Julkaistu: Sunnuntai, 16.10.2005
Turussa vuosittain järjestettävä FIE-satelliittimaailmancup, Kupittaa Tournament pidettiin tänä vuonna 15.-16.10. Kupittaan Urheiluhallilla.
Oulusta paikalla olivat Tokolan veljeksistä kaksi vanhinta, naisten puolella ei edustusta ollut. Paulus menestyikin kilpailussa loistavasti, sekä ensimmäisellä että erityisesti toisella alkueräkierroksella, ja voitti ottelunsa 64:n kierroksella. Matka tyrehtyi vasta kun 32:n kierroksella tuli vastaan hallitseva junioreiden Pohjoismaiden Mestari Dennis Bade - lopputulos 23. oli kuitenkin loistava suoritus 83 miekkailijan joukossa - yläpuolella oli vain kourallinen suomalaisia. Teemu ei päässyt alkueristä jatkoon lainkaan.
Täydelliset kilpailutulokset löytyvät Miekkailuliiton keskustelupalstalta.
(Teemu Tokola) -
Tilastointi uutisten katsontakertojen määrästä on aloitettu 7.12.2007, eli tämän uutisen katsojamäärät ovat todennäköisesti virheellisiä.