Tervetuloa Oulun Miekkailuseuran uutissivustolle!
Julkaistu: Perjantai, 2.3.2012
Tallinnan Miekka -kilpailu (tunnetaan myös nimillä Tallinna Mõõk ja Glaive de Tallinn) on tänä vuonna erittäin tärkeässä asemassa, sillä kyseessä on toiseksi viimeinen miesten kalvan maailmancupin osakilpailu, ennen kuin olympiapaikat ratkaistaan.
Pääosa suomalaisista miekkaili varsin vaisusti, ja valtaosa jäikin korkeintaan kahteen voittoon. Päähuomio kiinnittyi kuitenkin olympiakarsintapaikasta taistelevaan kärkikolmikkoon. Alexander Lahtinen ja Dennis Bade repäisivät molemmat tiukan suorituksen alkuerissä ja voittivat yhtä lukuunottamatta kaikki ottelunsa, mutta maailmancupin pisteissä tällä hetkellä kärjessä oleva Niko Vuorinen voitti ainoastaan kolme otteluistaan. Kukaan ei kuitenkaan päässyt suoraan kuudentoista parhaan joukkoon, sillä hyvästä voittoprosentista huolimatta jäivät sekä Denniksen (8) että Alexanderin (6) indeksit (eli annetut miinus vastaanotetut pistot) liian huonoiksi. Näin ollen kaikki kolme suomalaista kärkimiekkailijaa sekä kahdella voitolla pienemmästä erästä jatkoon päässyt Kasper Kukkonen (Miekka-Miehet) ja indeksinsä ansiosta kahdella voitolla jatkoon päässyt Hannes Kolehmainen (Kalpaveljet) lähtivät kaikki hakemaan paikkaa 64:n parhaan joukossa uloslyöntiottelujen kautta.
Kasper Kukkonen karsiutui heti ensimmäisellä kierroksella hävittyään Ukrainen Ievgen Makiienkolle luvuin 10 - 15. Samoin kävi Hannes Kolehmaiselle Venäjän Pavel Sukhovia vastaan luvuin 9 - 15.
Niko Vuorinen meni suoraan toiselle kierrokselle ja voitti siellä Ranskan Alexandre Bardenet'n tiukahkosti 15 - 12, mutta olympiakarsintapaikan varmistelu jäi karvan päähän, kun Norjan Ludvig Hillestad voitti seuraavan kierroksen ottelun äärimmäisen tiukasti luvuin 15 - 14.
Dennis Bade eteni myös toiselle kierrokselle ja tiputti siellä Israelin Grigori Beskinin selvästi luvuin 15 - 8. Yhdysvaltain Cody Mattern kuitenkin osoittautui seuraavalla kierroksella tällä kertaa liian kovaksi luvuin 15 - 11, eli pistejohdon kaappaaminen Nikolta ei onnistunut.
Alexander Lahtinen puolestaan kiitti tilaisuudesta ja tarrasi olympiakarsintapaikkaan voittamalla ensin Francois Xavier Ferot'n Belgiasta luvuin 15 - 12 ja sitten Ukrainan Igor Reizlinin selvemmin luvuin 15 - 9.
Tämä tarkoittaa sitä, että Alexander Lahtinen on ainoana suomalaisena 64:n parhaan joukossa, saa sieltä vähintään kaksi pistettä ja siirtyy MC-rankingissä parhaimmaksi suomalaiseksi vähintään yhden pisteen erolla Niko Vuoriseen ja kahden pisteen erolla Dennis Badeen. Jos Alexander pääsee jatkoon 32:n parhaan kierrokselle Tallinnassa huomenna, alkaa hänen nimityksensä Bratislavan olympiakarsintaan olla melkein varma. Olympiakarsintapaikka ratkotaan kuitenkin lopullisesti vasta Pariisin MC-kilpailussa 16. - 17.3., jonne kaikki kolme suomalaisten kärkinimeä ovat ilmoittautuneet.
"Tilanne on erittäin jännittävä, ja tämä loppukevät on osoittanut, miten pitkälle Suomen miesten kalvan kärki on päässyt: tämänkaltaisilla alkueränäytöillä on vain ajan kysymys, milloin kärkimiekkailijamme alkavat esiintyä säännönmukaisesti 64:n parhaan joukossa maailmancupin kilpailuissa", kommentoi tilannetta ja Suomen joukkueen kehitystä Oulun Miekkailuseuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola.
(Teemu Tokola) -