Julkaistu: Sunnuntai, 3.2.2008
Oulu Pentathlon järjesti ensimmäiset kansalliset kilpailunsa lauantaina Oulussa. Lajina oli tällä kertaa kolmiottelu, eli ratsastus ja miekkailu jäivät ulkopuolelle, ja kisoissa oteltiin ainoastaan uinnissa, juoksussa ja ammunnassa. Ensimmäisen kilpailun osanottajamäärä jäi hieman ennakoitua pienemmäksi, mutta kilpailuun oltiin kuitenkin tyytyväisiä.
Kilpailu huomioitiin hyvin myös lehdistössä: sanomalehti Kaleva kirjoitti kilpailusta sunnuntain numerossaan pitkästi ja haastatteli sekä seuran puheenjohtaja Esko Tihistä että nuorten sarjassa kilpaillutta Emmi Tihistä. Kalevan haastattelussa Esko totesi, että vaikka ensimmäiset kisat olivat pienet, niin "tärkeintä oli ottaa ensiaskel, nyt meillä on ihan oikeasti toimiva urheiluseura ja olemme osoittaneet tahtotilamme".
Oulu Pentathlonilla oli kilpailussa yhteensä kahdeksan osallistujaa, ja heidän lisäkseen paikalla oli kolme Helsingin nykyaikaisten viisiottelijoiden ottelijaa. C-juniorityttöjen ja juniorityttöjen sarjoissa saatiinkin seurojen väliset kilpailut aikaiseksi. Oulu Pentathlonin Emmi Tihinen oli junioritytöissä HN5O:n Dagny Bengsiä parempi sekä ammunnassa (928 p. vs. 892 p.) että etenkin uinnissa (1032 p. vs. 792 p.), mutta hävisi juoksussa 552 pistettä (424 p. vs. 976 p.) ja jäi lopulta toiseksi 2384 yhteispisteellä Dagnyn 2660 pistettä vastaan. C-juniorityttöjen sarjassa Sofia Blanco oli myös selvästi kilpakumppaniaan, HN5O:n Sandra Seligsonia parempi ammunnassa (244 p. vs. 88 p.) ja uinnissa (800 p. vs. 324 p.) ja pystyi säilyttämään johtonsa, vaikka hävisikin juoksussa 216 pisteellä (480 p. vs. 696 p.). Loppupisteet olivat Sofialla 1524 ja Sandralla 1108 pistettä.
Muissa sarjoissa ei nähty eri seurojen välistä kamppailua. HN5O:n Miika Poskiparta voitti oman sarjansa ilman vastustajia hyvällä sarjalla 820-560-384 (ammunta-uinti-juoksu), kokonaispistein 1764. Naisten sarjassa Oulu Pentathlonin Minna Moisanen voitti yhteispistein 1604 (652-952-0) kaimansa ja seuratoverinsa Minna Lehtolan (pisteet 364-DNF-0). Eniten kilpailijoita oli ikämiesten sarjassa, jossa neljä oululaista kamppaili pieniin piste-eroihin päättyneessä kilpailussa. Voittajaksi otteli Antti Jokinen yhteispistein 2940 sarjalla 1168-972-800, toiseksi Mikko Taussi yhteispistein 2801 sarjalla 988-1004-764 (ikäpisteet 45), kolmanneksi Esko Tihinen yhteispistein 2779 (sarja 964-912-724 + ikäpisteet 179) ja neljänneksi Raimo Aho yhteispistein 2370 (700-952-560 + ikäpisteet 158).
Kilpailun lopputulokset sarjoittain olivat:
(Teemu Tokola) -