Julkaistu: Tiistai, 24.11.2009
Viikonloppuna järjestetyssä FIE:n kongressissa edustetuille 114 jäsenmaalle ilmoitettiin, että kiertojärjestyksen mukaisesti miesten kalvassa ja naisten säilässä ei järjestetä joukkuekilpailua Lontoon olympialaisissa. Samalla kuitenkin ilmoitettiin, että näiden lajien kilpailijamäärä nousee 24:stä 30 urheilijaan.
Suomalaisittain tämä on mielenkiintoinen tilanne siinä mielessä, että karsinta olympialaisiin poikkeaa hieman sen mukaan, onko kyseisessä aselajissa mukana joukkuekilpailu vai ei. Lontoon olympialaiset on päätavoitteekseen julistanut ainoastaan Dennis Bade Espoon Miekkailijoista, joten miesten kalvan karsintajärjestelmä kiinnostaa suomalaisia varmasti.
Joukkuekilpailulajeissa kaikki ne maat, jotka saivat joukkueen Pekingin kisoihin, saivat joukkueensa automaattisesti myös henkilökohtaiseen kilpailuun. Näin mukaan saattoi päästä sellaisiakin, jotka eivät olisi oman ranking-sijoituksensa perusteella päässeet mukaan. Pelkän henkilökohtaisen sarjan kisoihin puolestaan pääsi joko ranking-pisteiden perusteella tai erillisen karsintakilpailun kautta seuraavasti:
a) FIE-rankingin kahdeksan kärki,
b) kahdeksan seuraavaa alueittain (3 Euroopasta, 2 Aasia-Oseaniasta, 2 Amerikoista ja 1 Afrikasta) ja
c) kahdeksan seuraavaa aluekarsinnoista (3 Euroopasta, 2 Aasia-Oseaniasta, 2 Amerikoista ja 1 Afrikasta).
Lisäksi rajoituksena oli, että kustakin maasta sai osallistua korkeintaan kaksi urheilijaa eikä aluekarsintoihin saanut osallistua, jos maasta oli päässyt rankingin perusteella yksikin miekkailija.
Lontoon kisoissa paikkoja on siis kuusi enemmän. Koska alueittain jaettavia paikkoja on hankala jakaa tasapuolisesti ottaen huomioon alueiden erot kilpailijamäärissä, on luultavaa, että ne menevät ensimmäisen kriteerin mukaan. FIE-rankingin neljäntoista kärki siis pääsisi suoraan kisoihin, sitten kahdeksan seuraavaa alueittain ranking-listan perusteella ja kahdeksan seuraavaa aluekarsinnoista. Verrattuna tilanteeseen, jossa aseella olisi joukkuekilpailu, jolloin Denniksen olisi kamppailtava seitsemästä eurooppalaisille mahdollisesta paikasta, jaossa olisi tuon arvion mukaan yhteensä 20 paikkaa, joista eurooppalaiset voisivat kilpailla. Tietysti niistä paikoista kamppailevat nyt myös ne maat, jotka olisivat päässeet olympialaisiin joukkuekilpailun kautta, mutta todennäköistä on, että suomalaisen mahdollisuudet tämän muutoksen myötä paranevat.
(Teemu Tokola) -