Naisten kalpajoukkue keräsi kokemusta Espanjassa

kalpa MC 2014

Julkaistu: Sunnuntai, 9.3.2014

Jo pitkään ikään ehtinyt, nyt 38:nnetta kertaa järjestetty Trofeu Internacional Ciutat de Barcelona keräsi Suomen naisten kalpamaajoukkueelle jälleen reilusti kokemusta sekä yksilö- että joukkuesarjoissa.

Mittavan kokoiseen, 225 miekkailijan kilpailuun osallistui naisten maajoukkue Catharina Kock, Michaela Kock ja Terhi Lumme sekä maajoukkueen ulkopuolelta Elisa Lähdesmäki.

Alkuerissä sekä Terhi Lumme että Elisa Lähdesmäki jäivät voitoitta, mutta Catharina ja Michaela Kock taistelivat tiensä jatkoon. Ranskan osuvaniminen Laurence Epée kuitenkin tiputti molemmat jatkosta - ensin Catharinan toisella uloslyöntikierroksella ja sitten toisen päivän kannalta ratkaisevalla kolmannella uloslyöntikierroksella Michaelan - luvuin 15 - 10. Michaela oli edellisellä kierroksella yllättänyt Venäjän 22:nneksi sijoitetun Olga Kochnevan myös luvuin 15 - 10, mutta toinen päivä ja 64:n joukko jäivät hänelläkin siis haaveeksi.

Kilpailun voitti Unkarin Emese Szasz. Lopputulokset olivat:

