Julkaistu: Sunnuntai, 27.11.2011
Merkittävimmin säilämiekkailuun Suomessa panostava seura, helsinkiläinen Tapanilan Erä, osoitti jälleen olevansa suvereenisti Suomen ykkönen miesten säilässä, kun viikonloppuna kisattiin Suomen mestaruuksista Turussa. Naisten säilässä Erällä ei vastaavaa etumatkaa ole, kuten nähtiin lauantaisessa naisten kilpailussa, jossa Erä jäi mitaleilta - tosin heidän naisten kärkinimensä Marika Mänttäri ei osallistunut tällä kertaa kilpailuun. Miesten säiläkilpailussa toinen yleensä näkyvästi esiintynyt seura, Ylioppilasmiekkailijat, loisti poissaolollaan Kimmo Pentikäisen taannoisen seuravaihdoksen myötä.
Lauantaina miesten henkilökohtaisessa kilpailussa Erän nuorempi kaarti Henrik Salosen ja Samuel Muirin johdolla yhdessä vanhemman kaartin kärkinimien Mika Romanin ja Olli Mahlamäen kanssa veivät kaikki mitalisijat: kärkihaastajat Kimmo Pentikäinen Helsingin Nykyaikaisista Viisiottelijoista sekä Mikael Rydenfelt Turun Miekkailijoista tiputettiin kahdeksan parhaan joukossa. Mestariksi miekkaili tänä vuonna Mika Roman.
Miehet:
1. Mika Roman Tapanilan Erä
2. Henrik Salonen Tapanilan Erä
3. Olli MAHLAMÄKI ja Samuel MUIR Tapanilan Erä
5. Kimmo PENTIKÄINEN Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat
6. Johan SALONEN Tapanilan Erä
7. Santeri SUVANTO Tapanilan Erä
8. Mikael RYDENFELT Turun Miekkailijat
9. Timo ARPIAINEN Tapanilan Erä
10. Joonas SAARINEN Turun Miekkailijat
11. Timo SARPOLA Tapanilan Erä
12. Erkko VALLIVAARA Turun Miekkailijat
13. Pekka KASTARI Tapanilan Erä
14. Miki KROUVI Turun Miekkailijat
15. Otto MÄKI Turun Miekkailijat
Kilpailussa kamppailtiin myös junioripoikien Suomen mestaruudesta. Turun Otto Mäki onnistui tässä sarjassa laittamaan hieman hiekkaa Erän menestyksen rattaisiin ottamalla pronssia. Kirkkaimmat mitalit menivät silti Erälle, kun Samuel Muir otti mestaruuden ja Johan Salonen hopeaa.
Alle 20-vuotiaat pojat:
1. Samuel MUIR Tapanilan Erä
2. Johan SALONEN Tapanilan Erä
3. Otto MÄKI Turun Miekkailijat
4. Santeri SUVANTO Tapanilan Erä
5. Max TAMLANDER Tapanilan Erä
6. Max ASPLUND Tapanilan Erä
Sunnuntaina järjestetyissä joukkuekilpailuissa pelin henki oli ennakkoon selvä: Erä veisi mestaruuden, mutta onnistuisivatko he viemään myös hopea- ja pronssisijat? Turun miekkailijoiden joukkueesta ei vielä tänä vuonna ollut haastajaksi, ja se jäi viidenneksi, mutta Helsingin Nykyaikaisten Viisiottelijoiden joukkue onnistui kampittamaan Erän kolmosjoukkueen ja ottamaan kilpailussa pronssia. Erän kakkosjoukkue, jossa miekkailivat muun muassa kokeneemmat Mika Roman ja Olli Mahlamäki, vei mestaruuden Erän lupaavan nuorisojoukkueen (Henrik ja Johan Salonen sekä Samuel Muir) jäädessä hopealle.
Joukkueet:
1. Tapanilan Erä 2
Timo Arpiainen
Olli Mahlamäki
Mika Roman
2. Tapanilan Erä 1
Samuel Muir
Henrik Salonen
Johan Salonen
3. Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat
Jan Bade
Richard Lundell
Kimmo Pentikäinen
4. Tapanilan Erä 3
Pekka Kastari
Timo Sarpola
Santeri Suvanto
5. Turun Miekkailijat
Otto Mäki
Mikael Rydenfelt
Joonas Saarinen
Erkko Vallivaara
(Teemu Tokola) -