Herman Bonner liiton huippu-urheilukoordinaattoriksi

huippu-urheilu Herman Bonner SM5L

Julkaistu: Tiistai, 15.5.2012


Suomen miekkailu- ja nykyaikainen viisiotteluliitto on palkannut koordinaattorin kehittämään huippu-urheilua liiton alaisuudessa. Tehtävään palkattu Herman Bonner on ollut pitkään mukana miekkailutoiminnassa sekä kotimaassaan Yhdysvalloissa että nyt viimeiset neljä vuotta myös Suomessa.

Tarkemmin aiheesta voi lukea liiton tiedotteesta ja liiton sivuilla olevasta pidemmästä kirjoituksesta, jotka molemmat on lainattu alle:

Liiton tiedote


SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON HUIPPU-URHEILUKOORDINAATTORIKSI HERMAN BONNER YHDYSVALLOISTA

Herman Bonner, 35, on nimitetty Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton huippu-urheilukoordinaattoriksi. Bonnerin rekrytoinnilla Suomen miekkailu ja 5-ottelu siirtyvät huippu-urheilun kehityksessä ammattilaiskauteen.

“Tämä on tärkeä askel. Meillä on erinomaisia urheilijoita ja valmentajia, vahva tahto ja valtavasti kiitettävää vapaaehtoistyötä, mutta huipputason kilpailussa ne eivät yksin riitä. Huipputulokset edellyttävät myös huipputason valmennusjärjestelmää ja maajoukkuetoimintaa”, sanoo Suomen Miekkailu ja 5-otteluliiton puheenjohtaja Kalle Laine.

Tuoreen rekrytoinnin taustalla on vuoden alussa tapahtunut miekkailu- ja 5-otteluliittojen yhdistyminen, jonka myötä lajit ovat vahvistaneet toimintaedellytyksiään ja uudistaneet toimintamallinsa perusteellisesti.

“Onnistumiset perustuvat ihmisiin ja kykyyn saada asioita tapahtumaan yhdessä. Hermanin ura maajoukkuetason miekkailijana USA:ssa, valmennuskokemus Yhdysvalloissa ja Unkarissa sekä urheiluhallinnon tutkinto Wichitan yliopistossa antavat kovan pohjan onnistumiselle”, iloitsee Lena Tallroth-Kock, Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton toiminnanjohtaja. “Suomalaiseen urheiluun Herman on perehtynyt paitsi miekkailualueilla, myös Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä”, jatkaa Tallroth-Kock.

“Koneessamme on enemmän hevosvoimia kuin olemme saaneet siitä irti. Vaikka ajatuksia mielessä jo onkin, tämä homma alkaa kuuntelemalla urheilijoita ja valmentajia. Tavoitteet asetetaan ja tulokset tehdään yhdessä. Valmentajaintensiivisissä lajeissa sekä juonen että työnjaon on oltava yhdessä ymmärretty ja hyvin selvä”, kuvaa puolestaan Herman Bonner uuden työnsä ensiaskelia.

Huippu-urheilun pohja luodaan seuratoiminnassa. ”Hermanin aloittaessa voimme tehostaa työnjakoa ja se mahdollistaa aiempaa merkittävästi vahvemman panostuksen myös seuratoiminnan kehittämiseen”, iloitsee toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock työparin palkkauksesta.

Bonner aloittaa työt Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton palveluksessa tänään 15.5.2012.

Lähde: Suomen miekkailu- ja nykyaikainen viisiotteluliitto



Liiton sisäinen tiedote liiton sivuilla


Herman Bonner on palkattu liiton huippu-urheilun koordinaattoriksi

Hyvät miekkailun ja 5-ottelun ystävät,

Liiton strategian mukaisesti liiton hallitus on kokouksessaan 14.5.2012 päättänyt palkata Herman Bonnerin liiton huippu-urheilun koordinaattoriksi 15.5.2012 alkaen.

