Julkaistu: Lauantai, 23.10.2010
Pariisin MM-kilpailut lähestyvät, ja maajoukkuehaastatteluissa on tällä kertaa vuorossa Tampereen Kalpaveljien Suvi Lehtonen.
Aloitit miekkailun vasta 19-vuotiaana vuonna 2002. Olisitko uskonut, että kahdeksan vuotta myöhemmin olet miekkailemassa maailman parhaiden joukossa MM-kilpailuissa?
Sellaisesta en silloin osannut edes unelmoida. Aloitin harrastuspohjalta, ja ajattelin että katsotaan mihin se johtaa. Pelkästään kilpaileminen tuntui suurelta kynnykseltä alkuvaiheessa, eli kyllä tämä kaikki on ollut uskomatonta.
Milloin rupesit tosissaan tavoittelemaan menestystä miekkailijana?
Pari ensimmäistä vuotta tietysti meni hapuillessa, mutta sitten jossain vaiheessa tajusin, että riittävällä harjoittelulla voisin tarjota hyvän vastuksen aika monelle miekkailijalle. Ja ruokahaluhan tunnetusti kasvaa syödessä.
Onko Tampereella asuminen tehnyt valmentautumisesta ja kisoihin valmistautumisesta hankalaa verrattuna siihen, että asuisit esimerkiksi pääkaupunkiseudulla?
Kyllä ja ei. Toisaalta on vaikeampaa osallistua yhteisiin harjoituksiin ja leireihin, ja matkustamista tulee jonkin verran enemmän. Toisaalta taas olen saanut harjoitella täällä Tampereella omassa rauhassani ja keskittyä täysipainoisesti omaan harjoitteluuni. Joskus on parempi, että saa ottaa vähän etäisyyttä, varsinkin ennen kisoja.
Mitkä ovat tavoitteesi Pariisin kisoissa?
Jos realistisesti ajatellaan, minulle olisi hyvä suoritus, jos pääsisin miekkailemaan toisena päivänä eli sijoittuisin 64. joukkoon. Kaikki siitä eteenpäin olisi tietysti plussaa.
Suvin urheilijafaktat
Syntymäaika: | 9.6.1983 |
---|---|
Seura: | Kalpaveljet (Tampere) |
Valmentaja: | Ivan Blagoev |
Siviilisääty: | naimaton |
Opiskelupaikka: | Tampereen yliopisto |
Kätisyys: | oikea |
Ase: | kalpa |
Aloittanut miekkailun: | 2002 |
Harjoitusmäärä/viikko: | 4 - 6 krt/vko |
Parhaat saavutukset: | PM 2009: 14. sija SM 2010: 5. sija Satelliitti MC Kööpenhamina 2009: 3. sija Satelliitti MC Turku 2006: 3. sija Kv. kilpailu Würzburg Saksa 2010: 2. sija |
(Teemu Tokola) -
Maailmanmestaruuskisoissa Pariisissa marraskuussa 2010 Suomea edustetaan ainoastaan kalvassa. Naisten maajoukkueessa miekkailevat Hilla Hämäläinen (YM), Zsofia Olah (KaVe), Catharina Kock (HFM) sekä Suvi Lehtonen (KaVe) ja miesten maajoukkueessa Dennis Bade (EM), Alexander Lahtinen (HFM), Paulus Tokola (OMS) sekä Niko Vuorinen (HFM). (Lähde: Suomen Miekkailuliitto)