Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Oulun Miekkailuseura ry

Terävässä seurassa vuodesta 2002

Jäsensivuille - Merikoski-malja - English

Oulun miekkailuseuran uutisia

Tervetuloa Oulun Miekkailuseuran uutissivustolle!


Suomalaiset tasapaksuihin tuloksiin EM-kisoissa

Alexander Lahtinen Dennis Bade EM 2010 kalpa Niko Vuorinen Paulus Tokola

Julkaistu: Maanantai, 19.7.2010


Suomalaisten mieskalpamiekkailijoiden tiukka paikka oli edessä maanantaina, jolloin Oulun Miekkailuseuran Paulus Tokola, Espoon Miekkailijoiden Dennis Bade sekä Helsingin Miekkailijoita edustavat Niko Vuorinen ja Alexander Lahtinen aloittivat kisaurakkansa Leipzigin EM-kilpailuissa. Panoksena olivat EM-menestyksen lisäksi marraskuun MM-kilpailun kisapaikat, sillä liiton kriteerien mukaan MM-kisojen osallistujat valitaan EM-kilpailun näyttöjen perusteella.

Kisan myötä nähtiin, että Suomen kärki on tällä hetkellä miesten osalta leveä ja sen suoritukset säännönmukaisia, mutta suomalaisjuhlia ei tällä kertaa saatu: kaikkien tie nousi pystyyn viimeistään ensimmäisellä uloslyöntikierroksella.

Paulus Tokola ja Dennis Bade voittivat alkuerissään kaksi ottelua, Niko Vuorinen ja Alexander Lahtinen kumpikin kolme. Tämä suoritus riitti kaikilla jatkopaikkaan, mutta kukin suomalainen vuorollaan hävisi ensimmäisen ottelunsa.

Parhaiten pärjäsi alkuerien jälkeen parhaimmaksi sijoitettu Niko Vuorinen, joka hävisi ottelunsa Belgian Evert Bleussille tiukimmalla mahdollisella tavalla luvuin 14 - 15 oltuaan vain kymmenen sekuntia ennen ottelun päättymistä 14 - 13-johdossa. Alkuerässä Niko otteli vakuuttavasti, ja kolme hävittyäkin ottelua olisivat voineet helposti päättyä toisinkin - olihan joukossa kaksi 4 - 5-tappiota ja yksi tappio luvuin 3 - 5. Nikon loppusijoitus oli 68. Facebook-sivullaan Niko kommentoi olleensa tyytyväinen alkueriin, mutta uloslyöntiottelustaan hän tyytyi toteamaan, että "kaikin puolin oli aika kelvoton ottelu".

Alkuerässä myös hyvin miekkaillut Alexander Lahtinen puolestaan hävisi Romanian Cosmin Kortyanulle luvuin 11 - 15. Alkuerä meni myös Alexin osalta nappiin, ja hän pääsi ottelemaan siellä myös FIE:n kalparankingissä vielä muutama kuukausi sitten ykkösenä ollutta Ranskan Gauthier Grumieria vastaan. Tätä vastaan tullut 1 - 5-tappio olikin ainut selvempi tappio. Alexanderin lopputulos oli 73. sija.

Dennis Bade puolestaan sijoittui sijalle 83 hävittyään uloslyöntiottelunsa Sveitsin Sebastien Lamonille luvuin 10 - 15. Alkuerissä Denniksellä meni vaihtelevasti: pari selvää voittoa, pari selvää tappiota ja pari tiukempaa tappiota. Vuoden 2007 MM-kilpailuissa loistavasti 16:n joukkoon miekkailleelle Dennikselle tulos oli kuitenkin varmasti pettymys: Pietarin kisojen jälkeen ei vastaavaa onnistumista ole vielä tullut, ja Lontoon kisoja ajatellen tulostaso pitäisi saada nousuun nykyisestä.

