyneet erikoisemmin lauantaina 25.10. järjestetyssä Trekanten Open -kilpailussa Kööpenhaminassa. Satelliittimaailmancupin statuksella käydyssä kilpailussa oteltiin yksi alkueräkierros ja suora uloslyönti. Oulusta paikalla olivat Teemu ja Paulus Tokola, Tapanilan Erästä Ilkka Vertanen, Helsingin nykyaikaisista viisiottelijoista Sami Miettinen ja Kalpaveljistä Matias Lehtonen.

Suomalaisittain kilpailu alkoi kädenväännöllä järjestäjien kanssa, sillä osallistujia oli Suomesta lopulta viisi, kun korkeintaan neljä saa osallistua ilman tuomarivelvoitetta. Eri seuroista tulleet osallistujat eivät kuitenkaan olleet tietoisia siitä, että tulijoita on yhteensä viisi, joten tilanteeseen ei osattu varautua. Liiton toiminnanjohtajan vaihtumisen myötä liittokaan ei ollut huomannut puuttua asiaan. Kilpailun järjestäjät vaativat alkuun tuhannen euron tuomarisanktion maksamista, mutta tyytyivät lopulta 500 euroon. Erikoista oli myös se, etteivät järjestäjät suostuneet laskuttamaan summaa Suomen miekkailuliitolta, vaan vaativat maksun käteisellä paikan päällä, tai kilpailijoiden suoritus hylättäisiin.

Suomalaisetkin pääsivät lopulta kilpailemaan. Alkuerissä heikoiten menestyi Matias Lehtonen, joka ei päässyt yhdellä voitollaan jatkoon ja jäi sijalle 64. Teemu puolestaan voitti kaksi kuudesta ottelustaan ja pääsi viimeviikkoiseen tapaan viimeisenä jatkoon, mutta hävisi uloslyöntiottelunsa alkuerien jälkeen kymmenenneksi sijoitettua Saksan Multereria vastaan luvuin 15 - 8 --- lopputulos 55. sija. Paulus piti alkuerätulostaan - kaksi voittoa viidestä - heikkona: "Kaikki olivat sellaisia, että olisin hyvänä päivänä pystynyt heidät voittamaan." Jatkossa vastaan asettui Viron Marno Allika, joka aloitti ottelun jäätävästi siirtymällä vain muutamassa kymmenessä sekunnissa 6 - 0-johtoon. Alkushokin jälkeen Paulus paransi peliään huomattavasti, mutta vaikka loppuottelu menikin tasan 9 - 9, meni Allika jatkoon selvällä 15 - 9-voitolla ja Paulus jäi sijalle 47. Myös Ilkka Vertanen ja Sami Miettinen karsiutuivat ensimmäisellä uloslyöntikierroksella: Ilkan loppusijoitus 44. ja Samin 36.

Suomalaisedustus on vielä sunnuntain naisten kalvassakin, jossa miekkailee kalpaveljien Suvi Lehtonen.


1 4 NOVOSJOLOV Nikolai EST 09.06.80 09061980000
2 3 SALM Juri EST 04.04.84 04041984002
3 2 PRIINITS Sten EST 10.11.87 10111987000
3 2 REIN Stephan GER 19.10.88 19101988000
5 1 BERETTA Matteo ITA 21.09.88 21091988002
6 1 NEILANDS Juris LAT 07.01.63 07011963000
7 1 MALMGREN Magnus SWE 09.02.78 09021978000
8 1 RENNU Tonis EST 17.01.82 17011982000

