Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Jäsensivuille - Merikoski-malja - English

Oulun miekkailuseuran uutisia

Tervetuloa Oulun Miekkailuseuran uutissivustolle!


Alexander Lahtinen ja Niko Vuorinen huipputuloksiin Tukholmassa

Julkaistu: Sunnuntai, 13.5.2012


Suomalaiset mieskalpamiekkailijat osallistuivat tänä viikonloppuna Challenge Bernadotte -GP-kilpailuun Tukholmassa. Etenkin Suomen aikuisten kärki - Niko Vuorinen, Alexander Lahtinen ja Dennis Bade - osoitti kisakuntonsa jatkaneen parantumistaan.

Vielä vuosi sitten suomalaiset jäivät säännönmukaisesti kauas 64:n parhaan joukosta, mutta tänä vuonna joukkue on mennyt selvästi eteenpäin: koko kevään ajan kaikki kolme ovat olleet jatkuvasti 64:n viivan tuntumassa ja jo useaan kertaan sen ylitse. Tänä viikonloppuna Alexander Lahtinen selvisi alkueristä suoraan 64 parhaan joukkoon ja Niko Vuorinen taisteli tiensä sinne karsimalla. Dennis Bade puolestaan jäi harmillisesti 64:n ulkopuolelle tiukalla 12 - 15-tappiolla Belgian Thibault Ferage'lle. Mukana olleet nuoret, Kasper Roslander ja Gunnar Gräsbeck, jäivät vielä hieman vaatimattomampiin tuloksiin.

Nikon ja Alexanderin vauhti ei kuitenkaan pysähtynyt 64:n joukkoon, vaan molemmat selvisivät 32:n parhaan joukkoon, kun Niko Vuorinen voitti Portugalin Ricardo Candeiasin selvästi 15 - 7 ja Alexander Lahtinen Ruotsin Victor von Platenin lähes yhtä selvin numeroin 15 - 9. Seuraavalla kierroksella Niko haastoi Unkarin erittäin kokeneen Imre Gezan ja joutui myöntämään tämän paremmakseen harmillisen niukalla yhden pisteen erolla 14 - 15. Alexander Lahtinen kuitenkin jatkoi hyvää tulosta voittamalla Kanadan John Wrightin selvästi 15 - 7. Kuudentoista kierroksella Alexanderilla oli vastassa Ranskan Ulrich Robeiri, joka oli vielä liian kova pala suomalaiselle. Ranskalainen eteni ottelun alkupuoliskolla 10 - 2-johtoon, ja vaikka Alexander kirikin kovasti, vei lopulta pronssille miekkaillut Robeiri voiton numeroin 15 - 10.

"Onhan hyviä tuloksia tullut tälle joukkueelle aikaisemminkin, satunnaisesti", kommentoi Oulun Miekkailuseuran Teemu Tokola ja jatkaa: "Tämä kevät on kuitenkin näyttänyt, että miesten kalvan kärki on meillä jatkanut edistymistään ja on nousemassa sille tasolle, että 64 parhaan joukkoon selviytyminen maailmancupissa on kohta vakiosuoritus. Vaikka siitäkin on tietysti vielä matkaa mitaleille, olisi houkuttelevaa sanoa, että tämä kehitys yhdistettynä siihen, miten kärkimiekkailijamme ovat sitoutuneet pitkäjänteiseen työhön, lupaa meille lähes varmaa olympiapaikkaa Rioon. Ainoastaan edustajan nimi on enää epäselvä."

Suomalaisten sijoitukset:

13. Alexander Lahtinen
30. Niko Vuorinen
65. Dennis Bade
114. Kasper Roslander
139. Gunnar Gräsbeck
139 os.

Lopputulokset:

1. EST NOVOSJOLOV Nikolai 1980
2. HUN IMRE Geza 1974
3. FRA LUCENAY Jean-Michel 1978
3. FRA ROBEIRI Ulrich 1982
5. SUI KAUTER Fabian 1985
6. HUN BOCZKO Gabor 1977
7. ITA MARTINELLI Francesco 1978
8. UKR NIKISHIN Bogdan 1980
9. FRA GRUMIER Gauthier 1984
10. KAZ ALIMZHANOV Elmir 1986
11. SEN BOUZAID Alexandre 1981
12. FRA JERENT Daniel 1991
13. FIN LAHTINEN Alexander 1991
14. POL ADAMEK Michal 1987
15. UKR HEREY Anatoliy 1989
16. GER LAUNER Steffen 1986

