Julkaistu: Sunnuntai, 11.10.2015
Oulun Miekkailuseuran Mika Heiskari ja Reijo Nurmi tekivät historiaa voittamalla seuran ensimmäiset veteraani-ikäisten henkilökohtaiset SM-mitalit Lappeenrannan kilpailuissa. Mitaleita tuli kaikilla aseilla, sillä Mika otti hopeaa floretissa sekä pronssia säilässä ja Reijo puolestaan pronssia kalvassa. Mitalistien lisäksi OMSia edustivat kisassa Risto Degerman ja Timo Hirvelä.
Oulun Miekkailuseura on ollut viime vuosina aina SM-mitalitilaston kärjen tuntumassa (kokonaistilastossa mm. kolmas 2014 ja neljäs 2013) ja hallinnut viime vuodet florettimiekkailun SM-kisoja - OMS on tälläkin hetkellä hallitseva miesten ja naisten yksilö- ja joukkuemestari floretissa - mutta lukuisista veteraanisarjoista ei mitalisijoituksia ole kovin usein tullut.
Tänä vuonna Lappeenrannassa järjestetyissä veteraanimiekkailun suomenmestaruuskilpailuissa tilanteeseen saatiin kuitenkin muutos, kun OMS hankki mitaleita kaikilla kolmella aseella. Mika Heiskari kunnostautui sijoittumalla mitaleille sekä floretissa että säilässä yli 40-vuotiaiden sarjassa. Reijo Nurmi puolestaan otti pronssia yli 60-vuotiaiden kalpakilpailussa. Mukana matkassa miekkailivat myös Timo Hirvelä ja Risto Degerman, ja seuralla oli joukkue miesten kalvan joukkuekisassa.
Lauantain florettikilpailussa olivat kovimmat odotukset - onhan seura kuitenkin aselajin kärkiseura Suomessa. Alkuerien jälkeen oululaisista Timo Hirvelä ja Risto Degerman joutuivat kuitenkin vastakkain, ja Timo hävisi seuraavalla kierroksella Ylioppilasmiekkailijoiden Hans Anderssonille ja jäi kisan viidenneksi. Mika Heiskari puolestaan eteni hyvillä otteillaan välierään, jossa onnistui tiputtamaan isäntäseuran Ilkka Seppäsen selvin numeroin 10 - 4, mutta joutui hänkin tunnustamaan Anderssonin paremmakseen finaalissa samoin lukemin.
Floretti, miehet 40 v
1. ANDERSSON Hans, YM Helsinki
2. HEISKARI Mika, OMS Oulu
3. SEPPÄNEN Ilkka, SASÄ Lappeenranta
3. BADE Jan, UR33 Helsinki
5. HIRVELÄ Timo, OMS Oulu
6. RIMPILÄINEN Pekka, MiMi Mikkeli
7. JUSLIN Henry, PM-BF Porvoo
8. KESKINIVA Arto, PM-BF Porvoo
9. DEGERMAN Risto, OMS Oulu
Säiläkisassa puolestaan Mika Heiskari otteli hyvin alkuerät, mutta hänen epäonnekseen vastaan välierässä asettui Turun Miekkailijoiden Jarmo Kuusela, jota alkuerien perusteella pidettiin aselajin parhaiten hallitsevana miekkailijana. Ottelu alkoi Kuuselan hallinnassa, mutta 2 - 9-tilanteessa Mika sai vaihteen päälle ja nousi tasoihin. Ratkaiseva piste meni kuitenkin turkulaiselle. Erityisen harmissaan pronssille sijoittunut Heiskari ei ollut, vaan kommentoi, että "oikealle miehelle kuitenkin meni, tuurilla olisi voinut kaatua tännepäin".
Säilä, veteraanimiehet 40 v
1. KUUSELA Jarmo , TMÃ…F Turku
2. BADE Jan, UR33 Helsinki
3. HEISKARI Mika, OMS Oulu
3. JUSLIN Henry, PM-BF Porvoo
5. SAIKKO Marko, SASÄ Lappeenranta
6. DEGERMAN Risto, OMS Oulu
Kalpasarjassa oululaiset miekkailivat jakaantuneena useisiin ikäsarjoihin. 40-vuotiaiden kisassa Mika Heiskari karsiutui kisan voittanutta Porvoon Miekkailijoiden Heikki Lihavaista vastaan varsin selvin numeroin. 50-vuotiaiden kisassa puolestaan Timo Hirvelä ja Risto Degerman kaatuivat kisan voittaneen Jarmo Hirvosen (Helsingin nykyaikaiset 5-ottelijat) ylivoiman edessä. 60-vuotiaiden kisassa Reijo Nurmi taisteli tiensä välieriin ja melkein finaaliin, sillä Miekka-Miesten Seppo Lauhio onnistui tiputtamaan Reijon pronssille vain pienellä erolla.