Arvokisadebyyttinsä Leipzigissa miekkaillut Oulun Miekkailuseuran Paulus Tokola miekkaili pitkälti samankaltaisen tuloksen muiden suomalaisten kanssa: kaksi voittoa alkuerissä, ja uloslyöntiottelussa tappio tuli Puolan Tomasz Motykalle luvuin 10 - 15. Ensimmäisen erän jälkeen Paulus johti vielä 8 - 6, mutta toisessa erässä puolalainen ei enää antanut paikkoja osumille. "Ottelun alkaessa paikalla oli yksi puolalaisvalmentaja, ensimmäisen erän loppupuolella jo kaksi, ja erätauolla paikalla oli jo koko Puolan valmennusjohto antamassa neuvoja vastustajalle", Paulus kertoo. Vastustaja oli Paulukselle sinänsä juuri sopivanlainen, mutta kun tämä sai Pauluksen parhaat pistopaikat tukittua toisessa erässä, pääsi johtoon ja sai pahimmat paineet pois, niin Paulus jäi lopulta selvästi jalkoihin. Kisadebyyttinä jatkoon pääsy ja 86. sija olivat kuitenkin hyviä suorituksia.

"Suomalaiset ovat olleet tänä keväänä jopa harmillisen tasaisia suorituksissaan", toteaa Oulun Miekkailuseuran valmennuspäällikkö Teemu Tokola. "Kevään maailmancupin osakilpailujen perusteella voi sanoa, että suomalaisten taso on pari-kolme voittoa alkuerässä, jatkoon ja ulos ensimmäisen tai toisen uloslyöntiottelun jälkeen", hän jatkaa. Valitettavaa tietysti on, ettei kenellekään osunut kohdalle nappionnistumista, vaikka etenkin Niko Vuorisella sellaiseen selvä paikka olikin.

Millä taso saadaan sitten jatkossa nousemaan, siihen seuran valmennuspäälliköllä ei ole suoraa vastausta: "Suomella on nyt tasainen joukkue, ja siten kotimaassakin saadaan aikaan hyvää kilpailua. Riittävällä treenillä, ulkomaanleireillä ja aktiivisella maailmancupin kiertämisellä edellytykset tulosten paranemiselle ovat olemassa, muutoinkin kuin satunnaisten onnistumisten myötä. Mutta pitää tietysti muistaa se, että kun puhutaan vaikka 64:n joukosta arvokisoissa tai mc-kilpailuissa, puhutaan erittäin valikoituneesta, kovatasoisesta ja ammattimaisesti valmentautuvasta joukosta - säännöllisen paikan lunastaminen siitä joukosta on erittäin haastavaa."

Entä sitten seuran oma maajoukkuemies - mitkä ovat Pauluksen tulevaisuudennäkymät? "Paulus on parantanut menoaan koko ajan, ja tänä keväänä myös valmistautuminen ja harjoittelu on saatu tyydyttävälle tasolle. Nyt otetaan oppia tämän kisan kokemuksista ja lähdetään nostamaan tasoa entisestään", valmennuspäällikkö Teemu Tokola toteaa. "Näin tasaisilla suorituksilla uskon, että koko EM-joukkue nimetään myös Pariisin MM-kilpailuihin marraskuulle, joten harjoittelussa tähdätään nyt sinne."

Kilpailun voitti Ranskan Jean-Michel Lucenay. Viron Nikolai Novosjolov miekkaili erinomaisesti, mutta karsiutui kuudentoista kierroksella ja jäi yhdeksänneksi.

