Julkaistu: Maanantai, 28.9.2009
Helsingin Miekkailijoiden Peter Grönholm on valittu yhdeksi tuomareista Odensessa järjestettäviin juniorien EM-kisoihin. Kilpailut pidetään marraskuun alussa. Kutsuttujen tuomareiden kulut maksaa järjestävä liitto, eli kahden aseen (floretti ja kalpa) FIE-tuomari Grönholm matkustaa paikalle Tanskan miekkailuliiton kustannuksella.
Suomen Miekkailuliiton sääntö- ja tuomarityöryhmän muutaman viime vuoden määrätietoinen työ suomalaisen tuomaritoiminnan tason nostamiseksi ja uusien FIE-tuomareiden kouluttamiseksi on edennyt hyvää vauhtia. Ensimmäiset uudet pätevyydet on saatu, ja näyttää siltä, että työryhmän tavoite suomalaistuomarista Lontoon olympialaisissa voi hyvinkin toteutua. Tällä hetkellä aktiivisimpana suomalaistuomarina Peter on alkanut saada säännöllisesti kutsuja korkean tason kilpailuihin, mikä lupaa hyvää sen kannalta, että Peter pystyy saavuttamaan riittävän korkean profiilin tuomarina saadakseen kutsun myös olympialaisiin. Arvokisoissa pidetään tärkeänä myös sitä, että tuomarilla on pätevyys usealla aseella, mikä entisestään parantaa Peterin mahdollisuuksia.
(Teemu Tokola) -