Julkaistu: Sunnuntai, 25.10.2020
Vilhelmiina Heiskarista tuli seuran uusin aikuisten sarjan Suomen mestari tänään Helsingissä järjestetyissä floretin SM-kisoissa. Aino Järvinen otti hopeaa, Ilkka Saarela miesten sarjan pronssia.
Koronavuodesta huolimatta SM-kisat saatiin järjestettyä myös tänä vuonna, Ylioppilasmiekkailijoiden juhlakisojen yhteydessä. Tiukat hygieniajärjestelyt toivat oman mausteensa poikkeukselliseen kisavuoteen, kuten sekin, että ulkomaan kansalaiset saivat osallistua sarjaan, vaikkeivät mestaruutta voineetkaan voittaa. Poikkeusvuodesta kertoo sekin, ettei kumpikaan floretin hallitseva Suomen mestari ollut puolustamassa mestaruuttaan kilpailussa.
Naisten sarjassa viime vuonna tiukasti hopealle jäänyt Vilhelmiina Heiskari kirkasti mitaliaan ja otti mestaruuden naisten sarjassa, lyömällä finaaliottelussa seuratoverinsa Aino Järvisen. Pronssille miekkaili puolestaan Helsingin Miekkailijoiden Anna Nuutinen, ja toiselle kolmannelle sijalle, ilman SM-mitalia joutui tyytymään Saksaa edustava, Ylioppilasmiekkailijoissa harjoitteleva Leonie Schmidt.
Miesten sarjassa oululaiset pärjäsivät puolestaan huonommin kuin vuosiin: ainoana valopilkkuna oli Ilkka Saarelan pronssisija. Edellisen kerran mestaruus on mennyt OMS:n ulkopuolelle vuonna 2012. Tänä vuonna menestysseurana SM-kisoissa olivat Ylioppilasmiekkailijat, jotka veivät muut mitalisijat mestaruuden miekkailleen Santeri Kouvosen johdolla - hopeaa Ilkka Jokipiille ja toinen pronssisija Tatu Huovilaiselle.
Oululaisilla ei sujunut myöskään kalvan ja säilän puolella: parhaiten miekkailivat Aino Järvinen, joka oli 12. naisten kalvalla, Vilhelmiina Heiskari 5. naisten säilällä, Mika Heiskari 6. miesten säilällä ja Teemu Tokola 9. miesten kalvalla.
(Teemu Tokola) -