1. FRA LUCENAY Jean-Michel 1978
2. HUN BOCZKO Gabor 1977
3. POL ZAWROTNIAK Radoslaw 1981
3. RUS SUKHOV Pavel 1988
5. FRA GRUMIER Gauthier 1984
6. ITA ROTA Alfredo 1975
7. ITA TAGLIARIOL Matteo 1983
8. SUI HEINZER Max 1987
9. EST NOVOSJOLOV Nikolai 1980
10. ITA PIZZO Paolo 1983
11. ROU POP Adrian 1985
12. RUS TIKHOMIROV Alexey 1983
13. SUI KAUTER Fabian 1985
14. ESP ABAJO Jose Luis 1978
15. POR AREDE Pedro 1988
16. POR CORDEIRO Joao 1987
17. HUN SOMFAI Peter 1980
18. SRB NIKOLIC Danilo 1982
19. CZE BERAN Jiri 1982
20. POL ANDRZEJUK Robert 1975
21. UKR REYZLIN Igor 1984
22. GER KNEIP Christoph 1980
23. UKR NIKISHIN Bogdan 1980
24. GER SCHMITT Martin 1981
25. SUI STEFFEN Benjamin 1982
26. FRA JEANNET Jerome 1977
26. ITA GAROZZO Enrico 1989
28. UKR KHVOROST Maksym 1982
29. POL MIKOLAJCZAK Krzysztof 1984
30. GBR BENNETT Thomas 1986
31. CZE POKORNY Richard 1991
32. ISR LEVIT Doron 1976
33. GER FIEDLER Jörg 1978
34. FRA ROBEIRI Ulrich 1982
35. ROU ARKOSI Bertalan 1982
36. GBR WILLIS Jonathan 1981
37. NED VERWIJLEN Bas 1983
38. UKR KARUCHENKO Dmitriy 1980
39. GBR PERRY Nicholas 1984
40. LTU TCHALDIN Nikolay 1975
41. RUS KHODOS Sergey 1986
42. NOR BACKER Fredrik 1987
43. SWE FRISELL Carl 1982
44. LUX COLLING Michel 1984
45. NED KARDOLUS Arwin 1964
46. ESP CANTO Ignacio 1981
47. BLR KUZMICH Siarhei 1978
48. HUN REDLI Andras 1983
49. POL MOTYKA Tomasz 1981
50. LAT GUSEVS Genadijs 1971
51. AUT MATHE Jorg 1982
52. SUI LAMON Sebastien 1987
53. LTU KRASIKOVAS Tomas 1984
53. BLR CHARTOVICH Artsiom 1988
55. BLR SOKOLOVSKI Vitali 1992
56. ISR BESKIN Grigori 1987
57. HUN IMRE Geza 1974
58. EST ALLIKA Marno 1982
59. ROU KORTYANU Cosmin 1987
60. BUL DOBREV Deyan 1975
61. POR VIDEIRA Joaquim 1984
62. BEL BLEUS Evert 1987
63. TUR KARADENIZ Okan 1993
64. RUS AVDEEV Anton 1986
65. ESP ALVARADO Marius 1985
66. SVK CIPAR Stefan 1988
67. BLR SAZONAU Yauheni 1989
68. FIN VUORINEN Niko 1989
69. SWE FORSSE Tor 1972
70. MON MOUFLARD Roland 1985
71. NOR TORKILDSEN Sturla 1981
72. SRB STOJADINOVIC Igor 1987
73. FIN LAHTINEN Alexander 1991
74. EST LIIMETS Aivar 1980
75. AUT KAINZ Philipp 1984
76. NED DE VRIES Matthijs 1989
77. POR CANDEIAS Ricardo 1984
78. SWE SAMUELSSON Anton 1990
79. DEN VON DER OSTEN Frederik 1993
80. BEL FERAGE Thibault 1988
81. ARM GHAZARYAN Mikayel 1987
82. ESP FONT Marc 1981
83. FIN BADE Dennis 1985
84. TUR UZUNAY Mert 1990
85. BUL STOEV Martin 1988
86. FIN TOKOLA Paulus 1983
87. ARM AVETISYAN Edgar 1986
88. SRB NIKOLIC Luka 1990
eliminated in round 1
89. ROU SZILAGYI Adrian 1987
90. LTU SVELNYS Ramunas 1988
90. TUR SENDUT Emir 1992
92. NOR MOERCH Claus 1976
93. LAT SJANITA Jurijs 1988
94. CZE AMBROZ Matyas 1986
95. NOR PIASECKI Bartosz 1986
96. BUL MARINOV Kiril 1988
97. TUR SIR Guray 1981
98. SWE ALSTON Vincent 1989
99. DEN JORGENSEN Patrick 1991
100. ISR AJZENSTADT Ido 1984
101. ISR ROZENBLAT Amit 1975
102. AUT SCHMID Florian 1985
103. LAT KALNINS Normunds 1964
104. CRO DEBIC Ozren 1979
105. IRL FENWICK Andrew 1987
106. EST PRIINITS Sten 1987
106. MDA PAHOTIN Anton 1990
108. GER SCHMID Sven 1978
109. CRO SOUREK Dino 1985
110. LAT SILINS Arturs 1989
111. CZE COUFAL Zdenek 1977
112. DEN JORGENSEN Philippe 1989
113. LTU SENIUTA Jurijus 1974
114. MKD PETROVSKI Dimitar 1980


(Teemu Tokola) - Uutista on katsottu 660 kertaa 19.7.2010 jälkeen.

Kommentit

Kirjoita kommentti tähän uutiseen LÄHETTÄJÄN IP-OSOITE KIRJATAAN YLÖS JA KAIKISTA VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ TEHDÄÄN ILMOITUS
Kommentti julkaistaan tällä nimellä
Pahoittelemme hassua kysymystä - sillä yritetään estää mainosohjelmia kirjoittamasta palstalle.
Ytimekäs otsikko
Kirjoita viestisi tähän.

