Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Jäsensivuille - Merikoski-malja - English

Oulun miekkailuseuran uutisia

Tervetuloa Oulun Miekkailuseuran uutissivustolle!


Paulus Universiadeissa 64:n parhaan joukkoon

kalpa OMS Paulus Tokola Universiadit 2011

Julkaistu: Sunnuntai, 14.8.2011


Universiadeissa oteltiin sunnuntaina miesten kalpakilpailu, johon ottivat osaa Suomesta Niko Vuorinen ja Paulus Tokola.

Paulus voitti alkuerässä kaksi viidestä ottelustaan ja hävisi loput kolme luvuin 3 - 5. Tämä oikeutti sijaan 54 alkuerien jälkeen ja suoraan paikkaan 64:n joukossa. Uloslyönneissä vastaan asettui Sveitsin Peer Borsky. Vastikään kovatasoisessa Heidenheimin maailmancupissa 16. parhaan joukkoon miekkaillut, alkuerien jälkeen yhdenneksitoista sijoitettu 20-vuotias sveitsiläinen aloitti ottelun väkivahvasti ja oli ensimmäisen erän jälkeen murskaavassa 10 - 1-johdossa. "Keskityin ensimmäisen erän liiaksi välttämään virheitä", kertoo Paulus, "eikä toisessa erässä löytynyt parempi taktiikka enää riittänyt eron kiinniottamiseen." Aktiivisemmin liikkunut ja hyökännyt Paulus veikin erän luvuin 7 - 5, mutta ottelu päättyi siis sveitsiläisen selvään 15 - 8-voittoon. Lopulliseksi sijoitukseksi kilpailussa tuli 54. sija. Lopputulos ei Paulusta erityisemmin miellyttänyt: "Loppusijoitus on tyydyttävä, mutta tyytyväinen ei omaan miekkailuun oikein voi olla", hän kertoo. Eniten Paulusta kismitti alkuerä, jonka ensimmäinen puolisko meni Pauluksen mukaan ihmetellessä.

Niko Vuorinen puolestaan aloitti kisansa erittäin vahvasti voittamalla kaikki viisi alkueräotteluaan. Tämä oikeutti hänet kolmanteen sijaan alkuerien jälkeen, eikä vastustaja 64:n parhaan joukossa ollut vahvin mahdollinen. Ilman FIE-rankingia kisaan osallistunut Roslan Mohamed Malesiasta kaatui luvuin 15 - 6. 32:n kierroksella vastaan asettui Korean Hae Joo Song, jolla ei myöskään ollut kokemusta FIE-kisoista. Alkuasetelma oli siis lupaava, mutta korealainen osoittautui erittäin kovaksi vastustajaksi: ottelun alkupuoli meni tasaisesti 4 - 4-tilanteeseen saakka, mutta siitä eteenpäin suoralla kahvalla miekkaillut, erittäin liikkuva korealainen vei Nikoa kuin pässiä narusta luvuin 15 - 4. Huolimatta siitä, että Nikon loppusijoitus (18. sija) oli paras suomalaismiekkailijan tulos universiadeissa kautta aikojen, ei Nikokaan ollut erityisen tyytyväinen tulokseensa: "Vastustaja oli tyyliltään mahdollisimman epäsopiva, mutta vähän pöljä olo tuosta silti jäi", hän kertoi puhelimessa vähän ottelun jälkeen.

Voiton vei Unkarin Peter Szenyi.