Päätös on meille merkittävä. Se mahdollistaa huippu-urheilun kehittämisen kokonaan uudella tasolla ja vapauttaa voimaa myös seuratoiminnan kehittämiseen. Liiton huippu-urheilun koordinaattori
1. Ohjaa ja koordinoi valmennusta ja maajoukkuetoimintaa.
2. Kehittää ja ylläpitää liiton valmennusjärjestelmää.
3. Vie valmennusjärjestelmän osaksi seurojen toimintaa yhteistyössä seurojen kanssa.
4. Tunnistaa ja levittää hyviä valmennuskäytäntöjä.
5. Osallistuu seuratyön käytännön toteutukseen toiminnanjohtajan kanssa sovitun työnjaon mukaisesti.
6. Vastaa osana liiton toimistoa seuraavista hallinnollisista tehtävistä: kv. kisailmoittautumiset, arvokilpailu- ja leirijärjestelyt, kilpailukaluston hallinta sekä huippu-urheilutyöryhmien toimintaan liittyvät asiat
7. Huippu-urheilun koordinaattorin tehtävä ei muuta urheilijoiden ja heidän henkilökohtaisten valmentajiensa suhdetta - hän ei tule yksittäisen urheilijan ja hänen valmentajansa väliin. Huippu-urheilun koordinaattori toimii yhteistyössä urheilijoiden ja valmentajien kanssa ja auttaa heitä saavuttamaan tavoitteitaan.

Hermanin työ alkaa kuuntelukierroksella

Tulevien viikkojen aikana Herman tulee keskustelemaan mahdollisimman monen huippu-urheilijan, valmentajan sekä seuratoimijan kanssa. Hallituksen kokouksessa 11.6.2012 hallitus käsittelee Hermanin keskusteluista tekemiä johtopäätöksiä ja ehdotuksia, sekä liiton uutta valmennusjärjestelmäluonnosta. Syykaudesta 2012 alkaen uusi järjestelmä otetaan käyttöön ja toiminnan varsinainen ”kick off” tapahtuu Solvallan leirin yhteydessä 18.-19.8.2012.

Hermannin työkieli tulee ainakin alussa olemaan englanti. Suomen kielen opiskelu on hänellä työn alla.

Hermanin tavoittaa puhelimitse numerosta 050-440 8884 tai sähköpostitse herman.bonner(at)fencing-pentathlon(.)fi

Toivotamme Hermanin lämpimästi tervetulleeksi mukaan kehittämään Suomen miekkailua ja 5-ottelua!

Hermanin oma kuvaus itsestään ja taustastaan:

My fencing adventure began in the Autumn of 1988. I was eleven years old at the time and fully armed with the sort of knowledge and expectations that come from a full summer of reading about Robin Hood and King Arthur. I climbed the dusty stairs of an old brick building in my hometown of Wichita, Kansas and soon became a fencer. Nearly a quarter century later and on the other side of the world, I am preparing myself for a new stage of my career in this sport of a lifetime.

In the course of my fencing career, I have been a Youth fencer, a Cadet, a Junior fencer, and a Senior fencer. I have successfully fought, trained and sacrificed my way to the podium of US National Championships at the Cadet, Junior and Senior levels. I have fenced in the tiniest club competitions and I have fenced World Cups. I have fenced and beaten famous international champions and I have also lost to terrified beginners who barely knew which end of the weapon to hold. I have worked as a club manager, program director, head coach and fencing club janitor. I have worked as a referee to many major US and North American events. I have organized and participated in dozens of training camps and bouting weekends. I have years of experience teaching fencing and working with athletes of various ages and levels. In the US, I have been elected to and served as a member of various local and regional administrative units that support fencing. I have also been involved in the organization and running of numerous sports events that were not fencing related.

Why am I in Finland? I am in Finland, because my wife, Soila, is from Finland. We met in Budapest in 1999. I was there because of fencing and she was there studying Hungarian language and culture. We have been married since 2004. We relocated to Finland in 2008, when I was accepted to the graduate program in sports management at the University of Jyväskylä.

In conclusion: I am passionate about fencing. I am a student of how it works both on the strip and off the strip. The depth of my fencing experience as participant and facilitator combined with my formal education in the field of sports management makes me confident of success in this venture to develop a stronger fencing and pentathlon community in Finland. There is a tremendous amount of work that can be done and I am highly optimistic regarding the opportunities to grow and improve the sports around the country, and look forward to working with you and for you.

