Julkaistu: Keskiviikko, 21.1.2015
Sekasarjana järjestettävässä Suomen Cupin säiläsarjassa on jäljellä vielä kaksi osakilpailua, ja tilanne on finalistien osalta täysin auki, sillä suurin osa on osallistunut ainoastaan toiseen jo järjestetyistä kilpailuista.
Säiläklubin Lasse Lehtonen johtaa rankkausta (joka löytyy liiton sivuilta), mutta muutoin pisteitä on kerätty pääosin vain yhdestä kilpailusta. Ainoastaan Ylioppilasmiekkailijoiden Ville Saari on Lassen lisäksi kerännyt pisteitä molemmista.
Helmikuun lopun Tapanila Cupissa ja Erkki Kerttula Memorialissa siis pitkälti ratkaistaan finaaliin lähtijät, mutta selvää on, että taistelu käydään niiden välillä, jotka keräävät pisteet kolmesta kilpailusta. Koska sarjoissa on verrattain vähän väkeä, eli pelkällä osallistumisella kerää 10 tai jopa 13 pistettä, kahdella osallistumisella on hankala kamppailla neljän parhaan joukkoon pääsemisestä.
Lasse Lehtosta on hankala finaalista enää pudottaa. Vaikka muut finaalipaikat jakautuvatkin ennakkoarvioissa Mika Romanille, Kimmo Pentikäiselle sekä Samuel Muirille, niin tässä vaiheessa on mahdoton sanoa, pitävätkö nämä asetelmat kutinsa vai nouseeko joku haastamaan tätä asetelmaa.
(Teemu Tokola) -