17. NED VERWIJLEN Bas 1983
18. KOR PARK Kyoung Doo 1984
19. USA THOMPSON Soren 1981
20. VEN FERNANDEZ Silvio 1979
21. VEN LIMARDO Ruben 1985
22. USA KELSEY Weston 1981
23. UKR KHVOROST Maksym 1982
24. NOR TORKILDSEN Sturla 1981
25. VEN LIMARDO Francisco 1987
26. FRA GUSTIN Ronan 1987
27. FRA FAVA Alex 1989
28. CHN LI Guojie 1985
29. VEN CANAS Kelvin 1987
30. FIN VUORINEN Niko 1989
31. SUI STEFFEN Benjamin 1982
32. CAN WRIGHT John 1991

33. ITA PIZZO Paolo 1983
34. SUI HEINZER Max 1987
35. KOR JUNG Jin Sun 1984
36. FRA BOREL Yannick 1988
37. UKR KARUCHENKO Dmitriy 1980
38. POL ZAWROTNIAK Radoslaw 1981
39. POR CANDEIAS Ricardo 1984
40. RUS ANOKHIN Vadim 1992
41. ITA ESPOSITO Simone 1993
42. GER FIEDLER Jörg 1978
43. SWE SIMA Gustaf 1986
44. SWE VON PLATEN Victor 1989
45. RUS BIDA Sergey 1993
46. ITA TRAGER Matthew 1988
47. CHN JIAO Yunlong 1988
48. UKR MYRGORODSKYI Ievgen 1986
49. UZB KUDAYEV Ruslan 1980
50. JPN MINOBE Kazuyasu 1987
51. GBR ALLEN Gregory 1972
52. RUS SIDOROV Denis 1985
53. ITA CONFALONIERI Diego 1979
54. RUS TOURCHINE Igor 1982
55. GER BODOCZI Nikolaus 1993
56. USA VOMERO Nicholas 1990
57. NED TULEN Tristan 1991
58. POR CORDEIRO Joao 1987
59. USA SHERRILL Teddy 1986
60. ITA GAROZZO Enrico 1989
61. SUI STAUB Florian 1990
62. BEL FERAGE Thibault 1988
63. SWE FORSSE Tor 1972
64. RUS SUKHOV Pavel 1988
65. FIN BADE Dennis 1985
65. USA DUNCAN Corwin 1989
67. GER STEINBERGER Raphael 1985
68. SUI BORSKY Peer 1990
69. CAN BOISVERT-SIMARD Hugues 1981
70. GER KNEIP Christoph 1980
71. RUS GLAZKOV Nikita 1992
72. SUI PARAVICINI Giacomo 1989
73. SWE GUSTAVSSON Christian 1986
74. UKR REIZLIN Igor 1984
75. GER SCHMITT Martin 1981
76. NOR PIASECKI Bartosz 1986
77. ITA BINO Gabriele 1991
78. SWE JOHNSSON Fredrik 1992
79. FRA BLASZYCK Alexandre 1988
80. VEN MEJIAS Wolfgang 1983
81. KAZ KURBANOV Ruslan 1991
82. GER ACKERMANN Norman 1983
83. KGZ IVANOV Michail 1989
84. CAN HEIDECKER Pascal 1991
85. CHN ZHANG Chengjie 1987
86. SUI NIGGELER Michele 1992
87. ITA CIPRIANI Andrea 1989
88. ISR HERPE Ido 1991
89. KAZ GRYAZNOV Dmitriy 1985
90. POL MOTYKA Tomasz 1981
91. SUI LAMON Sebastien 1987
92. GER REIN Stephan 1988
93. BEL GHIJS Laurent 1988
94. SWE GOMEZ Andres 1967
95. AUS DOWNES John 1991
96. NOR LUND Jonas 1995
97. CHN LU Weinan 1992
98. CAN LEBLANC Marc-Andre 1986
99. POL ANDRZEJUK Robert 1975
100. SWE ANDERSSON Måns 1995
101. SWE JARL Henrik 1992
102. EST ALLIKA Marno 1982
103. EGY ALAA EL DIN MOHAMED FAYEZ 1991
104. SWE KASE Robin 1992
105. KAZ YERUBAYEV Alibek 1987
106. NOR HERBERN Stian 1992
107. AUT SCHMID Florian 1985
108. SWE HARMENBERG Karl 1987
109. KAZ ALEXANIN Dmitriy 1991
110. SWE VON PLATEN Philip 1988