Kalpa, veteraanimiehet 40 v
1. LIHAVAINEN Heikki, PM-BF Porvoo
2. PALTEMAA Pekka, HFM Helsinki
3. JUSLIN Henry, PM-BF Porvoo
3. PAHKALA Taneli, UR33 Helsinki
5. KILJANDER Toni, TMÃ…F Turku
6. LÖNNBERG Oskar, EM Espoo
7. HEISKARI Mika, OMS Oulu
8. SAIKKO Marko, SASÄ Lappeenranta
9. PRUGINIC Dimitar, EM Espoo
10. ELFSTRÖM Björn, UR33 Helsinki
Kalpa, veteraanimiehet 50 v
1. HIRVONEN Jarmo, HN5O Helsinki
2. ANDERSSON Hans, YM Helsinki
3. MUSTONEN Terho, EM Espoo
3. TERHO Markku, KaVe Tampere
5. RIMPILÄINEN Pekka, MiMi Mikkeli
6. PIETINEN Jukka, HFM Helsinki
7. KESKINIVA Arto, PM-BF Porvoo
8. HIRVELÄ Timo, OMS Oulu
9. DEGERMAN Risto, OMS Oulu
Kalpa, veteraanimiehet 60 v
1. BADE Jan , UR33 Helsinki
2. LAUHIO Seppo, MM Helsinki
3. NURMI Reijo, OMS Oulu
3. SEPPÄNEN Ilkka, SASÄ
5. SAARINEN Ilari, SASÄ
6. LAARI Harto, SASÄ
Naisten kalpakilpailussa, jossa OMS:lla ei ollut edustusta, mestariksi miekkaili liiton toiminnanjohtaja Lena Tallroth-Kock.
Kalpa, veteraaninaiset
1. TALLROTH-KOCK Lena, HFM Helsink
2. KOJO Sari, PM-BF Porvoo
3. SOMEROJA Marja-Liisa, HFM Helsinki
3. ISTREFI Tita, KaVe Tampere
5. POLKKO Seija, Allez Jyväskylä
6. SUVANTOLA Leila, POM Savonlinna
7. SALMI-HILTUNEN Tuire, KaVe Tampere
8. LEHTONEN Ritva-Leena, KaVe Tampere
9. TUOMINEN Maija, POM Savonlinna
10. HEINÄMAA Anna, HFM Helsinki
11. EARL Lilli, HABDA Helsinki
Sunnuntaina miesten joukkuekilpailussa OMS:n joukkue kamppaili neljän muun joukkueen kanssa mitalisijoista. UR33:n voittoisa joukkue oli kisassa ylivoimainen, mutta muiden joukkueiden kanssa peli oli Mika Heiskarin sanoin "mahdollisuuksien rajoissa, mutta taito ei riittänyt". Tuloksena oli kolme 4 - 5-tappiota ja kilpailun viides sija.
Kalpa, veteraanimiehet, joukkue
1. UR33 - Jan Bade, Ilmar Kukk, Taneli Pahkala,Eduard Sergun
2. EM - Terho Mustonen, Oskar Lönnberg, Dimitar Pruginic
3. PM-BF - Henry Juslin, Arto Keskiniva, Heikki Lihavainen
4. SASÄ - Ilkka Seppänen, Ilari Saarinen, Marko Saikko
5. OMS - Risto Degerman, Mika Heiskari, Timo Hirvelä
Kalpa, veteraaninaiset, joukkue
1. HFM - Anna Heinämaa, Marja-Liisa Someroja, Lena Tallroth-Kock
2. EM - Elina Fogde, Katja Kaakinen, Tuija Repo, Mili Viita
3. KAVE - Tita Istrefi, Ritva-Leena Lehtonen, Tuire Saimi-Hiltunen
(Teemu Tokola) -