Julkaistu: Torstai, 13.11.2008
FIE:n lehden, Escrime Internationalin, uusimmassa numerossa (64) kehutaan estoitta Pekingin olympialaisten järjestelyjä. Miekkailuareenan sijainti ja järjestelyt täyttivät kansainvälisen miekkailuliiton kaikki toiveet, ja järjestelykomitean suhtautuminen miekkailuun sai runsaasti suitsutusta.
Pääkirjoituksessaan FIE:n puheenjohtaja Rene Roch kiinnittää erityistä huomiota kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Roggen osallistumiseen miesten joukkuesäilän finaaliin sekä tämän kehuviin kommentteihin. Tämän lisäksi maininnan saavat erinomainen televisionäkyvyys useissa maissa sekä se, että mitaleja voittaneiden maiden määrä on kasvanut 30 prosentilla, kuten myös lukuisat Rochin vuosien varrella ajamat muutokset läpinäkyvistä kypärävisiireistä videotuomarointiin. Roch myös pohjustaa tulevaisuutta toistamalla vaatimuksen siitä, että miekkailun tulisi saada kansainväliseltä olympiakomitealta tarvittavat määrät mitaleita kaikkien sarjojen järjestämiseksi. Nythän kaksi joukkuekilpailua jää joka olympiadissa pitämättä alhaisen mitalimäärän vuoksi.
FIE:n tekninen johtaja Ioan Pop puolestaan kehui laajasti miekkailijoiden tasoa. Mielenkiintoisin artikkeli lehdessä on kuitenkin Jean-Marie Safran "Miekkailun toinen kultamitali", jossa hän vertailee omaa aikaansa kilpamiekkailijana 70-luvulla siihen, mitä nähtiin Pekingin olympialaisissa nyt vuonna 2008. Safra tekee useita huomioita siitä kehityksestä, mitä miekkailu on kokenut viimeisen parinkymmenen vuoden ja viimeisen neljän vuoden aikana mainiten mm. videotuomaroinnin, jonka myötä yksikään miekkailija ei vedonnut tuomarin virheisiin syynä tappiolleen.
FIE:n lehtiä voi lukea ilmaiseksi internetistä osoitteesta http://www.fie.ch/Communication/Magazines.aspx. Lisäksi lehti tulee kotiin kannettuna, jos hankit kansainvälisissä kilpailuissa tarvittavan FIE-lisenssin. Lehdessä on jokainen juttu sekä englanniksi, ranskaksi että espanjaksi.
(Teemu Tokola) -
Escrime-lehden numero 64 on omistettu Pekingin olympialaisten käsittelylle. Kaikkien kirjoittajien viesti on selvä: Pekingin olympialaiset olivat miekkailulle kaikin puolin suuri menestys. Otsikkotekstikin toteaa, että miekkailu oli melkoinen näky Pekingissä. (Lähde: FIE)