9 0 JEFREMENKO Mihails LAT 25.09.80 25091980001
10 0 MULTERER Niklas GER 12.02.88 12021988002
11 0 BERTOLAZZI Massimiliano ITA 26.10.87 26101987005
12 0 VINCENTSSON Dan Magnus SWE 08.03.69 08031969000
13 0 LARSSON Adam SWE 12.12.77 12121977000
14 0 VON PLATEN Philip SWE 02.01.88 02011988002
15 0 AGERBERG Niklas SWE 01.05.80 01051980000
16 0 ROOSE Christophe BEL 10.11.71 10111971000
17 0 AUSTEN Ross AUS 17.03.78 17031978000
18 0 GUSTAFSSON Christian SWE 24.05.86 24051986002
19 0 LARSSON Richard SWE 25.01.67 25011967000
20 0 CIPAR Stefan SVK 12.07.88 12071988003
21 0 BATEMAN Steven GBR 03.01.78 03011978000
22 0 ALLIKA Marno EST 18.02.82 18021982003
23 0 LINDQVIST Peter SWE 22.03.82 22031982001
24 0 LINDBACK Atle SWE 24.10.84 24101984000
25 0 BOKES Tomas SVK 30.04.84 30041984001
26 0 BERGDAHL Erik SWE 29.01.88 29011988002
27 0 JORGENSEN Philippe DEN 17.07.89 17071989000
28 0 HIYRUP Frederik DEN 01.01.20 01011920233
29 0 FENWICK Andrew IRL 14.02.87 14021987000
30 0 MARK Rainer EST 08.04.84 08041984000
31 0 KIIL Filip DEN 11.11.90 11111990000
32 0 MELIA Jamie E GBR 09.10.87 09101987002

33 0 FRISELL Carl SWE 12.11.82 12111982001
34 0 PEDERSEN Kasper DEN 23.02.80 23021980000
35 0 FALCK-YTTER Jan NOR 01.08.61 01081961000

36 0 MIETTINEN Sami FIN 04.10.72 04101972001

37 0 ERIKSEN Mads DEN 27.10.72 27101972000
38 0 LINDHOLM Peter SWE 22.08.81 22081981000
39 0 JENSEN Martin DEN 06.01.74 06011974000
40 0 LIENAU Nils GER 12.02.66 12021966000
41 0 HANSEN Carl Johan DEN 28.09.89 28091989002
42 0 KLOTZ Hans SUI 20.07.58 20071958000
43 0 BARDING Nicolai DEN 17.06.84 17061984005

44 0 VERTANEN Ilkka FIN 12.08.86 12081986001

45 0 NOONAN Richard IRL 06.09.78 06091978001
46 0 LANGEN Andreas GER 25.12.89 25121989000

47 0 TOKOLA Paulus FIN 30.11.83 30111983004

48 0 HALLORAN Keith IRL 11.09.85 11091985000
49 0 FITZPATRICK Paul IRL 05.02.76 05021976000
50 0 LINDGREN Carl SWE 15.05.86 15051986003
51 0 GEJMOVSKY Alexander SVK 03.06.83 03061983001
52 0 TAN Trevor Guang Zheng SIN 25.03.85 25031985001
53 0 KALNINS Normunds LAT 03.04.64 03041964001
54 0 BARRETT Kenneth IRL 13.07.85 13071985002

55 0 TOKOLA Teemu FIN 14.06.81 14061981003

56 0 MAZOWIECKI Julian GBR 07.07.85 07071985003
57 0 WIKSTROM Erik SWE 31.07.86 31071986003
58 0 NORDGREN Jonas SWE 13.04.86 13041986000
59 0 TORNQVIST Mattias SWE 07.10.67 07101967001
60 0 JACOBSEN Kim DEN 04.07.70 04071970000
61 0 SKOVLUND Bjarne DEN 07.12.40 07121940000
62 0 REINDAHL Kasper DEN 30.01.90 30011990000
63 0 EVERITT Marcus Elgaard DEN 09.02.91 09021991000

64 0 LEHTONEN Matias FIN 15.07.81 15071981001

65 0 KARSKI Alexander GBR 27.07.87 27071987000
66 0 BLAKSTEEN Peter DEN 02.05.54 02051954001
67 0 PETERSEN Kim Bruun DEN 11.08.55 11081955000
68 0 ZINCK Olaf DEN 19.04.54 19041954000
69 0 MADSEN Jeppe Friis DEN 07.09.79 07091979000


