Julkaistu: Lauantai, 2.8.2014
Club Scherma Pisa -seuran ja myös Italian maajoukkueen valmentaja Enrico di Ciolo lähti tänään lauantaina Oulusta viikon mittaisen leirin päätyttyä. Leirillä suomalaisia valmentajia tutustui di Ciolo -koulukunnan valmennusmenetelmään - ja mukana oli tietysti myös oululaisia junioreja valmistautumassa tulevaan kauteen.
"Antonio di Ciolon perustama miekkailukoulukunta, jota myös päävalmentajamme Javi edustaa, on todella moderni ja perustuu viimeisimpään tietoon ihmisen oppimisesta, kehittymisestä ja tietysti myös miekkailusta. Mutta helppoja vastauksia se ei anna valmentajille, vaan pikemminkin varoittaa helpoista vastauksista", kertoo leiriä liiton puolesta koordinoinut Teemu Tokola.
Leirillä valmentajat kävivät aamupäivisin lävitse teoriaa ja iltapäivisin harjoiteltiin miekkailijoiden kanssa. Oululaisten valmentajien lisäksi leirille osallistuivat Anssi Alanne Porvoon Miekkailijoista, Reeta Alanko Ylioppilasmiekkailijoista sekä Marja-Liisa Someroja Helsingin Miekkailijoista.
"Tämä leiri oli mahtava aloitus kauteen, ja oli todella mahtavaa nähdä, kun tällä hetkellä maailman kovimman miekkailumaan maajoukkuevalmentaja pitää meikäläisille nuorille oppituntia - ensi viikolla aloitetaan sitten uutta kautta!", Teemu Tokola toteaa lopuksi.
(Teemu Tokola) -