Haku

Hae sanoja uutisista

Muuta

Tuoreimmat uutiset

Floretin sisäisissä tiukkaa taistelua
Petra Rousu junnujen sisäisten voittoon
Kalvan SM-kisat 2013
Santeri Ylitervo minien sisäisten voittoon
Alexander Lahtiselle hieno sijoitus 32:n joukkoon Bernissä
Minien sisäiset siirtyvät
Roslander paras suomalainen Pariisin MC:ssä
HABDA hallitsi junnukalvan joukkue-SM-kisoja
OMS osallistui Amazing Ouluun
Allez'n maraton 2013

Suosituimmat uutiset

SM-mitalit seuroittain 2009
Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi
Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus
Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle
Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Vuoden 2007 Suomen mestarit
Naisten kalvan joukkue-SM 2007
Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset
Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa

Viimeisimmät kommentit

Onko OMS-uutinen?
Hienoa!
Kiitokset hienoista kisoista!
Vastauksia
Muutama kysymys
Hiihtolomallakin treenataan
Opareita floretilla & kalvalla
Hienoa Sofia ja Elisa!
Taulukoiden päivitys
Uusi yritys

Eniten kommentteja

Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa
Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa
Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää
Paulus nimettiin maajoukkueeseen
Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille
Oulun Miekkailuseura sai oman salin
Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys
Sisäiset kilpailut V/2008
Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan
Uutisia voi nyt kommentoida

Suosituimmat uutiset

Katsotuimmat uutiset

(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 (katsottu 13241 kertaa)
( 1.9.2010) Kaleva uutisoi MM-valinnan näyttävästi (katsottu 10556 kertaa)
( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus (katsottu 3874 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle (katsottu 3545 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa (katsottu 2516 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin (katsottu 2514 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit (katsottu 2421 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 (katsottu 2294 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset (katsottu 2202 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa (katsottu 2165 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa (katsottu 2155 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin (katsottu 1969 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit (katsottu 1850 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen (katsottu 1843 kertaa)
( 4.2.2008) Nikeltä miekkailukenkä (katsottu 1834 kertaa)
(18.11.2009) Vammaistoiminnan aktiivi toivoo saleilta esteettömyyttä (katsottu 1805 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa (katsottu 1765 kertaa)
( 25.2.2008) Zagrebin floretin juniori-MC-kilpailu (katsottu 1723 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 (katsottu 1715 kertaa)
( 28.5.2007) Sisäiset kilpailut III/2007 (katsottu 1712 kertaa)

Eniten muualta linkitetyt uutiset

( 27.7.2007) Suomelle sotilasilmailu-5-ottelun maailmanmestaruus - 163 linkkiä muualta (uutista katsottu 3874 kertaa)
( 17.1.2005) Kilpailu- ja toimitsijakielto Jan Badelle - 139 linkkiä muualta (uutista katsottu 3545 kertaa)
( 22.8.2008) Suomalaiset ylivoimaisia sotilasilmailu-5-ottelussa - 125 linkkiä muualta (uutista katsottu 2516 kertaa)
( 3.2.2008) Oulun ensimmäisten kolmiottelukilpailujen tulokset - 103 linkkiä muualta (uutista katsottu 2202 kertaa)
( 4.2.2009) Nuoret huippumiekkailijat saivat OK:n tukea - 99 linkkiä muualta (uutista katsottu 1451 kertaa)
(10.12.2007) Vuoden 2007 Suomen mestarit - 98 linkkiä muualta (uutista katsottu 2421 kertaa)
(22.12.2006) Vuoden 2006 SM-mitalistit - 95 linkkiä muualta (uutista katsottu 1850 kertaa)
( 8.12.2007) Naisten kalvan joukkue-SM 2007 - 91 linkkiä muualta (uutista katsottu 2294 kertaa)
(21.12.2008) Suomen mestarit 2008 - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 1432 kertaa)
( 7.10.2007) Polar-miekkailukilpailu 2007 tulokset - kalpa - 88 linkkiä muualta (uutista katsottu 2155 kertaa)
( 25.1.2008) Yliopiston urheilumitalit 2007 - 86 linkkiä muualta (uutista katsottu 1715 kertaa)
(13.12.2008) Minijuniorien Merikoski-malja 2008 ratkaistiin - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1969 kertaa)
( 16.3.2009) Ruusa voittoon Erkki Kerttula Memorialissa - 82 linkkiä muualta (uutista katsottu 1443 kertaa)
( 16.1.2010) Carolina Fusoni kovaan tulokseen Pisassa - 80 linkkiä muualta (uutista katsottu 1530 kertaa)
( 30.1.2007) Yliopisto palkitsi myös miekkailijoita - 78 linkkiä muualta (uutista katsottu 1354 kertaa)
( 23.3.2009) Sunnuntaina oli turkulaisten vuoro juhlia - 76 linkkiä muualta (uutista katsottu 1307 kertaa)
(29.10.2008) Espoo Masters -kilpailun tulokset - 69 linkkiä muualta (uutista katsottu 937 kertaa)
( 24.8.2008) 3- ja 4-ottelun SM-kisojen tulokset - 56 linkkiä muualta (uutista katsottu 1260 kertaa)
( 26.4.2009) Floretin junnu-SM-kilpailuista tulossa iso tapahtuma - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1204 kertaa)
( 6.2.2009) Dennis Bade sai jatkoa OPM:n urheilija-apurahalleen - 55 linkkiä muualta (uutista katsottu 1843 kertaa)

