Julkaistu: Maanantai, 21.12.2020
Syksyn harjoituskausi on ollut katkonainen, mutta osa on tietysti jo osannut kaivata harjoituksista yhtä seuran vakiokasvoista: Kastellin urheilulukiosta syksyllä kirjoittanut Eva Hautala on muuttanut Helsinkiin, ja paikkakunnanvaihdoksen yhteydessä vaihtui myös aselaji floretista kalpaan.
Eva Hautala on ollut jo pitkään vakiokasvoja seuran kisamatkoilla ja harjoituksissa, ja SM-mitaleitakin on kertynyt jo vuodesta 2015 - mutta tänä syksynä Eva liittyi nuorten kalvan SM-pronssin myötä niiden seuran miekkailijoiden joukkoon, jotka ovat saavuttaneet menestystä SM-tasolla useammalla kuin yhdellä aseella.
Taustalla on kesällä tapahtunut muutto Helsinkiin, aselajivaihdos floretista kalpaan ja samalla myös uusi valmentaja. Vaikka koronarajoitukset ovatkin estäneet tehokkaan harjoittelun tänä syksynä, kilpailujakin ehdittiin järjestämään, ja niissä tulostaso nousi lopulta aina nuorten SM-pronssiin saakka, eikä Oulun Miekkailuseuran joukkueellakaan naisten joukkue-SM-kilpailuissa mitali ollut kaukana.
Eva, miten aselajivaihdos floretista kalpaan on sujunut?
Hyvin! Olen itsekkin jo huomannut hieman kehitystä, mutta vielä on paljon opittavaa. Vielä tulee hetkiä kun ainoa asia mitä pisteiden välissä mietin on: "Muista, että kädessäsi on kalpa eikä floretti!"
Mitkä olivat helpoimmat ja vaikeimmat asiat aselajia vaihtaessa?
En tiedä voiko sanoa mitkä olisivat helpoimpia asioita vaihtaessa. Kuitenkin floretista oppimistani väistöistä ja "teräpelaamisesta" on ollut huomattava apu kalvassakin. Vaikeinta on ehkä, että kalpa kuitenkin on kokonaan erilainen laji kuin floretti ja sen oppiminen vie kyllä vielä aikaa. Haastavaksi olen kokenut ne reaktiot mitä tulee selkärangasta, jotka floretissa ovat oikein, mutta kalvassa ei toimi. Niistä poisoppiminen tulee viemään runsaasti aikaa.
Asut ja harjoittelet nyt Helsingissä - missä käyt harjoittelemassa?
Ottelen kisahallilla Helsingin nykyaikaisten viisiottelijoiden (HN5O) harjoituksissa. Lisäksi olen käynyt liiton järjestämissä keskiviikkosparringeissa. Lisäksi otan opareita Sepon kanssa aina kun meiltä löytyy aikaa siihen ja kun kroppa on kunnossa.
Otat nykyisin oppitunteja Seppo Lauhiolta, joka oli aikanaan pitämässä ensimmäistä alkeiskurssia Oulussa. Ovatko oparit erilaisia kuin Javilta?
Oparit ovat hyvin erilaisia. Sepon opareilla tehdään vain yhtä teknistä liikettä kerrallaan, jotta se saadaan toimimaan ja sen jälkeen vaihdetaan seuraavaan. 30 minuutin oparilla on noin 5 eri liikettä. Tällä hetkellä Sepon oparit tuntuvat hyvältä sillä se Javin luoma hyvä tekninen perusta on siellä alla.
(Teemu Tokola) -