Eliminated in round 1

111. USA FREIMAN Samuel 1995
112. POR AREDE Pedro 1988
113. ISR NORSA Lorenzo 1982
114. POL KRUCZEK Piotr 1988
114. FIN ROSLANDER Kasper 1992
116. USA MOODY Jimmy 1986
117. BEL VAN CLEEMPUT Robrecht 1984
118. EST LIIMETS Aivar 1980
119. AUT HOFER Nikolaus 1985
119. SWE BERG NIEMELÄ Anton 1992
121. AUT CASNY Dietmar 1988
122. SWE NERELL Magnus 1977
123. EST SALM Juri 1984
124. LAT MARKOVS Arturs 1988
125. BEL FEROT Francois Xavier 1991
126. GBR WILLIS Jonathan 1981
127. IRL CHAMBERS Benedict 1967
128. KAZ MAZANOV Andrey 1974
129. CAN LAVOIE Christophe 1991
130. ROU TIMOCE Andrei 1989
131. EST PRIINITS Sten 1987
132. JPN HIRANO Yoshiki 1989
133. SWE TIVENIUS Jan 1961
133. UKR MAKIIENKO Ievgen 1991
135. POL NYCZ Mateusz 1989
135. GBR SKIPP Michael 1978
137. SWE FROM Victor 1987
138. FIE GUNPUT Satya 1991
139. FIN GRASBECK Gunnar 1993


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 458 kertaa 13.5.2012 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Infoa

Myös nämä voivat kiinnostaa:


www.alexandvon.com/opportunity.aspx
/www.google.fi/

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Miekkailuharjoitukset kesäkuussa
Tiukka vääntö kalvan sisäisissä torstaina
Floretin sisäisissä tiukkaa taistelua
Petra Rousu junnujen sisäisten voittoon
Kalvan SM-kisat 2013
Santeri Ylitervo minien sisäisten voittoon
Marja-Liisalle EM-pronssia
Alexander Lahtiselle hieno sijoitus 32:n joukkoon Bernissä
Minien sisäiset siirtyvät
Roslander paras suomalainen Pariisin MC:ssä

Suosituimmat uutiset

SM-mitalit seuroittain 2009
Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Vuoden 2007 Suomen mestarit
Naisten kalvan joukkue-SM 2007
Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa

Viimeisimmät kommentit

Onko OMS-uutinen?
Hienoa!
Kiitokset hienoista kisoista!
Vastauksia
Muutama kysymys
Hiihtolomallakin treenataan
Opareita floretilla & kalvalla
Hienoa Sofia ja Elisa!
Taulukoiden päivitys
Uusi yritys

