Julkaistu: Keskiviikko, 28.2.2007
Opetusministeriön tiedotteessa mainitaan, että \\\"kulttuuriministeri Tanja Saarela on myöntänyt suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille yhteensä 345 ansioristiä ja -mitalia. Tunnustus voidaan myöntää paikallisissa urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle. Kultaisia ansioristejä myönnettiin 23, ansioristejä 50, ansiomitaleja kullatuin ristein 123 ja ansiomitaleja 260 kappaletta. Liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristejä ja -mitaleja on jaettu vuodesta 1947. Opetusministeriön käytännön mukaisesti huomionosoituksia ei myönnetä alle 40-vuotiaille.\\\"
Kultaisen ansioristin saaneiden joukossa on myös Oulussa usein käynyt Seppo Lauhio. Seppo on vetänyt ensimmäiset kaksi Oulussa järjestettyä alkeiskurssia sekä käynyt useasti seuran leireillä valmentajana.
Sepon saama tunnustus ei jäänyt ainoaksi miekkailuväelle suunnatuksi huomionosoitukseksi: Matti Huhtala Keski-Suomen Allez:sta sai kulttuuriministeriltä ansiomitalin kullatuin ristein.
Molemmat ovat pitkän linjan miekkailuvaikuttajia ja ehdottomasti ansainneet tunnustuksensa. Onnittelut palkituille.
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.