Kommentit

Viimeisimmät kommentit

( 12.4.2013) Onko OMS-uutinen? (SK: HUMU-ryhmä törsäsi, kopioi ja petti) -Risto D
( 5.1.2013) Hienoa! (Ouluun eniten SM-mitaleita 2012) -Teemu Tokola
( 18.6.2012) Kiitokset hienoista kisoista! (Jännittäviä mittelöitä Oulun Kesäkisoissa) -Timo Hirvelä
( 23.5.2012) Vastauksia (Johtokunta tiedottaa 1) -Tanja
( 15.5.2012) Muutama kysymys (Johtokunta tiedottaa 1) -Minna
( 5.3.2012) Hiihtolomallakin treenataan (James MacRae kahden kuukauden vierailulle Ouluun) -Ruusa
( 15.1.2012) Opareita floretilla & kalvalla (Ruusa Degerman valmentajakoulutuksessa Budapestissa) -Ruusa
(29.11.2011) Hienoa Sofia ja Elisa! (Oulun Miekkailuseuralle ensimmäinen säilän SM-mitali!) -Risto
(15.11.2011) Taulukoiden päivitys (Merikoski-malja huipentuu - vuoden viimeiset sisäiset alkavat!) -Sari
(12.11.2011) Uusi yritys (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
(12.11.2011) Teemun haastatelu YLEssä (Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi) -Ree
( 1.11.2011) Onnea (OMS hyviin tuloksiin floretin joukkue-SM-kisoissa) -Reijo
(29.10.2011) pikatulokset (Oululaiset kamppailevat floretin SM-mitaleista viikonloppuna) -
(17.10.2011) Kiitos kaikille osallistujille (Weteraanien syksyn kilpakausi alkuun) -
( 4.10.2011) POLARIN NAISTEN JOUKKUEKALPA (Polar-miekkailukilpailu käytiin jo 8. kerran) -Sari
( 7.9.2011) Kuva treenivuoroista lisätty (Syksyn miekkailuvuorot Oulussa) -Jouni Alanärä
( 22.7.2011) Yhteispisteet väärin (Ilmailuviisiottelun voittoputki katkesi sotilaiden MM-kisoissa) -toimitus
( 13.6.2011) Kuvia kisoista (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -
( 13.6.2011) Korjaus uutiseen (Kesäkisat 2011 keräsi hyvän osanottajamäärän) -Toimitus
( 26.5.2011) Kovaa kyytiä :) (Lena Tallroth-Kockille 10. henkilökohtainen SM) -Minna

