Julkaistu: Maanantai, 16.8.2010
Pariisin marraskuussa järjestettävien MM-kilpailujen lipunmyynti on sujunut kovaa vauhtia, ja osa kilpailuista on jo loppuunmyytyjä. Miekkailukilpailut ovat harvassa maassa niin suosittuja, että niistä perittäisiin pääsymaksuja, mutta Ranskassa tätä ongelmaa ei ole: kiinnostusta riittää kotimaastakin reilusti, ja matkakohteena Pariisi houkuttelee varmasti myös paljon kisaturisteja. Suomestakin on kilpailuun lähdössä kisaturisteja, muiden muassa Tapanilan Erän Mats Wikström ja Ilkka Vertanen varasivat lippunsa jo hyvissä ajoin elokuun alkupuolella. "Katsomme säilän finaalit ja kalvan koko hoidon", kertoo Mats Facebook-sivullaan.
Oulustakin saattaa paikalle olla lähdössä kisaturisteja: "Olen toivonut voivani lähteä Pariisin MM-kisoihin", kertoo Teemu Tokola. "Lippujen ostot ja järjestelyt vaan ovat siitä kiinni, nimitetäänkö Paulus MM-kisajoukkueeseen - EM-kisojen perusteella nimitys pitäisi kyllä olla tulossa, mutta odottelemme tässä vielä liiton virallista päätöstä", hän jatkaa.
Myös ensi vuonna on luvassa MM-kisoille hieno matkailukohde, kun kisat järjestetään Italiassa.
(Teemu Tokola) -