Julkaistu: Keskiviikko, 18.12.2013
Vuonna 2013 Suomessa kamppailtiin Suomen mestaruuksista yhteensä 29 eri sarjassa. SM-kilpailuihin osallistui suuri joukko seuroja, ja mitalikahvejakin päästiin pitämään useassa seurassa.
Vuoden kaikki mestaruuskilpailut on nyt pidetty, ja onkin aika summata yhteen seurojen mitalisaldoja.
Helsingin Miekkailijat nosti taas mitalimääräänsä edellisvuoden notkahduksen jälkeen, mutta jää edelleen yhdeksällä mestaruudella ja 25 mitalilla reilusti huippuvuodesta 2008. Silloin seura saalisti 27 sarjasta 17 mestaruutta ja yhteensä 37 mitalia. HFM on silti ylivoimaisesti menestynein seura tänäkin vuonna.
Kun tarkasteluun tänä vuonna otettiin myös nykyaikaisen viisiottelun SM-mitalit ja Jan Bade ahkeroi seuralle kovan tuloksen veteraanien SM-kilpailuista, niin Helsingin Nykyaikaiset viisiottelijat nousivat neljällä mestaruudella, viidellä hopealla ja kolmella pronssilla toiseksi menestyneimmäksi seuraksi vuonna 2013. Vain kalvasta mitalinsa hankkinut HABDA puolestaan jyräsi kalvan nuorten sarjoissa ja oli tänä vuonna kolmas. HABDA onkin noussut viidessä vuodessa kovaksi tekijäksi SM-tilastoissa. Viisiottelijoiden tulokset miekkailun SM-tilastoissa ovat puolestaan heitelleet enemmän, mutta tänä vuonna tuloksia tuli reilunlaisesti.
Oulun Miekkailuseura taas vei mitaleita yksinomaan nuorten ja aikuisten florettisarjoissa ja oli tänä vuonna neljäntenä. Kadetti-ikäisten florettimestaruuksia ei tänä vuonna järjestetty, mikä heikentää oululaisten sijoituksia, mutta toisaalta esitykset aikuisten florettisarjoissa ovat vahvistuneet. Tällä hetkellä ei näykään mitään estettä sille, etteikö seuran ote floretin SM-mitaleista ainoastaan vahvistuisi lähitulevaisuudessa.
Uutena tuttavuutena listalla on tukholmalainen Djurgårdens Idrottsföreningen, jonka edustajana Gunnar Gräsbeck otti juniorikalvassa hopeaa.
seuran nimi | kultaa | hopeaa | pronssia |
---|---|---|---|
Helsingin Miekkailijat | 9 | 6 | 10 |
Helsingin nykyaik. 5-ottelijat | 4 | 5 | 3 |
HABDA | 4 | 3 | 5 |
Oulun Miekkailuseura | 3 | 7 | 5 |
Espoon Miekkailijat | 2 | 3 | 7 |
Turun Miekkailijat | 2 | 1 | 4 |
Uudenmaankadun ritarit 33 | 2 | - | 1 |
Tapanilan Erä | 1 | 1 | 3 |
Rovaniemen miekkailijat | 1 | - | - |
Säiläklubi | 1 | - | - |
Kalpaveljet | - | 1 | 1 |
Miekka-Miehet | - | 1 | - |
Djurgårdens IF (Tukholma) | - | 1 | - |
Porvoon Miekkailijat | - | - | 3 |
Ylioppilasmiekkailijat | - | - | 2 |
Kuopion Miekkailijat | - | - | 1 |
(Teemu Tokola) -