Julkaistu: Torstai, 22.8.2013
Nykyaikaisen viisiottelun puolella Suomen kärkinaisten, Laura Salmisen ja Eevi Bengsin tulokset jatkavat parantumistaan. Nykyaikaisen viisiottelun MM-kilpailuissa molemmat kirivät tiensä erinomaisilla ampumajuoksutuloksilla kisan finaaliin. Kyseessä on suomalaisittain paras tulos kautta aikain jo ennen finaalia...
Taiwanissa järjestettävissä nykyaikaisen 5-ottelun MM-kilpailuissa B-ryhmässä kilpailleet Laura ja Eevi joutuivat lähtemään kilpailun viimeiseen osuuteen eli takaa-ajona käytävään ampumajuoksuun takamatkalta ja molemmat tarvitsivat erinomaista suoritusta päästäkseen kilpailun finaaliin. Ennen viimeistä osuutta Laura oli sijalla 23 ja Eevi sijalla 24. Laura Salminen tykittikin kisan kolmanneksi parhaan ajan ja nousi juoksuosuudella kilpailun kymmenenneksi ja kirkkaasti finaaliin. Myös Eevi Bengs juoksi ja ampui erinomaisesti, sai viidenneksi parhaan ajan ja nousi juuri karsintarajan yläpuolelle ja finaaliin. Vaikka suomalaiset eivät ennakkoon kuulukaan mitalisuosikkien joukkoon, on suoritus jo nyt erinomainen, ja heti perjantaina käytävää finaalitapahtumaa jäädään odottamaan innolla. Lepopäivää suomalaiset eivät saa, sillä Taiwanin taifuunitilanne muutti karsinnan aikatauluja, eikä kilpailupaikan kostea ilma ja lähes 40 asteen lämpö tee kilpailusta muutenkaan helppoa.
(Teemu Tokola) -