Tervetuloa Oulun Miekkailuseuran uutissivustolle!
Julkaistu: Torstai, 24.5.2012
Oulun Miekkailuseuralle myönnettiin 16 muun pohjoispohjanmaalaisen seuran ohella tukea kevään 2012 valtakunnallisessa seuratukihaussa. Alueelle rahaa myönnettiin yhteensä 59 000 euroa. Oulun Miekkailuseura sai rahaa 2000 euroa kategoriassa 6 - 19-vuotiaiden harrastusmahdollisuuksien kehittäminen. Suurimman tukisumman Pohjois-Pohjanmaalla sai Oulun Luistinseura, joka sai 20 000 euroa hankkeeseen, jolla edistetään vähävaraisten harrastusmahdollisuuksia. Kehittämistuen maakunnallinen julkistamistilaisuus pidettiin keskiviikkona 23.5. PoPLi:n liikuntatalossa Linnanmaalla, ja Oulun Miekkailuseuraa siellä edusti valmennuspäällikkö Teemu Tokola puheenjohtaja Tanja Tammimiehen ollessa estynyt.
Oulun Miekkailuseuran hankkeella kehitetään kaikenikäisten lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa miekkailua niin kouluissaan kuin seuran harjoituksissa. Tarkemmin hankkeesta tiedotetaan lähempänä syksyä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea myönnettiin tänä vuonna yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa. Lasten ja nuorten urheiluun tukea myönnettiin 646 000 euroa ja aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan 154 800 euroa. Vain 24:lle seuralle kohdistunutta lasten ja nuorten urheilun vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien kehittämistukea myönnettiin peräti 350 000 euroa.
(Teemu Tokola) -