Eniten kommentoidut uutiset

( 4.3.2010) Paulus miekkailu-uransa tähänasti kovimmassa paikassa - 9 kommenttia (katsottu 1052 kertaa)
( 30.8.2009) Historiallisen miekkailun seminaari Oulussa - 7 kommenttia (katsottu 1765 kertaa)
( 10.6.2009) Kesäkisoissa kokeiltiin uutta joukkuekisajärjestelmää - 7 kommenttia (katsottu 921 kertaa)
( 1.6.2010) Paulus nimettiin maajoukkueeseen - 6 kommenttia (katsottu 1022 kertaa)
( 17.5.2009) Paulus miekkaili kalvan SM-pronssille - 5 kommenttia (katsottu 957 kertaa)
(31.12.2009) Oulun Miekkailuseura sai oman salin - 5 kommenttia (katsottu 2514 kertaa)
( 12.5.2009) Kalvan SM-kisoilla loistava medianäkyvyys - 4 kommenttia (katsottu 910 kertaa)
(27.11.2008) Sisäiset kilpailut V/2008 - 4 kommenttia (katsottu 1013 kertaa)
( 28.1.2009) Puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö saivat pojan - 4 kommenttia (katsottu 1244 kertaa)
(19.11.2008) Uutisia voi nyt kommentoida - 4 kommenttia (katsottu 1004 kertaa)
(20.11.2010) Sofian säilän SM-kisat loukkaantumisen myötä pettymykseen - 3 kommenttia (katsottu 1149 kertaa)
( 23.8.2009) OMS menestyi veteraanien SM-kisoissa - 3 kommenttia (katsottu 1066 kertaa)
( 28.9.2009) Ruusa ja Paulus floretin voittoon Polarissa - 3 kommenttia (katsottu 2165 kertaa)
(15.12.2009) SM-mitalit seuroittain 2009 - 3 kommenttia (katsottu 13241 kertaa)
(30.10.2011) Teemu Tokola floretin Suomen mestariksi - 2 kommenttia (katsottu 698 kertaa)
(16.11.2009) OMS uusi miesten floretin joukkuesuomenmestaruuden - 2 kommenttia (katsottu 830 kertaa)
( 13.3.2009) Liiton rankingjärjestelmä uusiksi? - 2 kommenttia (katsottu 767 kertaa)
( 31.3.2008) Riita balettitulkinnasta johti kaksintaisteluun v. 1958 - 2 kommenttia (katsottu 1183 kertaa)
(28.12.2009) Oululaisnuoret matkalla maailmalle tammikuussa - 2 kommenttia (katsottu 931 kertaa)
( 25.8.2010) Paulus valittu MM-kilpailuihin - 2 kommenttia (katsottu 780 kertaa)

Hakutoiminnot

Sanahaku

Etsi uutisteksteistä seuraavia sanoja:


Asiasanahaku

Asiasana (erottele useammat asiasanat puolipisteillä):