Lähde: Suomen miekkailu- ja nykyaikainen viisiotteluliitto


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 9029 kertaa 15.5.2012 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä
Syyskauden huipentuma Oulussa itsenäisyysviikonloppuna
Kansainvälinen kisakausi päättyi hienosti Riigassa
Kevään 2019 harjoitusaikataulut
OMS vei lähes kaiken SM-kotikisoissa
OMS valmistautui SM-kisoihin Limingassa
Marianne Hiltunen OMS:n uusi puheenjohtaja
Oululaiset pärjänneet hyvin syksyn kv kisoissa
Salilla kisailtiin sisäisissä
OMS ja Suomi Italian paramiekkailutapahtumassa

Suosituimmat uutiset

Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
SM-mitalit seuroittain 2009
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Viimeisimmät kommentit

Leirien aselajit?
Krajnyakille pronssia Riossa
Leirin aselajit?
Hyviä taisteluita!
Mitali Allezista
Onnittelut!
Maailman kärki kiinni
Ilmoittautuminen avattu
Hyvää kansaivälisyyttä
Elokuun ajan jatketaan kesäaik

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Tuoreimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset

( 9.9.) Syksyn kisakausi alkoi komeasti - Ilmarille voitto Berliinissä (katsottu 303 kertaa)
( 28.8.) Syyskauden huipentuma Oulussa itsenäisyysviikonloppuna (katsottu 608 kertaa)
( 13.5.) Kansainvälinen kisakausi päättyi hienosti Riigassa (katsottu 958 kertaa)
( 5.1.) Kevään 2019 harjoitusaikataulut (katsottu 1443 kertaa)
(10.12.) OMS vei lähes kaiken SM-kotikisoissa (katsottu 1456 kertaa)
( 1.12.) OMS valmistautui SM-kisoihin Limingassa (katsottu 1474 kertaa)
(18.11.) Marianne Hiltunen OMS:n uusi puheenjohtaja (katsottu 1669 kertaa)
(10.11.) Oululaiset pärjänneet hyvin syksyn kv kisoissa (katsottu 1424 kertaa)
( 22.9.) Salilla kisailtiin sisäisissä (katsottu 2178 kertaa)
( 17.9.) OMS ja Suomi Italian paramiekkailutapahtumassa (katsottu 2176 kertaa)
( 1.9.) Lisenssikausi on alkanut! (katsottu 2351 kertaa)
( 12.8.) Syksyn miekkailukausi käynnistyy ma 13.8. (katsottu 2653 kertaa)
( 30.7.) Miekkailukausi käynnistyy kaudenaloitusleirillä (katsottu 2662 kertaa)
( 10.6.) Oulun Kesäkisat tarjosivat jälleen reippaasti miekkailua (katsottu 3444 kertaa)
( 27.5.) Floretin PM-kisoista kokemusta ja 4 mitalisijaa (katsottu 3255 kertaa)
( 24.5.) Oulu seudulle uusi seura, Miekkailuseura Pisto (katsottu 3318 kertaa)
( 21.5.) Kaikki oululaiset mitaleilla superviikonlopussa (katsottu 3307 kertaa)
( 7.5.) Miekkailutoimintaa Oulussa kehitetään uudella hankkeella (katsottu 3482 kertaa)
( 6.5.) Oulun Miekkailuseuran sääntömääräinen kevätkokous (katsottu 3098 kertaa)
( 5.5.) Uuden salin kisakäyttöä testattiin sisäisissä (katsottu 3325 kertaa)