1 SZASZ Emese HUN

2 ZVEREVA Yana RUS

3 QIN Xue CHN

3 SANTUCCIO Alberta ITA

5 BELJAJEVA Julia EST

6 SUN Yujie CHN

7 KOLOBOVA Violetta RUS

8 SHUTOVA Lyubov RUS

9 BRANZA Ana Maria ROU

10 MALLO Auriane FRA

11 KIRPU Erika EST

12 XIANG Yixuan CHN

13 SHEMYAKINA Yana UKR

14 BLACH Blanka POL

15 ANDRYUSHINA Tatyana RUS

16 MARTINEZ Maria VEN

17 XU Anqi CHN

18 HEIDEMANN Britta GER

19 SOZANSKA Monika GER

20 BESBES Sarra TUN

21 PIEKARSKA Magdalena POL

22 GARS Sanne SWE

23 LIN Sheng CHN

24 QUONDAMCARLO Francesca ITA

25 REVESZ Julianna HUN

26 GORAM Melissa FRA

27 REMBI Lauren FRA

28 VAN BRUMMEN Anna USA

29 HOU Yingming CHN

30 SIRICO Amanda USA

31 HOU Fangqin CHN

32 NGOM Helene FRA

33 SIVKOVA Anna RUS

34 FIAMINGO Rossella ITA

35 SHIN A Lam KOR

36 CHOI Injeong KOR

37 EMBRICH Irina EST

38 GEROUDET Tiffany SUI

39 DUPLITZER Imke GER

40 POP Simona ROU

40 SUN Yiwen CHN

42 MURONI Marzia ITA

43 VITALIS Coraline FRA

44 KUUSK Kristina EST

45 SANTANDREA Federica ITA

46 SAMUELSSON Emma SWE

47 SONG Sera KOR

48 HURLEY Courtney USA

49 KNAPIK Renata POL

50 HURLEY Kelley USA

51 MOELLHAUSEN Nathalie BRA

52 HALLS Joanna AUS

53 CONSTANTIN Ana Maria ROU

54 DOSTERT Sina GER

55 NAVARRIA Mara ITA

56 NDOLO Alexandra GER

57 KRIEGER Angela SUI

58 LEE Hyein KOR

59 MARKOVIC Marijana GER

60 EPEE Laurence FRA

61 GUDKOVA Tatiana RUS

62 IVCHENKO Anastasia UKR

63 NELIP Ewa POL

64 CARPEGNA Sara ITA

65 MOSLER Dominika POL

66 JACQUES ANDRE COQUIN Josephine FRA

67 FERRARI Marta ITA

68 AVENA Alexandra MEX

69 BRIASCO Brenda ITA

70 SWATOWSKA Martyna POL

71 DMOWSKA-ANDRZEJUK Danuta POL

72 BERGDAHL Johanna SWE

73 BUDAI Dorina HUN

74 CAMPBELL Lindsay USA

74 CARAN Romana SRB

76 FAUTSCH Lis LUX

77 YU Jinsil KOR

78 LEHIS Katrina EST

78 SHIMOOKAWA Ayaka JPN

80 KIM Myoungsun KOR

81 PYTKA Kamila POL

82 CHRISTMANN Beate GER

83 VLASOVA Vlada RUS

84 UDREA Maria ROU

85 CHOI Hyojoo KOR

86 HSU Jo-Ting TPE

87 TOTH Hajnalka HUN

88 OLEINIK Julia EST

89 MAGDICH Alexandra RUS

90 VIE Natalie USA

91 JUNG Alexandra HUN

92 KOCK Michaela FIN

93 TERAN Alejandra MEX

94 WILLOCK Lauren USA

95 WANG Ke CHN

96 MULTERER Ricarda GER

97 STROKA Malgorzata POL

98 SHASHARINA Elena RUS

99 TEREBA-ZAWROTNIAK Beata POL

100 YIN Mingfang CHN

101 SHER Diana AUS

102 SUHRBIER Stephanie GER

103 BAK Sohyeong KOR

104 KOCHNEVA Olga RUS

105 CANDASSAMY Marie Florence FRA

106 LAWRENCE Corinna GBR

107 LUSHINA Valentina RUS

108 SBARCIA Raluca Cristina ROU

109 YEUNG Chui Ling HKG

110 KOCK Catharina FIN

111 KRYVYTSKA Olena UKR

112 YAMADA Ayumi JPN

113 BARVESTAD Kinka SWE

114 DIDIER Gaelle FRA

115 CHANG Chialing TPE

116 PETRIUK Olga UKR

117 PIOVESAN SILVA Patrizia VEN

118 ANTAL Edina HUN

119 MO Victoria USA

120 KOLCZONAY Anna HUN

121 FERNANDEZ Clementine FRA

122 BALAGANSKAYA Ulyana KAZ

123 BOSCARELLI Francesca ITA

124 KIRSCHEN Julia GER

125 OHASHI Rie JPN

126 CISNEROS Alejandra ESP

127 YANG Zheng CHN

128 FERNANDEZ PEREZ Paula ESP

128 GARCIA RODRIGUEZ Ines ESP

130 DE ALTI Sara ITA

131 EICHLER Joanna POL

132 BEZHURA Dzhoan Feybi UKR

132 LIN Hui Ming TPE

134 ISCHER Amandine SUI

135 DONG Huan CHN

135 GUY Joanna CAN

137 BATINI Camilla ITA

138 CISNEROS Sofia ESP

139 GARCIA DE ANDRES Maria Sheila ESP

140 VACINOVA Gabriela CZE

141 DANINTHE Sarah FRA

141 GUCHMAZOVA Maya RUS

143 BUECH Kim Jasmin SUI

143 YEPES MOLINA Dirley Janineth CRC

145 PECHOVOVA Michala CZE

146 CENTENERA Macarena ESP

147 STAEHLI Martina SUI

148 BUKOCZKI Bianka HUN

149 LAI Yu Ting TPE

150 STAEHLI Laura SUI

151 BRUNNER Pauline SUI

151 CHANG Caitlin JAM

153 ZAGALA Jagoda POL

154 MIHALY Kata HUN

154 SCHUENKE Anja GER

156 MARTINEZ Dayana VEN

157 RADFORD Amy GBR

158 ALIBEKOVA Assel KAZ

159 ENCISO Clara ESP

159 JORQUERA PALMER Daria CAN

161 KLAFSTAD Pia NOR

161 YUNUSBAYEVA Jamilya KAZ

163 HUGAS-MALLORQUI Maria GER

164 DOUBOVA Daniela CZE

165 DUMITRU Ioana Adriana ROU

166 CHENG Ya Wen TPE

167 GALANTINE Vanessa FRA

168 BONDARENKO Nataly UKR

169 MORIOKA Miho JPN

170 SZE Ka Yan CAN

171 TSENG Hsin Hui TPE

172 LUQUE Ana ESP

172 RAMAZZOTTI Anastasia LUX

174 CHU Ka Mong HKG

174 MENEZES Clarisse BRA

176 TUKU Aphiwe RSA

177 BLUM Alexandra SUI

177 ANYO Clara ESP

179 KOLCZONAY Julia HUN

180 DOUBOVA Dominika CZE

181 PENA Berta ESP

182 DE LA MOTA Lara ESP

183 ZAMORANO Andrea ESP

184 BLANCO PINTADO Susana ESP

185 CARFOOT Tamryn RSA

185 POSOVSZKY Timea HUN

187 GARCIA MARTIN Julia ESP

188 OLEXOVA Martina CZE

189 MARK-LARKIN Brittany CAN

190 BENEDICTO Irene ESP

191 SZABO Laura HUN

192 HOPPE Malinka CAN

192 LACAS-WARRICK Vanessa CAN

192 BATES Cassandra USA

195 FERNANDEZ CALLEJA Sara ESP

196 RODIC Smiljka SRB

197 ANTEKEIER Madeline USA

198 GUTIERREZ CRUZ Carmen ESP

199 STEFFLOVA Tereza CZE

200 KLONARIDES Daniella RSA

200 KHAVALDGIE Vladlena UKR

202 STRASSER Lynn LUX

203 SANJOSE Marta ESP

204 RYF Ally USA

205 ARRIZABALAGA Lucia ESP

206 HILLE-DAHL Thale SUI

206 HERMINIO Ines POR

206 ANTON Naciely MEX

209 MANTECON Paula ESP

210 PEREIRA Sofia POR

211 ALONSO ESCOBAR Cristina ESP

212 DJOUAD Nedjma ALG

213 ENGEL Christiana AUT

214 ESPINOSA Talia MEX

214 LEVIN Irina ISR

216 ALDANA Naiara ESP

216 LUMME Terhi FIN

218 DUBINKINA Mariya KAZ

219 PEREZ GARCIA Samanta ESP

220 NOVOSELSKA Tetiana UKR

221 CHEUNG Suet Yi HKG

222 MOREIRA-BROWN Caira USA

223 YALCIN Ece TUR

224 GIGANTE Asunción ESP

225 LÄHDESMÄKI Elisa FIN

Joukkuekilpailussa jatkui tuttu sävel: riittämätön rankingsijoitus toi eteen 32:n kierroksella liian kovan vastuksen, ja tuloksena oli karsiutuminen ennen 16:n kierrosta, jossa kaikki sijat otellaan. Saksaa vastaan miekkailtu ottelu päättyi selvästi numeroin 24 - 45.


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 9016 kertaa 9.3.2014 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi
Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi
Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta
Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä
Syyskauden huipentuma Oulussa itsenäisyysviikonloppuna
Kansainvälinen kisakausi päättyi hienosti Riigassa
Kevään 2019 harjoitusaikataulut
OMS vei lähes kaiken SM-kotikisoissa
OMS valmistautui SM-kisoihin Limingassa
Marianne Hiltunen OMS:n uusi puheenjohtaja

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 6.1.) Oulun Miekkailuseura ehdolla vuoden 2019 urheiluseuraksi (katsottu 92 kertaa)
( 5.1.) Oulun Miekkailuseuran johtokunta järjestäytyi (katsottu 181 kertaa)
(30.11.) Oulun Miekkailuseuralle uusi johtokunta (katsottu 313 kertaa)
( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 585 kertaa)
( 28.8.) Syyskauden huipentuma Oulussa itsenäisyysviikonloppuna (katsottu 1036 kertaa)
( 13.5.) Kansainvälinen kisakausi päättyi hienosti Riigassa (katsottu 1362 kertaa)
( 5.1.) Kevään 2019 harjoitusaikataulut (katsottu 1866 kertaa)
(10.12.) OMS vei lähes kaiken SM-kotikisoissa (katsottu 1875 kertaa)
( 1.12.) OMS valmistautui SM-kisoihin Limingassa (katsottu 1936 kertaa)
(18.11.) Marianne Hiltunen OMS:n uusi puheenjohtaja (katsottu 2111 kertaa)
(10.11.) Oululaiset pärjänneet hyvin syksyn kv kisoissa (katsottu 1859 kertaa)
( 22.9.) Salilla kisailtiin sisäisissä (katsottu 2541 kertaa)
( 17.9.) OMS ja Suomi Italian paramiekkailutapahtumassa (katsottu 2583 kertaa)
( 1.9.) Lisenssikausi on alkanut! (katsottu 2747 kertaa)
( 12.8.) Syksyn miekkailukausi käynnistyy ma 13.8. (katsottu 3138 kertaa)
( 30.7.) Miekkailukausi käynnistyy kaudenaloitusleirillä (katsottu 3127 kertaa)
( 10.6.) Oulun Kesäkisat tarjosivat jälleen reippaasti miekkailua (katsottu 3874 kertaa)
( 27.5.) Floretin PM-kisoista kokemusta ja 4 mitalisijaa (katsottu 3704 kertaa)
( 24.5.) Oulu seudulle uusi seura, Miekkailuseura Pisto (katsottu 3820 kertaa)
( 21.5.) Kaikki oululaiset mitaleilla superviikonlopussa (katsottu 3736 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 77077 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 31330 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 26792 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 25717 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 24330 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 24042 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 23587 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 23456 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 22943 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 22654 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 22452 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 21879 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 21366 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 21327 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 20827 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 20660 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 20245 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 20004 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa (katsottu 19880 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 19864 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 26792 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 23587 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 24330 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 20004 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 21879 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 21366 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 18872 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 20245 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 19880 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 19864 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 19216 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 24042 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 19218 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 19085 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 19412 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 18104 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 18341 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 19667 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 18416 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 20660 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Åke, Opettajani! (Åke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 18313 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 17315 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 19178 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 17999 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 22452 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 17398 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 17613 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 17393 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 22654 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 17314 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 18667 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 19537 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 22943 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 31330 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 17265 kertaa)
( 13.3.2009) Liiton rankingjärjestelmä uusiksi? - 2 kommenttia (katsottu 17606 kertaa)
( 31.3.2008) Riita balettitulkinnasta johti kaksintaisteluun v. 1958 - 2 kommenttia (katsottu 16599 kertaa)
(28.12.2009) Oululaisnuoret matkalla maailmalle tammikuussa - 2 kommenttia (katsottu 15886 kertaa)
( 9.8.2015) Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia - 2 kommenttia (katsottu 11463 kertaa)
( 25.8.2010) Paulus valittu MM-kilpailuihin - 2 kommenttia (katsottu 16132 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oms_tagram
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syyskokous 2019
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÅF
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit
Tue Oulun Miekkailuseuraa!
Instagram