Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Jäsensivuille - Merikoski-malja - English

Oulun miekkailuseuran uutisia

Tervetuloa Oulun Miekkailuseuran uutissivustolle!


Buenos Airesin MC:n järjestelyt eivät ihan eurooppalaisella tasolla

Alexander Lahtinen kalpa MC 2011 Niko Vuorinen

Julkaistu: Sunnuntai, 19.6.2011


Sheffieldin EM-kilpailujen maajoukkueeseen valituista suomalaisista Niko Vuorinen ja Alexander Lahtinen osallistuivat viikonloppuna Buenos Airesin maailmancupin osakilpailuun Argentiinassa. "Kisamatkassa oli uudenlaista jännitystä, sillä se oli ensimmäinen Amerikan puolella", kertoo Niko Vuorinen. Lisäjännitystä aiheuttivat kuuden tunnin aikaero ja 13 tunnin lento Frankfurtista Buenos Airesiin.

Huolimatta kaukaisesta sijainnista maailmancupin kärkinimet olivat paikalla, ja vaikka kisassa olikin vain 147 osallistujaa, oli taso erittäin kova. Koska kyseessä on olympiavuosi, kaikkien olympiapaikasta haaveilevien on melkeinpä pakko kiertää maailmancupin kilpailuja erittäin ahkerasti. Järjestäjät eivät olleet kuitenkaan nähneet tarpeelliseksi tehdä MC-kisan tasoisia järjestelyjä, ja Niko Vuorinen kommentoikin Facebook-sivullaan kisojen olleen huonoiten järjestetyt kisat, joihin hän on osallistunut. Esimerkkinä käyköön, että miekkailijat saivat itse "tarkistaa" varusteensa ja laittaa tarkastusmerkit ja leimat, ja järjestelyt olivat muutenkin sekavat.

Suomalaisittain alkuerät menivät vaihtelevasti: Niko Vuorinen otti kolme voittoa viidestä, mikä on ollut melko lailla normaali tulos tämän kevään MC-kilpailujen alkuerissä hänelle, ja se riitti hyvin jatkoon pääsyyn. Alexander Lahtinen puolestaan miekkaili hieman totuttua heikommin ja voitti vain yhden otteluistaan. Yllättäen tämä kuitenkin riitti jatkopaikkaan, sillä järjestäjät tiputtivat alkuerien jälkeen vain minimin eli 20 % kilpailijoista.

Ensimmäisellä kierroksella Niko otteli Kolumbian Javier Suarezia vastaan ja voitti ottelun selvin numeroin 15 - 8. Alexanderin huono alkuerätulos toi puolestaan vastaan toissavuotisen maailmanmestarin, Venäjän Anton Avdeevin. Alex otteli erinomaisesti ja piti ottelun venäläistä vastaan tiukkana loppuun saakka, mutta Avdeev venyi lopussa paremmin ja otti voiton numeroin 15 - 13.

Toisella uloslyöntikierroksella Niko kamppaili pääsystä 64:n parhaan joukkoon eli maailmancupin pisteille toista venäläistä, Oleg Skorobogatovia vastaan. Erittäin tasaisesti edennyt ottelu ratkesi äärimmäisen pienellä erolla, luvuin 15 - 14 venäläiselle, eikä Niko siis tälläkään kertaa onnistunut etenemään 64:n parhaan kierrokselle saakka. Tänä keväänä yksikään suomalainen ei ole vielä onnistunut maailmancupissa selvittämään tietään 64:n parhaan joukkoon.

Tämänkertainen MC-kilpailu oli Ranskan Grumier Gauthierin juhlaa: hän voitti maailmancupin osakilpailun ensimmäistä kertaa tälle kaudelle. Jo kolmatta vuotta miesten kalvan maailmanrankingin ykkössijalla keikkuvalle Gauthierille voitto oli varmasti helpotus, sillä on vaikuttanut siltä, että hänellä on vaikeuksia ratkaista kilpailujen voitot nimiinsä - selvimpänä esimerkkinä Pariisin MM-kisojen finaalitappio Viron Nikolai Novosjoloville.

Tulokset:

1 32 GRUMIER Gauthier FRA 29.05.84 29051984001
2 26 KIM Won Jin KOR 24.08.84 24081984001
3 20 KAUTER Fabian SUI 23.09.85 23091985002
3 20 ROBEIRI Ulrich FRA 26.10.82 26101982002
5 14 PIZZO Paolo ITA 04.04.83 04041983001
6 14 ROTA Alfredo ITA 21.07.75 21071975000
7 14 REYZLIN Igor UKR 07.12.84 07121984001
8 14 BLASZYCK Alexandre FRA 08.01.88 08011988001

9 8 IMRE Geza HUN 23.12.74 23121974000
10 8 FIEDLER Joerg GER 21.02.78 21021978000
11 8 PITRA Pavel CZE 25.06.88 25061988002
12 8 BOREL Yannick FRA 05.11.88 05111988002
13 8 WANG Sen CHN 11.02.88 11021988008
14 8 BAJGORIC Tigran CAN 04.04.83 04041983000
15 8 REDLI Andras HUN 05.11.83 05111983000
16 8 BOISVERT-SIMARD Hugues CAN 26.07.81 26071981002

17 4 BOCZKO Gabor HUN 01.04.77 01041977000
18 4 NOVOSJOLOV Nikolai EST 09.06.80 09061980000
19 4 TOURCHINE Igor RUS 15.05.82 15051982001
20 4 FERNANDEZ Silvio VEN 09.01.79 09011979001
21 4 GAROZZO Enrico ITA 21.06.89 21061989002
22 4 BRATTON Benjamin USA 18.06.85 18061985000
23 4 THOMPSON Soren USA 05.05.81 05051981001
24 4 CONFALONIERI Diego ITA 11.04.79 11041979000
25 4 JUNG Seung Hwa KOR 27.03.81 27031981001
26 4 BERAN Jiri CZE 18.01.82 18011982001
27 4 SOMFAI Peter HUN 02.04.80 02041980000
28 4 ALAA EL DIN FAYZ Ayman EGY 03.02.91 03021991000
29 4 VIDEIRA Joaquim POR 12.01.84 12011984000
30 4 LI Guojie CHN 15.10.85 15101985006
31 4 KAUTER Michael SUI 18.02.79 18021979000
32 4 CANTO Ignacio ESP 21.01.81 21011981000

33 2 LUCENAY Jean-Michel FRA 25.04.78 25041978000
34 2 TAGLIARIOL Matteo ITA 07.01.83 07011983002
35 2 SUKHOV Pavel RUS 07.05.88 07051988001
36 2 HEINZER Max SUI 07.08.87 07081987001
37 2 LIMARDO Ruben VEN 03.08.85 03081985000
38 2 SCHMITT Martin GER 30.04.81 30041981000
39 2 KELSEY Weston USA 24.08.81 24081981001
40 2 VERWIJLEN Bas NED 01.10.83 01101983000
41 2 KNEIP Christoph GER 07.01.80 07011980001
42 2 PELLETIER Vincent CAN 21.12.76 21121976000
43 2 ZAWROTNIAK Radoslaw POL 02.09.81 02091981000
44 2 YIN Lianchi CHN 12.01.84 12011984003
45 2 HEREY Anatoliy UKR 31.03.89 31031989001
46 2 KARUCHENKO Dmitriy UKR 15.01.80 15011980001
47 2 KHVOROST Maksym UKR 15.07.82 15071982001
48 2 JUNG Jin Sun KOR 24.01.84 24011984001
49 2 DONG Guotao CHN 08.03.80 08031980002
50 2 ALIMZHANOV Elmir KAZ 05.10.86 05101986001
51 2 MEDVEDEV Vitaliy UKR 07.05.83 07051983002
52 2 HUANG Chao CHN 29.03.85 29031985007
53 2 PARK Kyoung Doo KOR 03.08.84 03081984000
54 2 SCHMID Sven GER 21.01.78 21011978001
55 2 ESPANA David ESP 03.03.86 03031986001
56 2 SKOROBOGATOV Oleg RUS 18.02.69 18021969001
57 2 STEFFEN Benjamin SUI 08.03.82 08031982002
58 2 CANAS Kelvin VEN 06.08.87 06081987004
59 2 VELIKANOV Alexander RUS 19.09.88 19091988001
60 2 AVDEEV Anton RUS 08.08.86 08081986003
61 2 FRISELL Carl SWE 12.11.82 12111982001
62 2 MOTYKA Tomasz POL 08.05.81 08051981002
63 2 GLAZKOV Nikita RUS 16.04.92 16041992001
64 2 CORDEIRO Joao POR 08.03.87 08031987000

65 0 LAMBERT Mykael CAN 03.05.90 03051990002
66 0 INOSTROZA BUDINICH Paris A. CHI 22.09.72 22091972000
67 0 LIMARDO Francisco VEN 27.03.87 27031987001
68 0 MINOBE Kazuyasu JPN 15.07.87 15071987003
69 0 REIN Stephan GER 19.10.88 19101988000
70 0 WANG Lei CHN 20.03.81 20031981001
71 0 TSINIS Alexander USA 01.10.80 01101980000
72 0 GUSTIN Ronan FRA 17.08.87 17081987005
73 0 MARTINELLI Francesco ITA 23.08.78 23081978000
74 0 NICKEL Rolf CHI 17.05.91 17051991001
75 0 NESLUND Byron USA 27.06.88 27061988001
76 0 AREDE Pedro POR 07.10.88 07101988000
77 0 CAROZZO Stefano ITA 17.01.79 17011979002
78 0 AMBROZ Jakub CZE 12.07.86 12071986000
79 0 TIKHOMIROV Alexey RUS 02.06.83 02061983002
80 0 KHODOS Sergey RUS 19.07.86 19071986001
81 0 VUORINEN Niko FIN 08.06.89 08061989003
82 0 NISHIDA Shogo JPN 27.11.82 27111982002
83 0 BOUZAID Alexandre SEN 29.06.81 29061981001
84 0 CAPEK Martin CZE 14.09.83 14091983000
85 0 MATTERN Cody USA 23.02.81 23021981000
86 0 STAUB Florian SUI 01.10.90 01101990001
87 0 GRUNHAUSER Richard BRA 14.12.91 14121991001
88 0 BAUMGARTNER Ivan BRA 06.04.87 06041987005
89 0 DONG Chao CHN 05.02.88 05021988004
90 0 TRAGER Matthew ITA 16.04.88 16041988002
91 0 GANTSEVICH Igor CAN 07.07.88 07071988000
92 0 CANDEIAS Ricardo POR 22.07.84 22071984002
93 0 MORGOEV Vseslav RUS 15.06.86 15061986001
94 0 DOMINGUEZ Jose Felix ARG 12.12.83 12121983004
95 0 HURME Tommi USA 03.07.85 03071985002
96 0 ISCHER Valentin SUI 22.05.90 22051990002
97 0 VOMERO Nicholas USA 12.01.90 12011990001
98 0 BENNETT Thomas GBR 02.06.86 02061986001
99 0 LUNARDI Fabiano BRA 25.01.84 25011984009
100 0 MEJIAS Wolfgang VEN 04.03.83 04031983002
101 0 DUNCAN Corwin USA 10.03.89 10031989000
102 0 ZUBOV Fedor RUS 22.09.83 22091983001
103 0 DI MAGGIO Nicolas SUI 20.12.83 20121983002
104 0 HIRANO Yoshiki JPN 27.01.89 27011989004
105 0 MIRANDA Nicolas CHI 22.02.83 22021983004
106 0 ABAJO Jose Luis ESP 22.06.78 22061978000
107 0 LAMON Sebastien SUI 13.03.87 13031987000
108 0 KRUCZEK Piotr POL 30.01.88 30011988002
109 0 FAN Haibo CHN 28.02.92 28021992002
110 0 GASPAR Laszlo Gedeon ARG 05.08.89 05081989000
111 0 MESSMER Tobias SUI 13.05.88 13051988001
112 0 CARRILLO Omar MEX 25.03.89 25031989004
113 0 SAKAMOTO Keisuke JPN 02.02.84 02021984002
114 0 DA SILVA SOUZA Flavio SUI 15.09.89 15091989001
115 0 NICKEL Klaus CHI 06.04.89 06041989004
116 0 HEIDECKER Pascal CAN 31.07.91 31071991000
117 0 NYCZ Mateusz POL 11.02.89 11021989002
118 0 WOLFSON Kyle USA 18.12.81 18121981000
119 0 SUAREZ Javier COL 20.09.81 20091981000
120 0 DAMAS Jose Manuel VEN 06.11.86 06111986006
121 0 LAHTINEN Alexander FIN 28.02.91 28021991000
121 0 KITAMURA Naoyuki JPN 28.10.92 28101992002
123 0 OCHOA Gabriel MEX 01.09.87 01091987003
124 0 SERENELLI Ivo ARG 12.08.92 12081992010
125 0 FLORES GONZALEZ Mariano Gaston ARG 14.09.91 14091991001
126 0 SMITH Dwight USA 09.07.87 09071987000
127 0 ROTHFELD Andre BRA 08.10.93 08101993000
128 0 MEDLEY Gavin USA 25.02.92 25021992003
129 0 SCHWANTES Athos BRA 13.02.85 13021985002
130 0 GARCIA FONTES Diego URU 22.03.90 22031990005
131 0 LEPE Carlos CHI 14.09.88 14091988002
132 0 ANZIANO Santiago ARG 02.09.88 02091988002
133 0 GARCIA Alejandro ARG 25.11.77 25111977000
134 0 ALITISZ Valentin Andres ARG 07.03.69 07031969000
135 0 LEWIS James AUS 04.11.89 04111989003
136 0 COVANI Carlos Enrique ARG 30.12.67 30121967000
137 0 TACCANI Alessandro ARG 12.08.92 12081992002
138 0 REYES Sebastian COL 19.01.91 19011991004
139 0 LEMA CASTILLO Eduardo Javier ARG 21.02.84 21021984003
139 0 AVELLAR Fabiano BRA 14.01.73 14011973000
139 0 WILLIANS Tomas ARG 22.10.88 22101988004
142 0 REYEZ Manuel COL 21.09.92 21091992003
143 0 BAY COLOMBANO Emmanuel ARG 05.06.85 05061985001
144 0 CAMPOS RAMIREZ Gaspar ARG 04.01.81 04011981001
145 0 REYES Camilo COL 10.04.90 10041990004
146 0 PEREZ LLORET Gaston Alberto ARG 29.11.71 29111971000
147 0 DI MARTINO Gustavo ARG 13.01.65 13011965000


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 484 kertaa 19.6.2011 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Petra Rousu junnujen sisäisten voittoon
Kalvan SM-kisat 2013
Santeri Ylitervo minien sisäisten voittoon
Alexander Lahtiselle hieno sijoitus 32:n joukkoon Bernissä
Minien sisäiset siirtyvät
Roslander paras suomalainen Pariisin MC:ssä
HABDA hallitsi junnukalvan joukkue-SM-kisoja
OMS osallistui Amazing Ouluun
Allez'n maraton 2013
Viimeinen valmentajavierailu ohi

Suosituimmat uutiset

SM-mitalit seuroittain 2009
Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Vuoden 2007 Suomen mestarit
Naisten kalvan joukkue-SM 2007
Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa

Viimeisimmät kommentit

Onko OMS-uutinen?
Hienoa!
Kiitokset hienoista kisoista!
Vastauksia
Muutama kysymys
Hiihtolomallakin treenataan
Opareita floretilla & kalvalla
Hienoa Sofia ja Elisa!
Taulukoiden päivitys
Uusi yritys

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Uutisia voi nyt kommentoida
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 13240 kertaa)
( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 10553 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 3869 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 3542 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 2514 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 2511 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 2419 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 2293 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 2199 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 2164 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa (katsottu 2153 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 1965 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit (katsottu 1848 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 1839 kertaa)
( 4.2.2008) Nikeltä miekkailukenkä (katsottu 1831 kertaa)
(18.11.2009) Vammaistoiminnan aktiivi toivoo saleilta esteettömyyttä (katsottu 1804 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa (katsottu 1764 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 1721 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 (katsottu 1713 kertaa)
( 28.5.2007) Sisäiset kilpailut III/2007 (katsottu 1710 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 3869 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 3542 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 2514 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 2199 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 1449 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 2419 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 1848 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 2293 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 1430 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 2153 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 1713 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1965 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1441 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 1529 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 1352 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 1305 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 934 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 1258 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1202 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1839 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 12.4.2013) Onko OMS-uutinen? (SK: HUMU-ryhmä törsäsi, kopioi ja petti) -Risto D
( 5.1.2013) Hienoa! (Ouluun eniten SM-mitaleita 2012) -Teemu Tokola
( 18.6.2012) Kiitokset hienoista kisoista! (Jännittäviä mittelöitä Oulun Kesäkisoissa) -Timo Hirvelä
( 23.5.2012) Vastauksia (Johtokunta tiedottaa 1) -Tanja
( 15.5.2012) Muutama kysymys (Johtokunta tiedottaa 1) -Minna
( 5.3.2012) Hiihtolomallakin treenataan (James MacRae kahden kuukauden vierailulle Ouluun) -Ruusa
( 15.1.2012) Opareita floretilla & kalvalla (Ruusa Degerman valmentajakoulutuksessa Budapestissa) -Ruusa
(29.11.2011) Hienoa Sofia ja Elisa! (Oulun Miekkailuseuralle ensimmäinen säilän SM-mitali!) -Risto
(15.11.2011) Taulukoiden päivitys (Merikoski-malja huipentuu - vuoden viimeiset sisäiset alkavat!) -Sari
(12.11.2011) Uusi yritys (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
(12.11.2011) Teemun haastatelu YLEssä (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
( 1.11.2011) Onnea (OMS hyviin tuloksiin floretin joukkue-SM-kisoissa) -Reijo
(29.10.2011) pikatulokset (Oululaiset kamppailevat floretin SM-mitaleista viikonloppuna) -
(17.10.2011) Kiitos kaikille osallistujille (Weteraanien syksyn kilpakausi alkuun) -
( 4.10.2011) POLARIN NAISTEN JOUKKUEKALPA (Polar-miekkailukilpailu käytiin jo 8. kerran) -Sari
( 7.9.2011) Kuva treenivuoroista lisätty (Syksyn miekkailuvuorot Oulussa) -Jouni Alanärä
( 22.7.2011) Yhteispisteet väärin (Ilmailuviisiottelun voittoputki katkesi sotilaiden MM-kisoissa) -toimitus
( 13.6.2011) Kuvia kisoista (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -
( 13.6.2011) Korjaus uutiseen (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -Toimitus
( 26.5.2011) Kovaa kyytiä :) (Lena Tallroth-Kockille 10. henkilökohtainen SM) -Minna

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 1051 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 918 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 1764 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 1019 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 955 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 2511 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 1002 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 908 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 1011 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 1238 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 2164 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 13240 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 1147 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 1065 kertaa)
( 3.2.2009) OMS:lle tasa-arvoisen liikuntakulttuurin tunnustuspalkinto - 2 kommenttia (katsottu 799 kertaa)
( 19.2.2010) Pauluksen kv-kisakiertue jatkuu - 2 kommenttia (katsottu 873 kertaa)
( 12.6.2011) Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän - 2 kommenttia (katsottu 1066 kertaa)
( 15.5.2012) Johtokunta tiedottaa 1 - 2 kommenttia (katsottu 669 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 829 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 696 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
2
2007
2013
A
Achim Peters
aikataulu
Akateeminen SM
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anni Herranen
Annina Laine
Antte Hietaharju
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
Birmingham International
blogit
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaalit
D
Dennis Bade
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
EFC
EKM
Elisa Heroja
elokuvat
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
Eurosport
F
Facebook
FIE
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
G
Gabor Totola
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
Herman Bonner
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
I
Ilkka Hartikainen
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmavoimat
Ilona Syvälä
In Memoriam
IRC
Irene Enright
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
J
Jaakko Paavolainen
Jan Bade
johtokunta
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kausikatsaus
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
KOK
kolmiottelu
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
lisenssi
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marja-Liisa Someroja
masters
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
MC 2011
MC 2013
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
miekkailijoiden tuki
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nuori Suomi
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
Opetusministeriö
oppitunnit
Oppituntimaksut
Oskari Taponen
osuma-alue
Oulu
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Kenttä
Outi Supponen
P
Paha perhe
Pál Schmitt
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM2004
PM2008
PM2011
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Rio 2016
Rio de Janeiro
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
sali
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Samuel Tokola
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM5L
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
Suvi Lehtonen
syyskokous
syysliittokokous
säilä
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
Tanja Tammimies
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Tero Hakkarainen
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Trekanten
Trekanten International
Tukholma
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
U
U23
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumitali
uudistus
uutiset
V
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
Viikkosavo
viisiottelu
Ville Elonheimo
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Oulun Miekkailuseura ry.
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Saaristonkatu 22
Oulu, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit