Julkaistu: Perjantai, 31.12.2004
Valmennusjohdon katsaus kuluneeseen ja tulevaan kauteen
Syyskausi (1.9.-31.12.) on päättynyt. Kuluneella kaudella:
Mainittava on myös OMS:n panos Rovaniemen Miekkailijoiden perustamiseen siellä pidetyn alkeiskurssin muodossa ja siihen että Pohjois-Suomen alueella on nyt toinenkin aktiivisesti harjoitteleva miekkailuseura.
Tämän lisäksi OMS osallistui
Kauden aikana seurasta osallistui kilpailuihin miekkailijoita seuraavasti:
Miekkailuliiton virallisessa luokittelussa OMS:n korkeimmat sijat olivat kauden lopussa:
Valmentajien puolesta kiitän kaikkia seuran miekkailijoita kuluneestakaudesta. Se oli kaikin puolin onnistunut, siitä kiitos teille.
Samalla lyhyt katsaus tulevaan kauteen (1.1.-30.4.):
Harjoituksia pidetään edelleen neljä kertaa viikossa, mikä mahdollistaa itselle sopivien harjoituksien löytämisen sekä toisaalta myös usein ja aktiivisesti harrastamisen. Alkukauden myötä tullaan myös saamaan seuraan uusia ohjaajia, minkä myötä valmennusresurssit kasvavat merkittävästi ja yksittäisiin miekkailijoihin voidaan keskittyä entistä paremmin.
On kaikki syy uskoa, että tuleva kausi ylittää edelliset sekä harjoitusaktiivisuudessa että yksilötasolla miekkailijoiden kehittymisessä. Lisäksi Särestö Openiin osallistumassa olevien määrä osoittaa, että saamme kasvatettua merkittävästi myös kilpailevaa harrastajakuntaamme. Tärkeäksi mittariksi tässä suhteessa muodostuu myös kesäkuussa järjestettävä seuraava kansallinen kilpailumme.
Muutoksena aiempaan harjoitusjärjestelmään tullaan jatkossa järjestämään säännöllisesti seuran sisäisiä kilpailuja. Nämä pidetään keskiviikon ja perjantain harjoitusten yhteydessä ja niissä päästään ottelemisen lisäksi harjoittelemaan tuomitsemista ja kilpailujen läpivientiä. Talvikauden sisäiset kilpailut järjestetään seuraavasti:
Nähdään ensi viikolla uuden kauden ensimmäisissä harjoituksissa!
Miekkailuterveisin,
Teemu
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.