1 SZENYI Peter HUN - Hungary Gold
2 MARCHAL Virgile FRA - France Silver
---
3 MARZANI Raffaello ITA - Italy Bronze
3 HEREY Anatoliy UKR - Ukraine Bronze
---
5 CIPRIANI Andrea ITA - Italy
6 BORSKY Peer SUI - Switzerland
7 VOMERO Nicholas USA - United States of America
8 PRIINITS Sten EST - Estonia
---
9 ALVARADO HERNANDEZ Mario ESP - Spain
10 VERWIJLEN Bas NED - Netherlands
11 ALIMZHANOV Elmir KAZ - Kazakhstan
12 MORGOEV Vseslav RUS - Russian Federation
13 SONG Jae Ho KOR - Republic of Korea
14 ROSELLO Pau ESP - Spain
15 CORDEIRO Joao POR - Portugal
16 ALEXANIN Dmitriy KAZ - Kazakhstan
---
17 BUDAI Daniel HUN - Hungary
18 VUORINEN Niko FIN - Finland
19 BRUTTINI Lorenzo ITA - Italy
20 FAVA Alex FRA - France
21 KAUTER Fabian SUI - Switzerland
22 KHODOS Sergey RUS - Russian Federation
23 KRUCZEK Piotr POL - Poland
24 MINOBE Kazuyasu JPN - Japan
25 UEHARA Koshiro JPN - Japan
26 BINO Gabriele ITA - Italy
27 MEDVEDIEV Vitalii UKR - Ukraine
28 MYRGORODSKYI Ievgen UKR - Ukraine
29 WATSON Adam USA - United States of America
30 STAUB Florian SUI - Switzerland
31 HOFER Nikolaus AUT - Austria
32 CAPEK Martin CZE - Czech Republic
---
33 REIZLIN Igor UKR - Ukraine
34 BARDENET Alexandre FRA - France
35 HEINZER Max SUI - Switzerland
36 HARMENBERG Karl SWE - Sweden
37 BALDRES Sergio ESP - Spain
38 GLAZKOV Nikita RUS - Russian Federation
39 KRAWCZYK Pawel POL - Poland
40 VELIKANOV Alexandr RUS - Russian Federation
41 PENSO-TSAI Adrien FRA - France
42 CAI Yongjun CHN - People's Republic of China
43 LOMBACH Wilhelm SWE - Sweden
44 KURBANOV Ruslan KAZ - Kazakhstan
45 TAFOYA Daniel USA - United States of America
46 HANCZVIKKEL Mark HUN - Hungary
47 HIRANO Yoshiki JPN - Japan
48 AMBROZ Matyas CZE - Czech Republic
49 AMBROZ Jakub CZE - Czech Republic
50 HO Ka Hou MAC - Macao, China
51 JUNG Sung Kug KOR - Republic of Korea
52 PITRA Pavel CZE - Czech Republic
53 HERPE Ido ISR - Israel
54 GRYAZNOV Dmitriy KAZ - Kazakhstan
55 AREDE Pedro POR - Portugal
56 TOKOLA Paulus FIN - Finland
56 POP Adrian ROU - Romania
58 ALAA EL DIN MOHAMED FAYEZ Ayman EGY - Egypt
59 VIDEIRA Joaquim POR - Portugal
60 LEUNG Ka Ming HKG - Hong Kong, China
61 NEW Jarryd RSA - South Africa
62 TOH Ghim Liang SIN - Singapore
63 NYCZ Mateusz POL - Poland
64 MOHAMED Mohammad Roslan MAS - Malaysia
---
65 WANG Zhihua SIN - Singapore
66 CHAN Iao Cheng MAC - Macao, China
67 CANDEIAS Ricardo POR - Portugal
68 WU Xinran CHN - People's Republic of China
---
69 LEE Jung Ham KOR - Republic of Korea
69 HOU Qingchen CHN - People's Republic of China
71 CIPAR Stefan SVK - Slovakia
72 VON PLATEN Philip SWE - Sweden
73 DAVIES Nicholas AUS - Australia
74 PARADELA Evandro BRA - Brazil
75 FISHLER Clifford USA - United States of America
76 SOHAINI Hasmie MAS - Malaysia
77 RAMACHANDRAN Ruberchandran S MAS - Malaysia
78 ZHONG Deping CHN - People's Republic of China
79 LAM Wai Tat MAC - Macao, China
80 HEONG WENG Ng MAC - Macao, China
80 TAN Daniel Wei Yang SIN - Singapore
82 CORNELIA Urlgenick AHO - Netherlands Antilles
83 HUNG Roy Zhong Qi SIN - Singapore


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 635 kertaa 14.8.2011 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Petra Rousu junnujen sisäisten voittoon
Kalvan SM-kisat 2013
Santeri Ylitervo minien sisäisten voittoon
Alexander Lahtiselle hieno sijoitus 32:n joukkoon Bernissä
Minien sisäiset siirtyvät
Roslander paras suomalainen Pariisin MC:ssä
HABDA hallitsi junnukalvan joukkue-SM-kisoja
OMS osallistui Amazing Ouluun
Allez'n maraton 2013
Viimeinen valmentajavierailu ohi

Suosituimmat uutiset

SM-mitalit seuroittain 2009
Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Vuoden 2007 Suomen mestarit
Naisten kalvan joukkue-SM 2007
Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa

Viimeisimmät kommentit

Onko OMS-uutinen?
Hienoa!
Kiitokset hienoista kisoista!
Vastauksia
Muutama kysymys
Hiihtolomallakin treenataan
Opareita floretilla & kalvalla
Hienoa Sofia ja Elisa!
Taulukoiden päivitys
Uusi yritys