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Uutisia voi nyt kommentoida
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 13247 kertaa)
( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 10564 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 3879 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 3548 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 2524 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 2520 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 2429 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 2299 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 2205 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 2175 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa (katsottu 2159 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 1978 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit (katsottu 1854 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 1847 kertaa)
( 4.2.2008) Nikeltä miekkailukenkä (katsottu 1839 kertaa)
(18.11.2009) Vammaistoiminnan aktiivi toivoo saleilta esteettömyyttä (katsottu 1811 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa (katsottu 1770 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 1729 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 (katsottu 1722 kertaa)
( 28.5.2007) Sisäiset kilpailut III/2007 (katsottu 1717 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 3879 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 3548 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 2524 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 2205 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 1457 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 2429 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 1854 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 2299 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 1436 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 2159 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 1722 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1978 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1446 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 1535 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 1358 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 1311 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 941 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 1265 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1847 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1208 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 12.4.2013) Onko OMS-uutinen? (SK: HUMU-ryhmä törsäsi, kopioi ja petti) -Risto D
( 5.1.2013) Hienoa! (Ouluun eniten SM-mitaleita 2012) -Teemu Tokola
( 18.6.2012) Kiitokset hienoista kisoista! (Jännittäviä mittelöitä Oulun Kesäkisoissa) -Timo Hirvelä
( 23.5.2012) Vastauksia (Johtokunta tiedottaa 1) -Tanja
( 15.5.2012) Muutama kysymys (Johtokunta tiedottaa 1) -Minna
( 5.3.2012) Hiihtolomallakin treenataan (James MacRae kahden kuukauden vierailulle Ouluun) -Ruusa
( 15.1.2012) Opareita floretilla & kalvalla (Ruusa Degerman valmentajakoulutuksessa Budapestissa) -Ruusa
(29.11.2011) Hienoa Sofia ja Elisa! (Oulun Miekkailuseuralle ensimmäinen säilän SM-mitali!) -Risto
(15.11.2011) Taulukoiden päivitys (Merikoski-malja huipentuu - vuoden viimeiset sisäiset alkavat!) -Sari
(12.11.2011) Uusi yritys (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
(12.11.2011) Teemun haastatelu YLEssä (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
( 1.11.2011) Onnea (OMS hyviin tuloksiin floretin joukkue-SM-kisoissa) -Reijo
(29.10.2011) pikatulokset (Oululaiset kamppailevat floretin SM-mitaleista viikonloppuna) -
(17.10.2011) Kiitos kaikille osallistujille (Weteraanien syksyn kilpakausi alkuun) -
( 4.10.2011) POLARIN NAISTEN JOUKKUEKALPA (Polar-miekkailukilpailu käytiin jo 8. kerran) -Sari
( 7.9.2011) Kuva treenivuoroista lisätty (Syksyn miekkailuvuorot Oulussa) -Jouni Alanärä
( 22.7.2011) Yhteispisteet väärin (Ilmailuviisiottelun voittoputki katkesi sotilaiden MM-kisoissa) -toimitus
( 13.6.2011) Kuvia kisoista (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -
( 13.6.2011) Korjaus uutiseen (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -Toimitus
( 26.5.2011) Kovaa kyytiä :) (Lena Tallroth-Kockille 10. henkilökohtainen SM) -Minna

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 1057 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 924 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 1770 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 1027 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 960 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 2520 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 1007 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 913 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 1016 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 1250 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 2175 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 13247 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 1152 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 1070 kertaa)
( 12.6.2011) Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän - 2 kommenttia (katsottu 1072 kertaa)
( 15.5.2012) Johtokunta tiedottaa 1 - 2 kommenttia (katsottu 677 kertaa)
( 3.2.2009) OMS:lle tasa-arvoisen liikuntakulttuurin tunnustuspalkinto - 2 kommenttia (katsottu 809 kertaa)
( 19.2.2010) Pauluksen kv-kisakiertue jatkuu - 2 kommenttia (katsottu 878 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 703 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 834 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
2
2007
2013
A
Achim Peters
aikataulu
Akateeminen SM
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anni Herranen
Annina Laine
Antte Hietaharju
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
Birmingham International
blogit
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaalit
D
Dennis Bade
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
EFC
EKM
Elisa Heroja
elokuvat
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
Eurosport
F
Facebook
FIE
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
G
Gabor Totola
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
Herman Bonner
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
I
Ilkka Hartikainen
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmavoimat
Ilona Syvälä
In Memoriam
IRC
Irene Enright
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
J
Jaakko Paavolainen
Jan Bade
johtokunta
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kausikatsaus
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
KOK
kolmiottelu
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
lisenssi
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marja-Liisa Someroja
masters
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
MC 2011
MC 2013
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
miekkailijoiden tuki
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nuori Suomi
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
Opetusministeriö
oppitunnit
Oppituntimaksut
Oskari Taponen
osuma-alue
Oulu
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Kenttä
Outi Supponen
P
Paha perhe
Pál Schmitt
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM2004
PM2008
PM2011
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Rio 2016
Rio de Janeiro
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
sali
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Samuel Tokola
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM5L
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
Suvi Lehtonen
syyskokous
syysliittokokous
säilä
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
Tanja Tammimies
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Tero Hakkarainen
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Trekanten
Trekanten International
Tukholma
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
U
U23
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumitali
uudistus
uutiset
V
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
Viikkosavo
viisiottelu
Ville Elonheimo
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Oulun Miekkailuseura ry.
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Saaristonkatu 22
Oulu, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit