Julkaistu: Perjantai, 30.11.2007
Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU) 17.11. järjestetyssä syyskokouksessa pienet lajiliitot jäivät vaille edustajaa hallitusvalinnoissa. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen ehdollepanotoimikunta esitti erovuoroisten tilalle jäseniä ainoastaan suurista tai keskisuurista liitoista. Ehdollepanotoimikunnan esitys toteutuikin lähes sellaisenaan, joten SLU:n hallituksessa on vuonna 2008 jäseniä vain kahdeksasta suuresta ja kahdesta keskikokoisesta liitosta.
Aikaisemmassa käytännössä myös pienet lajiliitot ovat saaneet oman edustajansa SLU:n hallitukseen. Viimeiset kaksi vuotta pieniä lajiliittoja on hallituksessa edustanut Suomen Miekkailuliiton puheenjohtaja Kimmo Pentikäinen, joka oli myös tänä vuonna useiden pienlajiliittojen yhteisehdokkaana.
Tiedotteessaan pienlajiliitot kommentoivat jo marraskuun alussa ehdollepanotoimikunnan esitystä seuraavasti: Tämä ei ole SLU:n aikaisempien vuosien hallitusvalintojen yleisen käytännön mukaista. SLU:n ehdollepanotoimikunnan ehdotus muuttaisi SLU:n roolia ja kaventaisi SLU:n hallituksen kykyä arvioida laaja-alaisesti jäsenjärjestöjensä tarpeita. SLU:n on kehitettävä palveluita, jotka hyödyntävät myös pienten liittojen toimintaa ja sitä kautta edistävät tasa-arvoisesti moniarvoista suomalaista liikuntaa.
Tiedotteen allekirjoittajina olivat Miekkailuliitto, Nykyaikaisen 5-ottelun liitto, Aikidoliitto, Lumilautaliitto, Kiipeilyliitto, Curlingliitto, Valjakkourheilijoiden Liitto, Castingliitto, Kyykkäliitto, Liitokiekkoliitto, Saappaanheittoliitto ja Suomen ITF Taekwon-Do.
Nähtäväksi jää, miten pienlajiliittojen edustajan puuttuminen vaikuttaa SLU:n toimintaan seuraavan vuoden aikana.
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.