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 76507 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 30788 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 26148 kertaa)
( 12.5.2010) OMS osallistui Amazing Oulu -tapahtumaan (katsottu 24970 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 23628 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 23386 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 23031 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 22850 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 22359 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan (katsottu 22110 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 21889 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea (katsottu 21316 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 20871 kertaa)
( 12.4.2011) Noora Norman tiukasti mitaleilta Kalpamaratonissa (katsottu 20790 kertaa)
( 4.10.2008) Polar 2008 - kalvan tulokset (katsottu 20206 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 20098 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 19777 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 19478 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa (katsottu 19369 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 (katsottu 19327 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 26148 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 23031 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 23628 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 19478 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 21316 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 20871 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 18367 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 19777 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 19327 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 19369 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 18695 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 23386 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 18671 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 18566 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 18844 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 17614 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 17848 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 19107 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 17907 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 20098 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 7.12.2016) Leirien aselajit? (Vuoden 2017 miekkailuleirit) -Sari
( 15.9.2016) Krajnyakille pronssia Riossa (Riikka Kähkönen matkassa liiton leirillä Unkarissa) -Teemu Tokola
( 18.7.2016) Leirin aselajit? (Kaudenaloitusleirillä mahtava ulkomaalaisosanotto) -sari
( 12.6.2016) Hyviä taisteluita! (Kesäkisat alkoivat vauhdikkaasti) -sari
( 10.5.2016) Mitali Allezista (Aikuisryhmälle hyvää kokemusta Jyväskylästä) -sari
( 10.2.2016) Onnittelut! (Oululaiset Pariisissa) -Mikko
( 8.2.2016) Maailman kärki kiinni (Oululaiset Pariisissa) -Ukk
( 1.12.2015) Ilmoittautuminen avattu (Merikoski-maljan päätöskisat 5. - 6.12. ja 13.12.) -Ruusa Degerman
( 18.9.2015) Hyvää kansaivälisyyttä (OMS maailmalla tänäkin viikonloppuna) -TH
( 17.8.2015) Elokuun ajan jatketaan kesäaik (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 9.8.2015) Alkuperäisessä uutisessa virhe (Ensi viikon treeniaikataulussa muutoksia) -Ruusa Degerman
( 6.6.2015) Åke, Opettajani! (Åke Aaltonen in Memoriam) -Eija Jalaba
( 13.5.2015) Onneksi olkoon Maria ja muutki (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Risto
( 12.5.2015) Onnittelut (Maria Hirvelälle PM-kultaa!) -Mami
( 13.4.2015) Onnea (Javier Menéndez ja Carolina Sancho saivat poikavauvan) -RN
( 11.3.2015) Miekkailija-elokuvasta (Miekkailija-elokuvan liput varattavissa) -Sari
( 11.2.2015) Lajin nimi (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Eija R
( 2.2.2015) Biathle?! (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Saskia
( 1.2.2015) Hienoa (Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa) -Tomi
(16.12.2014) Joulun ajan harjoitusajat (Joulutervehdys miekkailuliitolta) -Ulla Kokkonen