Asiasanat

Valitse asiasana seuraavasta listasta, niin näet kaikki kyseiseen asiasanaan liittyvät uutiset.
Alisher Usmanov
blogit
Helea Tokola
Kalle Laine
U23
veteraanit
2
2007
2013
A
Achim Peters
aikataulu
Akateeminen SM
Aleksei Shabunin
Alexander Lahtinen
Alexandre Allione
Alisher Usmanov
alkeiskurssi
Alkeiskurssit
alkeisseminaari
Allez kalpamaraton
Allez-kalpamaraton
Amazing Oulu
András Koroknay-Pál
Andrea Baldini
Anna Leppävuori
Anna Salminen
Anna-Maria Raudaskoski
Anni Herranen
Annina Laine
Antte Hietaharju
apurahat
Ariana Olivia Peters
Arma Ulea
Arttu Pulkkinen
arvokisakriteerit
arvonta
aselakimuutos
Ateena
B
Baku
Belgian mestaruus
Belgrad
Birmingham International
blogit
Bruno Gaby
C
Cadet Circuit
Carolina Fusoni
Catania
Catharina Kock
CEP Marathon
Challenge Bernadotte
Challenge CEP
Challenge Monal
Coupe de Heracles
Coupe de Stockholm
Coupe du Nord
Coupe Heracles
cup-finaalit
D
Dennis Bade
Dmitriy Li
E
Eduard Sergun
EFC
EKM
Elisa Heroja
elokuvat
EM
EM 2009
EM 2010
EM 2011
EM 2013
EM2004
EM2008
EM2009
Engarde
ennuste
Erik Liesola
Erkki Kerttula Memorial
Escrime Internationale
esittely
esittelyt
Espoo masters
Espoon Miekkailijat
Ester Bálint
etelänapa
Etelänapamanner
Euroopan miekkailu-unioni
Eurooppa-cup
Eurosport
F
Facebook
FIE
FIE-tuomarit
FIE: valmentajakoulutus
Fiia Liiti
fiore
floretin SM
floretti
floretti,kalpa
florettivastaava
Forum 24
G
Gabor Totola
Gautier Baudry
Gdansk Szkola Floretu
Gdanska Szkola Floretu
Gunnar Gräsbeck
Guy Windsor
H
haastattelu
HABDA
hallitus
harjoittelu
harjoitukset
harjoitustakit
harjoitusvuorot
harrastusten ilta
Heidenheim
Helea Tokola
Helena Somervalli
Helsingin Miekkailijat
Herman Bonner
Hilla Hämäläinen
historiallinen miekkailu
historiikki
huippu-urheilu
huippu-urheilun muutosryhmä
HuMu
I
Ilkka Hartikainen
illanvietto
ilmailuviisiottelu
Ilmavoimat
Ilona Syvälä
In Memoriam
IRC
Irene Enright
Ivan Blagoev
Ivar Lönnberg
J
Jaakko Paavolainen
Jan Bade
johtokunta
joukkue
joukkuekilpailu
joukkuekisa
joukkuemaailmancup
joulutervehdys
Jouni Alanärä
Juha Lumijärvi
junioripalkinnot
juniorit
Jussi Korhonen
K
kadet
kadetit
kaksintaistelut
kalenteri
Kaleva
Kalle Laine
kalpa
kalpa, SAF Pokalen
kalpa: Risto Degerman
kalpajuniorit
Kalpamaraton
kalpasparring
kalvan SM
kangasmerkki
Kari Kaaja
Karjalan Kalpa
karttapalvelu
Kasper Roslander
Katja Västi
Katri Savolainen
Katterin Miekka
kausikatsaus
Kenneth Quek
Kesäkisat
Kesäkisat 2009
Kesäkisat 2010
kesäleiri
kesäleirit
kesävuorot
keväliittokokous
kevätkokous
kevätliittokokous
kiertopalkinto
kilpailujärjestelmä
Kilpailukalenteri
kilpailukielto
kilpailumääräykset
kilpailut
Kimmo Pentikäinen
Kimmo Puranen
kirjat
kisakutsut
kisamatkat
kisat
kisatoimisto
KOK
kolmiottelu
Kuopion Miekkailijat
Kupittaa
Kupittaa Tournament
kurinpito
Kurt Lindeman
kutsu
kuvagalleria
käyttökatkos
L
Laura Salminen
Laura Teivainen
Lauri Hirvelä
Leanid Sadouskiy
lehti
leiri
leiri: floretti
leirit
Lena Tallroth-Kock
Leon Paul
Levi Open
lisenssi
Lontoo 2012
LPM
Lumilyhty
M
maailmancup
maajoukkue
Marathon CEP
Maria Hirvelä
Marja-Liisa Someroja
masters
matot
Mats Wikström
Matti Huhtala
Matti Pulli
MC 2011
MC 2013
MC-pisteet
media
Merikosk
Merikoski-malja
Merikoski-malja, sisäiset kilpailut
Michaela Kock
miekat ja rikokset
Miekka Suomessa
miekkailijoiden tuki
miekkailuesittely
miekkailukenkä
miekkailuleirit
Miekkailunäyttely
miekkailusali
miekkakokoelma
miesten floretti
Miika Lahti
Mika Roman
Mikkelin Miekkailijat
Mikko Honkasalo
minijuniorit
mitalistit
MM 2009
MM 2010
MM 2011
MM 2013
MM-kilpailut
MM2004
MM2007
MM2008
MM2009
MM2010
Moskova
N
naiset
neliottelu
Nelonen
Niilo Tokola
Nike
Niko Vuorinen
Niko Vuorinen: kalpa
Nikolai Novosjolov
Nils Sjöblom Memorial
Noora Norman
Noora Uusitalo
Nuori Suomi
Nykyaikainen viisiottelu
O
ohjaajat
Olli Järvelä
Olli Mahlamäki
olympiakamppailu
olympiakamppailutapahtuma
Olympiakomitea
Olympialaiset
oman seuran analyysi
OMS
OMS, harjoittelu
OMS-vauvat
OMS;Olli Järvelä;Cadet Circuit
OMS;valmentaja
OMS;verkkosivu
Opetusministeriö
oppitunnit
Oppituntimaksut
Oskari Taponen
osuma-alue
Oulu
Oulu Pentathlon
Oulu-lehti
Oululehti
Oulun kesäkisat
Oulun Miekkailutarvike
Oulun päivät
Oulun Yliopisto
Outi Kenttä
Outi Supponen
P
Paha perhe
Pál Schmitt
PanOULU
paralympialaiset
Pariisi
Paul Moulin
Paulus Tokola
Peking
Pekingin olympialaiset
Pekka Korhonen
peruutukset
Peter Grönholm
Petra Rousu
Petri Vammelvuo
pikkujoulu
pikkujoulut
pitkämiekka
PM 2009
PM 2010
PM 2011
PM 2012
PM 2013
PM2004
PM2008
PM2011
Pohjoismaat
Pohjolan Työ
Polar
Polar 2009
Polar 2010
Pontus Huttunen
PoPLi
presidentti
Pro-olymp
puheenjohtaja
puheenjohtajan katsaus
pyörätuolimiekkailu
R
Radio Suomi
ranking
Ranskan maajoukkue
rapiiri
Rasmus Mellanen
Rauhan Tervehdys
Reeta Alanko
Reijo Nurmi
Reilu Peli
Rene Roch
Rio 2016
Rio de Janeiro
ritarihaarniska
RM
Rolf Wiik
Roope Takala
Rovaniemen Miekkailijat
RSS
Ruusa Degerman
S
SAF Pokalen
Sai Väyrynen
Saimaan Säilät
sali
Salvatore Sanzo
Sami Miettinen
Samuel Tokola
Sara Kurttila
Sari Männikkö
satelliittimaailmancup
Selma Mustonen
seminaari
seniorit
Seppo Lauhio
seurakehitystyö
seuralehti
seuramenestys
seuran kokous
seuraneuvottelukunta
seuratuki
seuravaihdot
SH4
Sheffield
Simone Vanni
sinettikriteerit
Sinettiseura
sisäiset kilpailut
sisäiset kilpailut, Merikoski-malja
sisäiset kisat
SLU
SM 2008
SM 2009
SM 2010
SM 2011
SM 2012
SM 2013
SM 2013;András Koroknay-Pál;Michaela Kock
SM-kisat
SM2004
SM2006
SM2007
SM2008
SM2011
SM5L
SML
SMT
Sofia Blanco
Sofia Tauriainen
Solti Team
Sotilaiden MM-kisat
sotilasilmailuviisiottelu
sparraus
SportElite
sporttipassi
Stiven Naatus
strategia
STTR
Suomen mestari
Suomen mestarit
Suomen urheilugaala
Suvi Lehtonen
syyskokous
syysliittokokous
säilä
säilän SM
Särestö
Särestö Open
Säännöt
Säännöt, STTR, FIE
T
T
t-paita
Tallinna Mõõk
Tanja Tammimies
teatterimiekkailu
Teemu
Teemu Elonen
Teemu Korhonen
Teemu Lakkasuo
Teemu Seeve
Teemu Tokola
Tero Hakkarainen
toiminnanjohtaja
toiminta-avustus
Trekanten
Trekanten International
Tukholma
tuomarit
tuomaritoiminta
tuomarivelvoite
Tuomitseminen
tuotteet
Turun Sanomat
turvallisuus
turvallisuusohjesääntö
tytöt
U
U23
Ullmax
universiadit
universiadit 2009
Universiadit 2011
urheilija-apuraha
Urheilukanava
urheilumitali
uudistus
uutiset
V
Valdemar Laine
Valentina Vezzali
Valge Daam
valmennustoimikunta
valmentaja
valmentajahaku
valmentajakoulutus
valmentajat
varkaus
varusteet
varustetilaukset
vasenkätisyys
Veikko Tirri
verenluovutustempaus
verkkapuku
verkkosivu
verkkosivut
verkkotunnus
Verneri Vesterinen
veteraanit
veteraanit, kalpa
video
Viikkosavo
viisiottelu
Ville Elonheimo
Ville Rosenlund
Viro-Suomi-maaottelu
vironmestaruuskilpailut
visiirikypärä
voittajakommentit
VOK
Vulcanalia
vuoden miekkailija
W
Weisser Bär
World Combat Games
Wuxi
Y
yhdistyminen
yksityistunnit
YLE
yleiskokous
yliopiston urheilumitali
Ylioppilaslehti
Ylioppilasmiekkailijat
Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisat
YM
YM:n juhlakisat
Young Lions
Ystad International
Oulun Miekkailuseura ry.
johtokunta@oulunmiekkailuseura.fi
Saaristonkatu 22
Oulu, Finland
puh 045-8997710
y-tunnus 1869494-4
Katto-organisaatiot
Yhteistyökumppanit