Julkaistu: Sunnuntai, 3.4.2016
Helsingin Miekkailijat järjestivät viikonloppuna nuorten florettikilpailun GLO Hotel Art:ssa Helsingissä, ja oululaiset miekkailijat olivat vahvasti edustettuna.
Seuran päävalmentaja Javier Menéndezin johdolla matkaan lähti iso joukko oululaisia. Lauantaina oteltiin tyttöjen ja poikien henkilökohtaiset kilpailut, ja seuran päävalmentajan suureksi iloksi aikaan saatiin lukuisia tiukkoja otteluita eivätkä ottelut menneet samoin tuloksin kuin viime aikoina, vaan useat miekkailijat onnistuivat nostamaan tasoaan ja voittamaan otteluita, joiden olisi edellisten kisojen perusteella voinut ennakoida menevän toisin.
Perheen sairastumisen vuoksi matkasta jäänyt seuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola kommentoi: "sijoitusten vaihtuminen kisasta toiseen, eli se, ettei mitään kiveen hakattua nokkimisjärjestystä ole, on keskeinen signaali siitä, että valmennusjärjestelmämme on kunnossa: nuorten täytyy tuntea ja nähdä, että kovalla työllä kulloinkin kärjessä oleva miekkailija on ohitettavissa, ja ettei kärjessä olevalla ole varaa jäädä lepäilemään, vaan asemaa on puolustettava asein päivästä toiseen".
Kilpailussa käytiin tyttöjen ja poikien sarjat erikseen, molemmat kahtena alkueräkierroksena ja sen jälkeen suorana uloslyöntinä.
Tyttöjen kisassa kukaan ei selvinnyt alkueristä puhtain paperein: Eva Hautala ja Aino Järvinen olivat kisan kärjessä alkuerän jälkeen kärsittyään vain yhden tappion kumpikin kahdeksassa ottelussa. Kymmenen hengen kisassa oteltiin kaikki sijat, ja Malla Juutinen ja Anniina Honkanen olivat oululaisista karsimassa 16 kierroksella. Malla löi HFM:n Jaana Oksasen 15 - 7 ja Anniina puolestaan HFM:n Anna Peltosen tiukasti 15 - 13. Kahdeksan kierroksella alkueristä ykkösenä selvinnyt Eva Hautala joutui myöntämään tällä kertaa Anniinan paremmaksi numeroin 13 - 15, mutta Ilona Kaisti vei välierässä finaalipaikan samoin numeroin Anniinaa vastaan. Alkuerien kakkonen Aino Järvinen puolestaan eteni varmoin ottein kisan voittoon asti lyömällä kaikki vastustajansa selvin numeroin.
Lopputulokset tytöt:
1 JÄRVINEN Aino, OMS
2 KAISTI Ilona, OMS
3 HEISKARI Vilhelmiina, OMS
4 HONKANEN Anniina, OMS
5 HAUTALA Eva, OMS
6 NUUTINEN Anna, HFM
7 JUUTINEN Malla, OMS
8 PÖYSTI Laura, HFM
9 PELTONEN Anna, HFM
10 OKSANEN Jaana-Roosa, HFM
Poikien kilpailu käytiin samalla järjestelmällä. Alkuerissä parhaiten pärjäsivät Helsingin Miekkailijoiden Ali Isokangas ja Julius Jutila, ensimmäinen tappioitta ja toinen vain yhdellä tappiolla. Uloslyöntiotteluissa tämä piti välierään saakka, vaikka Joonas Kotikangas meinasikin voittaa Isokankaan ja hävisi puolivälierässä vain numeroin 13 - 15. Santeri Ylitervo oli välierässä Isokankaalle kuitenkin liian hankala vastus ja oululainen eteni finaaliin selvin numeroin 15 - 3. Toisessa välierässä Ilmari Heiskari puolestaan oli tiukilla Julius Jutilaa vastaan, mutta vei voiton lopulta numeroin 14 - 13. Finaaliottelussa puolestaan nähtiin yllätystulos: vielä pari kuukautta sitten molemmat vuoden 2015 Merikoski-maljan finaalit Santeri Ylitervolle hävinnyt Ilmari Heiskari vei finaaliottelun selvästi numeroin 15 - 7.
1 HEISKARI Ilmari, OMS
2 YLITERVO Santeri, OMS
3 JUTILA Julius, HFM
4 ISOKANGAS Ali, HFM
5 KOTIKANGAS Joonas, OMS
6 SAARELA Ilkka, OMS
7 KAINULAINEN Veeti, OMS
8 SOURIS Alexandros, HFM
9 TOLPPANEN Otto, HFM
10 LINNANEN Patrick, HFM
Sunnuntaina käytiin ystävyysjoukkuekilpailu, jossa tytöt ja pojat sekä helsinkiläiset ja oululaiset sekoitettiin mahdollisimman tasaisiin joukkueisiin. Tuloksena olikin tiukkoja ja hauskoja otteluita, ja voittajakin ratkaistiin vasta viimeisessä kamppailussa. Myöskään kakkos- ja kolmossijojen välille ei muodostunut suurta eroa: samoilla voittoprosenteilla Mahtipontiset-joukkue vei voiton indeksillä -2, kun kolmanneksi tulleella Suomi-joukkueella indeksi oli vain yhden huonompi, -3.
1. Perunat: Ylitervo Santeri (OMS), Tolppanen Otto (HFM), Heiskari Vilhelmiina (OMS), Peltonen Anna (HFM) (3/4 voittoa)
2. Mahtipontiset: Isokangas Ali (HFM), Saarela Ilkka (OMS), Kaisti Ilona (OMS), Pöysti Laura (HFM) (2/4 voittoa, indeksi -2)
3. Suomi: Jutila Julius (HFM), Kainulainen Veeti (OMS), Hautala Eva (OMS), Oksanen Jaana (HFM) (2/4 voittoa, indeksi -3)
4. Vesinokkaeläimet: Kotikangas Joonas (OMS), Souris Alexandros (HFM), Järvinen Aino (OMS), Juutinen Malla (OMS) (2/4 voittoa, indeksi -10)
5. Omenat: Heiskari Ilmari (OMS), Linnanen Patrik (HFM), Honkanen Anniina (OMS), Nuutinen Anna (HFM) (1/4 voittoa)
(Teemu Tokola) -