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 17797 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 18690 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 16855 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 17466 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 16918 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 21889 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 17127 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 16911 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 22110 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 16847 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 16777 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 18169 kertaa)
( 30.1.2015) Sonja Rajakangas biathlonfinaaliin Isossa-Britanniassa - 3 kommenttia (katsottu 18839 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 22359 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 30788 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 14594 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 14903 kertaa)
( 13.3.2009) Liiton rankingjärjestelmä uusiksi? - 2 kommenttia (katsottu 17104 kertaa)
( 31.3.2008) Riita balettitulkinnasta johti kaksintaisteluun v. 1958 - 2 kommenttia (katsottu 16091 kertaa)
(28.12.2009) Oululaisnuoret matkalla maailmalle tammikuussa - 2 kommenttia (katsottu 15358 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
1
10sport
2
2007
2013
2014
2015
5
5-ottelu
A
Achim Peters
aikataulu
Aino Järvinen
Akateeminen SM
Akateemiset SM-kilpailut
Aleksandra Dvoryanchikova
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Lahtinen
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anne Kenttä
Anni Herranen
Annina Laine
Antte Hietaharju
Antti Repo
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aseenkorjaus
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
biathlon
Birmingham International
blogit
Brightonin julistus
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Carolina Sancho
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Claudia Bokel
Club Scherma Pisa Antonio Di Ciolo
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaali
cup-finaalit
D
Dennis Bade
divisioonajako
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
Eesti vehklemisliit
Eevi Bengs
EFC
EHMS
EKM
EKO-Aims
Elisa Heroja
elokuvat
Elokuvateatteri Star
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM 2014
EM 2015
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Enrico di Ciolo
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Ervin Szücs
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
European Games
Eurosport
Eva Hautala
F
Facebook
FIE
FIE-tuomaripätevyys
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
finaali
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
Francesco Salvo
G
Gabor Totola
Gabriel Menéndez
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Glo Art Challenge
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitusryhmät
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
HEMA
Herman Bonner
HFM
HFM 90v
HFM 90v.
hieronta
hiihtoloma
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
Hugo Menéndez
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
hyvinvointiviikko
I
ikäluokat
Ilari Saarinen
Ilkka Hartikainen
Ilkka Saarela
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmari Heiskari
Ilmavoimat
ilmoittautuminen
Ilona Syvälä
In Memoriam
Instagram
IRC
Irene Enright
Irma Lindeman
Ismo Hokkanen
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
IWG
J
Jaakko Paavolainen
Jaakko Rauma
Jaana Pihkala
Jan Bade
Jani Kotikangas
Javier Menéndez
Javier Menéndez Fernández
johtokunta
Joonas Kotikangas
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
Jouko Pakarinen
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
Kalpa ja mieli
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kamppailulajit
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kaudenaloitusleiri
kausikatsaus
KaVe
Kazan
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
kilpailutoimikunta
kiltamestaruus
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
Kirsi Yrjölä
kisaformaatti
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
Klaus Härö
KOK
Kokkola
Koko Oulu askeltaa
kolmiottelu
Kummacon
KuMS
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
lajimarkkinointi
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
Levi Open 2017
Liikukko nää?
Limingan Pisto
Liminka
lisenssi
logo
Longsword Open
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
maajoukkuekeskus
maksut
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marianne Hiltunen
Marja-Liisa Someroja
Martia Arts Center
masters
Mateo Menendéz
Mateo Menéndez Sancho
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
Matti Uotila
MC 2011
MC 2013
MC 2014
MC 2015
MC 2016
MC 2018
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski -kisa
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
Miekkailija
Miekkailija-elokuva
miekkailijoiden tuki
miekkailu liitto video
Miekkailu Suomessa
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailukisat
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
Miekkailuseura Pisto
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Heiskari
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
minijunnut
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM 2014
MM 2016
MM 2017
MM 2018
MM 2018;OMS;Santeri Ylitervo;Ilmari Heiskari;Ilkka Saarela;Eva Hautala
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nordic Historical Fencing League
Nuori Suomi
Nykyaikainen 5-ottelu
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Oliver Mattson
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
OMSas
oms_tagram
oparit
Opetusministeriö
opiskelijat
oppitunnit
oppituntikortit
Oppituntimaksut
Oskar Lönnberg
Oskari Taponen
Oskari Taponen.
osuma-alue
Oulu
Oulu Ouhoi
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun mestaruus
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Jaakkola
Outi Kenttä
Outi Supponen
OYY
P
Paha perhe
Pál Schmitt
palkinnot
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paula Soitiala
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
perhemiekkailutapahtuma
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
Pisa
pistooliammunta
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM 2014
PM 2015
PM 2016
PM 2018
PM2004
PM2008
PM2011
PM2016
PM2019
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
puheenjohtajavaali
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Riikka Kähkönen
Rio
Rio 2016
Rio de Janeiro
Risto Degerman
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
Sakari Raudaskoski
sali
salitalkoot
saliyö
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Sammakkosali
Samuel Tokola
Santeri Ylitervo
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Seija Polkko
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Siivouspäivä
siivoustalkoot
Simone Piccini
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM 2014
SM 2015
SM 2016
SM 2017
SM 2018
SM 2019
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM2013
SM2015
SM2016
SM5L
SM5L; EM 2015
SM5L;Terho Mustonen;Tanja Tammimies
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
SOLTI Team leiri
Sonja Rajakangas
Sonja Rajakangas.
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen Cup
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
SuomiMies
Suvi Lehtonen
syyskokous
syysliittokokous
syysloma
Szombathely
säilä
Säiläklubi
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
talviloma
Taneli Pahkala
Tanja Tammimies
Tatu Huovilainen.
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Terhi Lumme
Terho Mustonen
Tero Hakkarainen
Thomas Bach
TMÅF
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Topias Tauriainen.
Toppilan sali
Torni-turnaus
Trekanten
Trekanten International
tuet
Tukholma
tuki
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
tuomarointi
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Miekkailijat
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
Tähtiseura
Töölön kisahalli
U
U23
uinti
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
URA-säätiö
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumiekkailu
urheilumitali
uudistus
uutiset
uutiskirje
V
vaalit
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
Valo
Valter Mickwitz
vappu
varainhankinta
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Vehkleja
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkarit
verkkokumppanuus
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanimiekkailu
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
videot
Viikkosavo
viisiottelu
Vilhelmiina Heiskari
Ville Elonheimo
Ville Ojell
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
VMS
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
vuoden seura
Vuoden urheilukirja
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
X
X-On
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakilpailut
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM Juhlakisa
YM juhlakisat
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Z
Zsofia Olah
Å
Åke Aaltonen
Oulun Miekkailuseura ry
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Alasintie 3-7
90400 OULU, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit
Tue Oulun Miekkailuseuraa!
Instagram