Julkaistu: Torstai, 30.3.2017
Pitkään Oulun Miekkailuseurassa ennen opiskelujaan miekkaillut Antte Hietaharju avustaa seuran valmentajia harjoitusten ohjauksessa maaliskuusta toukokuun puoliväliin.
Oulun Miekkailuseuran Antte Hietaharjua ei ole vähään aikaan näkynyt salilla, mutta nyt hän palaa seuraan työharjoittelun merkeissä: Perä-Pohjolan Opistossa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi opiskeleva Antte on työharjoittelussa seuran valmentajien apuna maaliskuun lopulta toukokuun puoliväliin. Työharjoittelujakso osuukin sopivasti seuran päävalmentaja Javier Menéndezin isyysloman tietämille, ja tulee olemaan iso apu päävalmentajan sijaisena toimivalle Teemu Tokolalle.
Työharjoittelujaksonsa aikana liikunnanohjaukseen opinnoissaan erikoistuva Antte ohjaa harjoituksissa erityisesti fysiikkaharjoitteita ja auttaa eri ryhmien ohjaustarpeiden mukaan eri tavoin. Pääaseeltaan kalpamiekkailijana Anten työtehtäviin kuuluu myös harjoitusvastustajana toimiminen tiistain ja torstain kalpaharjoituksissa.
"Olen iloinen, että pääsin työharjoitteluun Oulun Miekkailuseuralle, ja tämä tukee mainiosti opiskelujani ohjaamisen opettelussa, Odotankin hyvin monipuolisia työtehtäviä ja aion tehdä parhaani. Nähdään salilla treenien merkeissä!", Antte kommentoi alkuviikosta alkanutta työharjoitteluaan.
(Teemu Tokola) -