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 20105 kertaa 26.10.2008 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Kutsu seuran kevätkokoukseen
Kutsu seuran syyskokoukseen
Kutsu seuran kevätkokoukseen
Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen
Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua
Huippuvahvistus Ouluun kevääksi
Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille
Harjoitukset siirtyvät koronatauolle
Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina
Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida
Sisäiset kilpailut V/2008

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 16.2.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 956 kertaa)
( 2.11.) Kutsu seuran syyskokoukseen (katsottu 816 kertaa)
( 10.3.) Kutsu seuran kevätkokoukseen (katsottu 2688 kertaa)
( 2.4.) Seuran kevätkokous pääsiäisen jälkeen (katsottu 4322 kertaa)
(13.11.) Seuran syyskokous kahden viikon kuluttua (katsottu 5469 kertaa)
(29.12.) Huippuvahvistus Ouluun kevääksi (katsottu 9807 kertaa)
(21.12.) Hyvä perusta luo pohjan myös aselajivaihdoille (katsottu 9126 kertaa)
(29.11.) Harjoitukset siirtyvät koronatauolle (katsottu 8506 kertaa)
(29.11.) Leviämisvaiheen rajoituksista tiedotetaan tiistaina (katsottu 8610 kertaa)
(25.11.) Seura siirtyy koronan kiihtymisvaiheen treenikalenteriin loppusyksyksi (katsottu 10225 kertaa)
(14.11.) Marianne Hiltunen jatkaa seuran puheenjohtajana (katsottu 9309 kertaa)
(25.10.) Vilhelmiina Heiskari Suomen mestariksi (katsottu 8668 kertaa)
( 3.10.) Sonja Rajakangas otteli viisiottelun SM-hopealle (katsottu 9296 kertaa)
( 29.9.) Mestari Antonio di Ciolo in Memoriam (katsottu 9084 kertaa)
( 16.2.) Santeri vahvana Saksassa (katsottu 14114 kertaa)
( 10.2.) OMS aloitti SM-vuoden 2020 voitokkaasti (katsottu 14289 kertaa)
( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 14964 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 14514 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 14404 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 15227 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 93269 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 50014 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 47198 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 44116 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 41651 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 41265 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 40583 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 40119 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 39881 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 39582 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 37696 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 37194 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 36954 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 36824 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita (katsottu 36444 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 36443 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 36156 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 36114 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 35855 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa (katsottu 35592 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 44116 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 39881 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 41651 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 35240 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 37194 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 36114 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 33490 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 35855 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 36156 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 35091 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 35419 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 41265 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 34803 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 34874 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 36444 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 34296 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 33415 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 35084 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 36824 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 33536 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Ã…ke, Opettajani! (Ã…ke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 34312 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 34441 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 32699 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 33483 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 37696 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 32340 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 32991 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 39582 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 32494 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 33137 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 40583 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 35592 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 47198 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 34034 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 32429 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 28713 kertaa)
( 12.6.2011) Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän - 2 kommenttia (katsottu 29508 kertaa)
( 4.3.2014) Kevään loput sisäiset kilpailut - 2 kommenttia (katsottu 27965 kertaa)
( 19.2.2010) Pauluksen kv-kisakiertue jatkuu - 2 kommenttia (katsottu 30932 kertaa)
( 31.3.2008) Riita balettitulkinnasta johti kaksintaisteluun v. 1958 - 2 kommenttia (katsottu 31063 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antonio di Ciolo
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevät
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
korona
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
oms_tagram
OMS-vauvat
OMS, harjoittelu
OMS;kevätkokous
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;Santeri Ylitervo;Aino Järvinen
OMS;syyskokous
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM 2020
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM2020
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÃ…F
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
y-tunnus 1869494-4