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Uutisia voi nyt kommentoida
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 13241 kertaa)
( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 10555 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 3870 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 3545 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 2515 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 2512 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 2419 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 2293 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 2200 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 2165 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa (katsottu 2153 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 1966 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit (katsottu 1850 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 1841 kertaa)
( 4.2.2008) Nikeltä miekkailukenkä (katsottu 1832 kertaa)
(18.11.2009) Vammaistoiminnan aktiivi toivoo saleilta esteettömyyttä (katsottu 1805 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa (katsottu 1765 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 1722 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 (katsottu 1714 kertaa)
( 28.5.2007) Sisäiset kilpailut III/2007 (katsottu 1711 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 3870 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 3545 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 2515 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 2200 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 1450 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 2419 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 1850 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 2293 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 1431 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 2153 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 1714 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1966 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1442 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 1530 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 1353 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 1306 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 935 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 1259 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1203 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1841 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 12.4.2013) Onko OMS-uutinen? (SK: HUMU-ryhmä törsäsi, kopioi ja petti) -Risto D
( 5.1.2013) Hienoa! (Ouluun eniten SM-mitaleita 2012) -Teemu Tokola
( 18.6.2012) Kiitokset hienoista kisoista! (Jännittäviä mittelöitä Oulun Kesäkisoissa) -Timo Hirvelä
( 23.5.2012) Vastauksia (Johtokunta tiedottaa 1) -Tanja
( 15.5.2012) Muutama kysymys (Johtokunta tiedottaa 1) -Minna
( 5.3.2012) Hiihtolomallakin treenataan (James MacRae kahden kuukauden vierailulle Ouluun) -Ruusa
( 15.1.2012) Opareita floretilla & kalvalla (Ruusa Degerman valmentajakoulutuksessa Budapestissa) -Ruusa
(29.11.2011) Hienoa Sofia ja Elisa! (Oulun Miekkailuseuralle ensimmäinen säilän SM-mitali!) -Risto
(15.11.2011) Taulukoiden päivitys (Merikoski-malja huipentuu - vuoden viimeiset sisäiset alkavat!) -Sari
(12.11.2011) Uusi yritys (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
(12.11.2011) Teemun haastatelu YLEssä (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
( 1.11.2011) Onnea (OMS hyviin tuloksiin floretin joukkue-SM-kisoissa) -Reijo
(29.10.2011) pikatulokset (Oululaiset kamppailevat floretin SM-mitaleista viikonloppuna) -
(17.10.2011) Kiitos kaikille osallistujille (Weteraanien syksyn kilpakausi alkuun) -
( 4.10.2011) POLARIN NAISTEN JOUKKUEKALPA (Polar-miekkailukilpailu käytiin jo 8. kerran) -Sari
( 7.9.2011) Kuva treenivuoroista lisätty (Syksyn miekkailuvuorot Oulussa) -Jouni Alanärä
( 22.7.2011) Yhteispisteet väärin (Ilmailuviisiottelun voittoputki katkesi sotilaiden MM-kisoissa) -toimitus
( 13.6.2011) Kuvia kisoista (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -
( 13.6.2011) Korjaus uutiseen (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -Toimitus
( 26.5.2011) Kovaa kyytiä :) (Lena Tallroth-Kockille 10. henkilökohtainen SM) -Minna

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 1052 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 919 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 1765 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 1021 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 956 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 2512 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 1003 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 909 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 1012 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 1239 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 2165 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 13241 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 1149 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 1066 kertaa)
( 3.2.2009) OMS:lle tasa-arvoisen liikuntakulttuurin tunnustuspalkinto - 2 kommenttia (katsottu 800 kertaa)
( 19.2.2010) Pauluksen kv-kisakiertue jatkuu - 2 kommenttia (katsottu 874 kertaa)
( 12.6.2011) Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän - 2 kommenttia (katsottu 1068 kertaa)
( 15.5.2012) Johtokunta tiedottaa 1 - 2 kommenttia (katsottu 671 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 830 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 698 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
2
2007
2013
A
Achim Peters
aikataulu
Akateeminen SM
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anni Herranen
Annina Laine
Antte Hietaharju
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
Birmingham International
blogit
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaalit
D
Dennis Bade
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
EFC
EKM
Elisa Heroja
elokuvat
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
Eurosport
F
Facebook
FIE
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
G
Gabor Totola
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
Herman Bonner
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
I
Ilkka Hartikainen
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmavoimat
Ilona Syvälä
In Memoriam
IRC
Irene Enright
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
J
Jaakko Paavolainen
Jan Bade
johtokunta
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kausikatsaus
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
KOK
kolmiottelu
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
lisenssi
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marja-Liisa Someroja
masters
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
MC 2011
MC 2013
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
miekkailijoiden tuki
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nuori Suomi
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
Opetusministeriö
oppitunnit
Oppituntimaksut
Oskari Taponen
osuma-alue
Oulu
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Kenttä
Outi Supponen
P
Paha perhe
Pál Schmitt
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM2004
PM2008
PM2011
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Rio 2016
Rio de Janeiro
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
sali
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Samuel Tokola
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM5L
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
Suvi Lehtonen
syyskokous
syysliittokokous
säilä
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
Tanja Tammimies
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Tero Hakkarainen
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Trekanten
Trekanten International
Tukholma
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
U
U23
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumitali
uudistus
uutiset
V
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
Viikkosavo
viisiottelu
Ville Elonheimo
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Oulun Miekkailuseura ry.
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Saaristonkatu 22
Oulu, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit